Sotilasmesikko (Manorina melanocephala) on itäisessä ja eteläisessä Australiassa tavattava mesikkoihin kuuluva varpuslintu.
Kooltaan sotilasmesikko on noin 24–29 cm. Laji on väritykseltään pääosin harmaankirjava. Otsa ja posket ovat linnulla värittään mustat. Silmän takaosassa on paljas keltainen laikku. Sukupuolet muistuttavat toisiaan ulkonäöltään, mutta nuorten lintujen höyhenpuku eroaa aikuisten lintujen värityksestä.
Sotilasmesikkoa tavataan Australiassa rannikolta sisämaahan Queenslandin, Uuden Etelä-Walesin, Victorian osavaltioista sekä Etelä-Australian kaakkoisosasta. Lajin elinympäristöä ovat avoimet metsät. Lisäksi lintu menestyy hyvin puistoissa ja puutarhoissa.
Sotilasmesikot elävät suurina ryhminä ja puolustavat erittäin voimakkaasti reviirejään muita lintuja vastaan. Laji voi ajaa pois jopa huomattavasti itseään suuremmat linnut kuten haukat ja isonaurajat. Sotilasmesikkokanta on lisääntynyt voimakkaasti erityisesti puistoissa ja puutarhoissa. Alueilla, joissa sotilasmesikkokanta on tiheä, pienet hyönteissyöjälinnut ovat harvinaisia tai puuttuvat kokonaan.
Sotilasmesikot etsivät ravintoa suurina ryhminä. Laji syö pääasiassa mettä, hyönteisiä ja hedelmiä. Toisinaan sotilasmesikot pyydystävät myös pieniä matelijoita ja sammakkoeläimiä. Ravintonsa laji etsii puusta tai maasta.
Sotilasmesikot pesivät suurina kolonioina. Pesimäkausi on heinäkuusta joulukuulle ja pesimäkaudella yhdellä linnulla voi olla monta pesintää. Naaras rakentaa pesän ja hautoo munat yksin, mutta yksi tai useampi koiras auttaa poikasten ruokinnassa.