Grönlanninvalas

Ulkonäkö

Grönlanninvalas on tumma eikä kovin sulavalinjainen eläin, jonka alaleuka on kaareva ja yläleuka kapea. Sen hetulat ovat pidemmät kuin millään muulla hetulavalaalla, jopa yli kolmemetriset. Grönlanninvalaan kallo on kovaa luuta, ja se hakkaa päällään jään alapintaan puhkaistakseen hengitysaukkoja. Pisimmät grönlanninvalaat ovat yli 20-metrisiä naaraita; uros on jonkin verran pienempi. Grönlanninvalas on maailman toiseksi painavin eläin, ja sinivalaan ohella ainoa, jonka suurimmat yksilöt voivat painaa toistasataa tonnia. Tavallisesti grönlanninvalaan paino on noin 50–60 tonnia.

Video

Jakelu

Maantiede

Grönlanninvalas on ainoa hetulavalas, joka elää koko elämänsä arktisilla merialueilla. Pohjoisesta jäämerestä levinneisyys ylettyy Atlantin ja Tyynenmeren pohjoisimpiin osiin.

Grönlanninvalas elinympäristökartta
Grönlanninvalas elinympäristökartta
Grönlanninvalas
Attribution-ShareAlike License

Tottumukset ja elämäntyyli

Vuonna 1999 löydettiin grönlanninvalas, joka todettiin silmän aminohappojen perusteella 211-vuotiaaksi. Toukokuussa 2007 inuitit löysivät Barrow’ssa, Alaskassa grönlanninvalaan, jonka kyljessä oli 1800-luvun lopulla käytetyn harppuunan kappaleita. Valaan iäksi arvioitiin noin 115–130 vuotta. Aiemminkin arveltiin, että grönlanninvalas voisi elää noin 80–100-vuotiaaksi.

Kausiluonteinen käyttäytyminen

Ruokavalio ja Ravitsemus

Grönlanninvalas siivilöi hetuloillaan planktonia vedestä. Se syö lähinnä Calanus-suvun äyriäisiä sekä Spiratella- ja Limacina-sukujen nilviäisiä.

Parittelutavat

PARITUSKÄYTTÄYTYMINEN

Väestö

Väestöuhkat

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto luokittelee grönlanninvalaan nykyään elinvoimaiseksi lajiksi, sillä lajin yksilömäärä on maailmanlaajuisesti kasvussa. Beringinmeren, Tšuktšimeren ja Beaufortinmeren populaation arvioidaan olevan yli 7 000 yksilön suuruinen, ja sen arvioidaan palautuneen jo valaanpyynnin aloittamista edeltäneelle tasolle.

Coloring Pages

Viitteet

1. Grönlanninvalas artikkeli Wikipediassa - https://fi.wikipedia.org/wiki/Gr%C3%B6nlanninvalas
2. Grönlanninvalas IUCN:n punaisen listan sivustolla - http://www.iucnredlist.org/details/2467/0

Lisää kiehtovia eläimiä, joita voit oppia tuntemaan