Psychrolutes marcidus (engl. blobfish) on pallosimppuihin kuuluva syvänmeren kala, jota tavataan lounaisella Tyynellämerellä Australian, Tasmanian ja Uuden-Seelannin rannikoiden tuntumassa. Sillä ei ole virallista suomenkielistä nimeä, mutta kalasta on käytetty muun muassa nimityksiä "möykkykala" ja "läskikala".
Psychrolutes marcidus elää 600–1 200 metrin syvyydessä ja kasvaa korkeintaan 30 senttimetrin pituiseksi. Kalan liha on hyytelömäistä massaa, jonka tiheys on vain hieman vettä suurempaa. Tämän vuoksi se pystyy ajelehtimaan merenpohjan yläpuolella kuluttamatta energiaansa uimiseen. Ravinnokseen psychrolutes marcidus käyttää meren ylemmistä kerroksista kohti pohjaa vajoavia eliöitä, kuten äyriäisiä, jota se siivilöi suuhunsa. Psychrolutes marcidusta tarttuu usein pohjatrooleihin muiden lajien pyytämisen yhteydessä. Tämän vuoksi jotkut tutkijat pelkäävät sen tulevan uhanalaiseksi.
Alhaisen tiheytensä vuoksi Psychrolutes marciduksen muoto muuttuu huomattavasti merenpinnan tasolla pienemmästä paineesta johtuen. Merestä nostettuna epämääräistä "möykkyä" muistuttava kala on tullut tunnetuksi internetissä kiertävinä meemeinä ja syyskuussa 2013 se äänestettiin jopa maailman rumimmaksi eläimeksi.