Jalokuoriaiset
2 lajit
Jalokuoriaiset (Buprestidae) on kovakuoriaisten heimo. Se on Suomessa pahimmin taantunut kovakuoriaisheimo, varsinkin kulometsien lajiston osalta. Suomessa heimoon kuuluu 31 lajia, mutta eniten lajeja esiintyy trooppisilla seuduilla. Lisäksi heimossa on runsaasti kuumien ja kuivien alueiden puuvartisen kasvillisuuden asukkeja. Maailmasta jalokuoriaisia tunnetaan noin 14 600 ja Pohjoismaista sekä Baltiasta yhteensä 57 lajia. Heimon nimi johtuu monien lajien värikkäänä kiiltelevästä pinnasta.
Suomessa aikuisia jalokuoriaisia tavataan toukokuulta lokakuuhun, mutta lajisto on runsaimmillaan heinä-elokuussa. Kuoriaiset ovat liikkeellä etenkin helteisellä säällä. Jalokuoriaiset ovat nopealiikkeisiä ja osa lajeista pakenee lähestyvää tarkkailijaa usein jo monen metrin päästä, mikä vaikeuttaa niiden kiinnisaamista. Toisaalta muutamat kukissa viihtyvät lajit voivat olla hyvinkin rauhallisia. Kuoriaiset ovat hyviä lentäjiä ja ne parveilevat tyypillisesti suorassa auringonpaisteessa. Esimerkiksi monet jalosoukot (Agrilus) lopettavat lennon heti, jos aurinko peittyy pilven taakse.
Toukat elävät tavallisesti puissa ja pensaissa, lajista riippuen joko elävien tai juuri kuolleiden puuvartisten kasvien kuoren alla tai lahoavassa puuaineksessa. Muutamat lajit viettävät toukkavaiheensa lehtien sisällä ja eräät ovat erikoistuneet syömään kasvien juuria. Toukkavaiheita on 5–7 ja toukan kehitys kestää lyhimmillään vain kuukauden, kun osalla lajeista sen kesto on useita vuosia. Kehitysaika voi vaihdella jonkin verran jopa saman lajin sisällä. Porrasteisesti aikuistuvat etenkin metsäpaloja vaativat lajit. Nopeimmin kehittyvät kuitenkin elävissä kasveissa elävien lajien toukat kun kuolleessa puussa elävillä lajeilla kehitys on yleensä monivuotinen. Tummajalokuoriaisen (Bupestris haemorrhoidalis) toukkavaihe voi kestää yli viisi vuotta, joskus ehkä yli kymmenenkin. Bupestris aurulenta -lajin toukan tiedetään kehittyneen jopa 51 vuotta, mikä tekee siitä maailman pitkäikäisimmän hyönteisen. Jalokuoriaisten isäntäspesifsyys vaihtelee, mutta monet lajit kykenevät elämään vain tietyllä puulajilla sekä muutamalla sen sukulaisella.
Aikuiset kuoriaiset käyttävät ravinnokseen yleensä lehtiä tai neulasia, mutta eräät lajit kukkien siitepölyä.
Muutamilla jalokuoriaisilla on merkitystä metsätalouden tuholaisina. Erityisen merkittävä on aasialainen saarnenjalosoukko (Agrilus planipennis), joka on levinnyt vieraslajina Pohjois-Amerikkaan ja on lajin leviämisen estämiseksi luokiteltu Euroopassa karanteenituholaiseksi. Samanlaisia Euroopan karanteenilajeja ovat myös pohjoisamerikkalaiset Agrilus anxius ja Agrilus coxalis. Suomesta ei nykyisin tunneta jalokuoriaisten aiheuttamia metsätuhoja. Vähäistä rakennustuhoa voi aiheuttaa tummajalokuoriainen, joka elää vanhojen rakennusten hirsissä.
Jalokuoriaiset (Buprestidae) on kovakuoriaisten heimo. Se on Suomessa pahimmin taantunut kovakuoriaisheimo, varsinkin kulometsien lajiston osalta. Suomessa heimoon kuuluu 31 lajia, mutta eniten lajeja esiintyy trooppisilla seuduilla. Lisäksi heimossa on runsaasti kuumien ja kuivien alueiden puuvartisen kasvillisuuden asukkeja. Maailmasta jalokuoriaisia tunnetaan noin 14 600 ja Pohjoismaista sekä Baltiasta yhteensä 57 lajia. Heimon nimi johtuu monien lajien värikkäänä kiiltelevästä pinnasta.
Suomessa aikuisia jalokuoriaisia tavataan toukokuulta lokakuuhun, mutta lajisto on runsaimmillaan heinä-elokuussa. Kuoriaiset ovat liikkeellä etenkin helteisellä säällä. Jalokuoriaiset ovat nopealiikkeisiä ja osa lajeista pakenee lähestyvää tarkkailijaa usein jo monen metrin päästä, mikä vaikeuttaa niiden kiinnisaamista. Toisaalta muutamat kukissa viihtyvät lajit voivat olla hyvinkin rauhallisia. Kuoriaiset ovat hyviä lentäjiä ja ne parveilevat tyypillisesti suorassa auringonpaisteessa. Esimerkiksi monet jalosoukot (Agrilus) lopettavat lennon heti, jos aurinko peittyy pilven taakse.
Toukat elävät tavallisesti puissa ja pensaissa, lajista riippuen joko elävien tai juuri kuolleiden puuvartisten kasvien kuoren alla tai lahoavassa puuaineksessa. Muutamat lajit viettävät toukkavaiheensa lehtien sisällä ja eräät ovat erikoistuneet syömään kasvien juuria. Toukkavaiheita on 5–7 ja toukan kehitys kestää lyhimmillään vain kuukauden, kun osalla lajeista sen kesto on useita vuosia. Kehitysaika voi vaihdella jonkin verran jopa saman lajin sisällä. Porrasteisesti aikuistuvat etenkin metsäpaloja vaativat lajit. Nopeimmin kehittyvät kuitenkin elävissä kasveissa elävien lajien toukat kun kuolleessa puussa elävillä lajeilla kehitys on yleensä monivuotinen. Tummajalokuoriaisen (Bupestris haemorrhoidalis) toukkavaihe voi kestää yli viisi vuotta, joskus ehkä yli kymmenenkin. Bupestris aurulenta -lajin toukan tiedetään kehittyneen jopa 51 vuotta, mikä tekee siitä maailman pitkäikäisimmän hyönteisen. Jalokuoriaisten isäntäspesifsyys vaihtelee, mutta monet lajit kykenevät elämään vain tietyllä puulajilla sekä muutamalla sen sukulaisella.
Aikuiset kuoriaiset käyttävät ravinnokseen yleensä lehtiä tai neulasia, mutta eräät lajit kukkien siitepölyä.
Muutamilla jalokuoriaisilla on merkitystä metsätalouden tuholaisina. Erityisen merkittävä on aasialainen saarnenjalosoukko (Agrilus planipennis), joka on levinnyt vieraslajina Pohjois-Amerikkaan ja on lajin leviämisen estämiseksi luokiteltu Euroopassa karanteenituholaiseksi. Samanlaisia Euroopan karanteenilajeja ovat myös pohjoisamerikkalaiset Agrilus anxius ja Agrilus coxalis. Suomesta ei nykyisin tunneta jalokuoriaisten aiheuttamia metsätuhoja. Vähäistä rakennustuhoa voi aiheuttaa tummajalokuoriainen, joka elää vanhojen rakennusten hirsissä.
