Fennekki
Aavikkokettu eli fennekki (Vulpes zerda, myös Fennecus zerda) on Saharan aavikolla ja Sahelin alueella Pohjois-Afrikassa yleisenä esiintyvä koiraeläinlaji. Noin 20 senttimetriä korkea ja 30–40 senttimetriä pitkä aavikkokettu on koiraeläimistä pienin.
Väritykseltään aavikkokettu on ruskeankeltainen, mikä auttaa lajia suojautumaan aavikolla. Myös sen suuret korvat ovat tulosta sopeutumisesta kuumiin oloihin ja auttavat viilentämään elimistöä. Aavikkoketun turkki hylkii lämpöä ja auringonvaloa päivisin, mutta säilyttää lämmön öisin ilman viilentyessä. Sen anturat ovat paksun karvan peitossa, mikä suojaa niitä kuumalta hiekalta.
Hä
HämäräKa
Kaikkiruokaiset eläimetKaikkiruokaisuus tarkoittaa sitä, että jokin eläin syö niin kasvi- kuin eläinravintoakin. Kaikkiruokaisuutta harrastavaa eläintä kutsutaan o...
Ma
MaanpäällinenVa
Vanhat eläimetRe
ReviiriReviiri tai territorio on eläimen elinpiirin osa, jota eläin puolustaa saman lajin yksilöiltä. Pesintäreviirejä puolustetaan vain saman sukup...
Vi
ViviparousKa
Kaivavat eläimetYk
Yksiavioiset eläimetYksiavioisuus eli monogamia on pariutumisen muoto, jossa yksilöllä on vain yksi puoliso kerrallaan.
So
Sosiaaliset eläimetDo
DominanssihierarkiaEi
Ei siirtolainenF
alkaaSö
Söpöjä eläimiäAavikkokettu on pienin koiraeläinlaji. Paino vaihtelee naaraiden 0,8 kilogrammasta koiraiden 1,5 kilogrammaan. Ruumis on noin 30–40 senttimetriä pitkä, ja hännän osuus siitä on 18–30 senttimetriä. Säkäkorkeus on 18–22 senttimetriä. Korvat ovat aavikkokettujen huomiota herättävin piirre. 15 senttimetriä pitkät korvalehdet ovat huomattavan suuret kallon kokoon verrattuna.
Aikuisten yksilöiden turkki on tiheää ja silkkimäistä. Turkki on selkäpuolelta ruskeankeltaista ja raajoista, naamasta, korvien reunoilta ja vatsapuolelta valkoista. Nuorten yksilöiden turkki on untuvanpehmeä ja pääosin valkoinen. Tassut ovat erittäin karvaiset, mikä suojelee polkuanturoita kuumalta hiekalta.
Aavikkokettu on levinnyt laajalle alueelle Pohjois-Afrikan ja Siinain niemimaan pohjoisosien hiekka-aavikoilla ja puoliaavikoilla. Sitä tavataan ympäri Saharaa ja Sahelin alueella 14. leveysasteelle saakka.
Aavikkokettu on yleinen levinneisyysalueellaan, ja Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) luokittelee sen elinvoimaiseksi.
Aavikkoketut ovat sosiaalisia ja elävät usein perheyhteisössä, johon kuuluu yleensä yksi lisääntyvä pari, nuori pesue ja mahdollisesti niiden vanhempia sisaruksia. Aavikkoketut ovat yksiavioisia, ja pari puolustaa reviiriään aggressiivisesti. Reviirin ne merkitsevät urealla ja ulostekasoin. Aavikkokettujen laumaluonne näkyy niiden monipuolisessa ääntelyssä. Laumanjäsenten sosiaalinen arvojärjestys ilmenee usein leikin kautta.
Aavikkoketut ovat yösaalistajia, ja ne syövät lähes mitä tahansa ravintoa, jota onnistuvat pyydystämään. Ne käyttävät ravinnokseen pikkujyrsijöitä, liskoja, lintuja, munia ja hyönteisiä. Lisäksi aavikkoketut syövät hedelmiä, lehtiä ja juuria, eikä niiden tarvitse välttämättä juoda koko elinaikanaan, sillä ne saavat ravinnosta tarvittavan nesteen.
Päivisin aavikkoketut lepäävät kaivamissaan tunneleissa, joihin ne pakenevat aavikon kuumuutta. Tunneleista muodostuu usein laajoja järjestelmiä, joissa on useampia suuaukkoja vihollisten varalta. Tunneleita kaivetaan yleensä aavikoiden pensaiden alle niin että juuret tukevat tunneleiden seiniä.
Aavikkokettu on hyvin sopeutunut aavikon kuumuuteen ja alkaa läähättää vasta yli 35 asteen lämpötilassa. Kylmää se sen sijaan sietää huonosti ja alkaa täristä jo 20 asteessa.lähde?
Aavikkoketun lisääntymiskausi on tammikuusta helmikuuhun, mutta naarat ovat kiimassa vain parin päivän ajan. Aavikkoketut synnyttävät kerran vuodessa. Noin 2–4 poikasta syntyy 50–53 päivää kestävän raskausajan jälkeen. Sokeat ja avuttomat poikaset painavat noin 50 grammaa. Naarasaavikkokettu pitää poikasista huolta pesäkolossa kahden viikon ajan. Viisiviikkoiset poikaset alkavat tutkia pesän ympäristöä, mutta ne vieroitetaan melko myöhään, lähes kolmen kuukauden ikäisinä. Sukukypsyyden aavikkoketut saavuttavat 6–9 kuukauden ikäisinä.
