Suku

Jäälintu

10 lajit

Jäälintu eli halkyon (m.kreik. ἁλκυὼν; lat. halcyon) on myyttinen, kreikkalaisessa mytologiassa esiintyvä lintu, jonka kerrottiin pesivän meressä kelluvassa pesässä talvipäivänseisauksen aikaan. Siksi tuohon aikaan meri oli tyyni. Kertomus jäälinnusta liittyy Alkyonen (tai Halkyonen) myyttiin; kertomuksessa naisen kerrottiin muuttuneen jäälinnuksi. Tätä myyttiä ja muodonmuutoksia yleisesti käsitellään muun muassa Platonin ja Lukianoksen nimiin laitetussa dialogissa Jäälintu.

Jäälintu yhdistetään eniten kuningaskalastajaan, vaikka jäälinnun kuvauksissa on piirteitä myös muista linnuista. Kuningaskalastajien heimo on Alcedinidae, ja Halcyon on eräs sen suvuista, joihin kuuluu esimerkiksi smyrnankalastaja (Halcyon smyrnensis).

Turun Akatemiassa hyväksyttiin vuonna 1682 Anders Wanochiuksen johdolla Erik Humblan latinankielinen väitöskirja De halcyone, joka on julkaistu myös suomeksi.

näytä vähemmän