Kalkkuna (Meleagris gallopavo) on kalkkunoiden sukuun kuuluva kanalintu, joka on peräisin Pohjois-Amerikasta. Nykyisin yleisimmin tunnettu kesykalkkuna polveutuu villikalkkunasta. Villikalkkuna on istutettu Saksaan.
Villillä kalkkunalla on kuusi alalajia. Ne poikkeavat toisistaan jonkin verran sekä kooltaan että väriltään, ja ovat kotoisin Pohjois-Amerikan eri osista. Yksi suurikokoisimmista alalajeista on mantereen itäosissa elävä Meleagris gallopavo silvestris, joka voi painaa yli yhdeksän kiloa. Se on väriltään kuparin- ja suklaanruskea.
Lihaksi teurastettavien kalkkunoiden vanhemmat tuodaan Suomeen lentokoneella päivän vanhoina untuvikkoina. Ne kasvavat suomalaisella nuorikkotiloilla, josta ne siirtyvät munimaan munittamoihin. Munat kuljetetaan kalkkunahautomolle, jossa kuukauden kuluttua kuoriutuu untuvikkoja. Untuvikot kuljetaan kuoriutumispäivänään kasvatustiloille. Kanat ja kukot kasvatetaan erillään toisistaan.
Kalkkunanaaraat kuljetetaan tuottajalta teurastamolle 14 viikon eli 3,5 kuukauden ikäisinä ja kukot 18 viikon eli 4,5 kuukauden ikäisinä. Teurastettaessa naaraat painavat keskimäärin 6,5 kg ja kukot lähes puolet enemmän. Tilat siivotaan ja desinfioidaan kasvatuserien jälkeen eli 4 kk välein.
Kalkkunoille syötetään rakeistettua rehuseosta, jossa on esimerkiksi kauraa, vehnää, hernettä, rypsinsiementä ja härkäpapua. Sen lisäksi niille voidaan syöttää tilalla kasvatettua täysjyväviljaa. Toisin kuin Yhdysvalloissa, lintuja lääkitään antibiooteilla vain poikkeustapauksissa.
Kalkkunat kasvatetaan lattiakasvattomoissa. Kuivikkeena niillä on kutterinpurua tai turvetta. Suomessa ei ole myynnissä luomukalkkunoita, joille sekä syötettäisiin luomuravintoa, että päästettäisiin ulkoilemaan, eikä laidunkalkkunoita, jotka pääsisivät ulkoilemaan. Lainsäädäntö kuitenkin mahdollistaisi luomu- ja laidunkalkkunatuotannon. Suurin este on kuluttajien kannalta kalliimpi hinta, minkä takia tuottajien myynti olisi mahdollisesti vähäisempää.
