Kolmisukashäntäiset
2 lajit
Kolmisukashäntäiset eli toukkasukahäntäiset (Zygentoma, syn. Thysanura) on pieni ja alkeellinen hyönteislahko. Lahkoon kuuluu noin 500 siivetöntä lajia, joista Suomessa on tavattu neljä. Tunnetuin laji on sokeritoukka.
Aiemmin kolmisukahäntäisiin luettiin myös siimahäntäiset, mutta ne eivät nykytiedon mukaan olekaan läheistä sukua lahkon muille jäsenille, joten ne on siirretty omaan lahkoonsa (Microcoryphia tai Archaeognatha). Siimahäntäiset on helpointa tunnistaa siitä, että ne hyppivät, kun taas kolmisukahäntäiset voivat liikkua vain juosten.
Lahkon varhaisimmat fossiiliset jäänteet ovat devonikaudelta, jolloin kolmisukahäntäisten myös anatomisten piirteiden perusteella oletetaan kehittyneen. Fossiiliaineistossa on kuitenkin valtava aukko kunnes liitukaudella ja sen jälkeen fossiloituneita näytteitä tunnetaan. Suurin osa fossiiliaineistosta on liitukautisista ja sen jälkeisistä meripihkoista.
Ravinnokseen kolmisukahäntäiset käyttävät tärkkelyspitoista kasviainesta ja kulttuuriympäristössä myös esimerkiksi paperia tai liimoja, mutta niille kelpaavat myös sienirihmastot ja muiden hyönteisten raadot. Kolmisukahäntäiset ovat ilmeisesti pitkäikäisiä, ja niiden elinkaari kestänee 2–7 vuotta. Kolmisukahäntäiset ovat aktiivisimmillaan öisin.
Lisääntyminen tapahtuu epäsuoran hedelmöityksen kautta. Koiras tuottaa seittirihmaa, josta se tekee telttamaisen rakenteen vaakasuoran pinnan ja jonkin pystyssä olevan pinnan väliin. Koiras laskee telttaan spermapaketin eli spermatoforin ja kosiorituaalien yhteydessä houkuttelee naaraan telttaan, jossa naaras poimii paketin sukuaukkoonsa. "Parittelun" päätteeksi naaras puristaa tyhjän paketin ulos ja syö sen. Munat lasketaan elinympäristön halkeamiin ja rakoihin.
Kolmisukashäntäiset eli toukkasukahäntäiset (Zygentoma, syn. Thysanura) on pieni ja alkeellinen hyönteislahko. Lahkoon kuuluu noin 500 siivetöntä lajia, joista Suomessa on tavattu neljä. Tunnetuin laji on sokeritoukka.
Aiemmin kolmisukahäntäisiin luettiin myös siimahäntäiset, mutta ne eivät nykytiedon mukaan olekaan läheistä sukua lahkon muille jäsenille, joten ne on siirretty omaan lahkoonsa (Microcoryphia tai Archaeognatha). Siimahäntäiset on helpointa tunnistaa siitä, että ne hyppivät, kun taas kolmisukahäntäiset voivat liikkua vain juosten.
Lahkon varhaisimmat fossiiliset jäänteet ovat devonikaudelta, jolloin kolmisukahäntäisten myös anatomisten piirteiden perusteella oletetaan kehittyneen. Fossiiliaineistossa on kuitenkin valtava aukko kunnes liitukaudella ja sen jälkeen fossiloituneita näytteitä tunnetaan. Suurin osa fossiiliaineistosta on liitukautisista ja sen jälkeisistä meripihkoista.
Ravinnokseen kolmisukahäntäiset käyttävät tärkkelyspitoista kasviainesta ja kulttuuriympäristössä myös esimerkiksi paperia tai liimoja, mutta niille kelpaavat myös sienirihmastot ja muiden hyönteisten raadot. Kolmisukahäntäiset ovat ilmeisesti pitkäikäisiä, ja niiden elinkaari kestänee 2–7 vuotta. Kolmisukahäntäiset ovat aktiivisimmillaan öisin.
Lisääntyminen tapahtuu epäsuoran hedelmöityksen kautta. Koiras tuottaa seittirihmaa, josta se tekee telttamaisen rakenteen vaakasuoran pinnan ja jonkin pystyssä olevan pinnan väliin. Koiras laskee telttaan spermapaketin eli spermatoforin ja kosiorituaalien yhteydessä houkuttelee naaraan telttaan, jossa naaras poimii paketin sukuaukkoonsa. "Parittelun" päätteeksi naaras puristaa tyhjän paketin ulos ja syö sen. Munat lasketaan elinympäristön halkeamiin ja rakoihin.
