Nilgirinlanguri (Trachypithecus johnii) on eteläisessä Intiassa elävä harvinainen apinalaji. Lajia tavataan vain Länsi-Ghatien vuoriston kosteissa metsissä, joissa se elää pieninä laumoina. Se syö vain kasviravintoa, etenkin lehtiä. Monien muiden Länsi-Ghateilla elävän lajin tavoin nilgirinlanguri on uhanalaistunut alueen metsien häviämisen takia.
Pä
PäiväeläimetPäiväeläin tarkoittaa eläintä, joka nukkuu yöllä ja valvoo päivällä. Yöeläimet ovat puolestaan aktiivisia öisin ja hämäräeläimet h...
Ka
KasvinsyöjäKasvinsyöjä eli herbivori on eläin, jonka ravinto koostuu yksinomaan tai pääasiassa kasveista. Lihansyöjiin ja sekaravintoa käyttäviin elä...
Fo
FolivoreFr
FrugivoreGr
GranivoreLi
LignivoreAr
ArboreaalinenLa
Laiduntavat eläimetZo
ZoochoryNo
NomadiTä
TähystysMa
MaanpäällinenRe
ReviiriReviiri tai territorio on eläimen elinpiirin osa, jota eläin puolustaa saman lajin yksilöiltä. Pesintäreviirejä puolustetaan vain saman sukup...
So
Sosiaaliset eläimetDo
DominanssihierarkiaEi
Ei siirtolainenN
alkaaNilgirinlangurin ruumiinpituus on 49–71 senttimetriä, hännän pituus 69–97 senttimetriä. Paino on 9,8–13,6 kilogrammaa. Urokset ovat hieman naaraita suurempia ja painavampia., ja niiden kulmahampaat ovat myös suuremmat. Aikuisilla yksilöillä on tummanruskea kiiltävä turkki. Selässä ja hännän tyvellä on harmahtavanvalkeita karvoja. Naaraan reisien sisäpinnalla on myös valkoinen laikku. Kellertävänruskean pään karvoitus on pitkää ja paksua. Väritys on päälaelta tummemman ruskea, kurkku vivahtaa punaruskeaan. Takapuolessa ja hännän tyvessä on myös valkoista. Karvatonta naamaa, korvia, ja jalkoja peittää musta iho.
Nilgirinlanguria tavataan vain Länsi-Ghatien vuoristossa Lounais-Intiassa Kodagun eteläpuolella. Niitä tavataan etenkin Nilgiri-, Anamalai-, Palni-, Brahmagiri- ja Ashambuvuorilla. Lajin levinneisyys ulottuu Karnatakan, Keralan ja Tamil Nadun osavaltioihin. Nilgirinlangureja arvellaan elävän luonnossa alle 20 000 yksilöä.
Nigirinlangurit oleskelevat yleensä 900–1200 metrin korkeudessa merenpinnasta kasvavissa metsissä, mutta voi sopeutumiskykyisenä laskeutua 500–600 metriin tai kiivetä jopa 2000 metrin korkeuteen. Tamil Nadussa lajia on tavattu niinkin alhaalta kuin 180 metristä. Lajin luonnollista elinympäristöä ovat laajat ainavihreät metsät, erityisesti shola-nimellä tunnetut, avointen ruohostojen ympäröimät ja purojen tai jokien halkomat tiheiköt, joissa puut voivat kasvaa jopa 60 metriä korkeiksi ja kenttäkerros on runsaan aluskasvillisuuden peitossa. Niitä elää myös osittain ainavihannissa metsissä, kosteissa kesävihannissa metsissä sekä ikivihreissä vuoristometsissä.
Nilgirinlangurit ovat päiväaktiivisia apinoita ja liikkuvat enimmäkseen puissa. Muiden lehtiapinoiden tapaan nilgirinlangurilla on voimakkaat takaraajat, joiden voima riittää usean metrin hyppyihin puusta toiseen. Maassa ne juoksevat nopeasti pitkillä loikilla. Nilgirinlangurit liikkuvat maassa kuitenkin vain vähän. Ne ylittävät usein ruohostomaita siirtyessään shola-tiheiköltä toiselle.
Naaraat elävät 3–30 yksilön ryhminä, joissa on yleensä yksi aikuinen alfa-uros. Muut urokset ovat sen alapuolella tai elävät omissa laumoissaan. Nilgirinlangurit voivat olla myös yksineläjiä. Sekä urokset että naarat jättävät synnyinlaumansa. Kun nuoret urokset tulevat tarpeeksi vanhoiksi taistelemaan naaraista, hallitsevat urokset häätävät ne pois laumasta. Naaraiden ja niiden poikasten laumaa johtavan uroksen tehtävänä on reviirin puolustaminen. Se pysyy lauman muusta elämästä melko etäällä eikä ole paljoa tekemisissä lauman muiden jäsenten kanssa. Uros kajauttaa varhaisaamulla kuuluvan reviirihuudon, johon naapurilaumojen urokset vastaavat. Laumojen kohtaamiset ovat melkein aina rauhallisia. Urokset tyytyvät elehdintään ja esittelemään äänivarojaan parinkymmenen metrin päässä toisistaan. Reviirin koko vaihtelee suuresti. Ashambuvuorilla se on keskimäärin 25 hehtaarin laajuinen, mutta Nilgirivuorilla liikkumisalue kattaa 60–260 hehtaaria. Reviirin kokoon vaikuttavat lauman koko, populaation tiheys ja ravinnonsaanti. Jos seudulla kasvaa vain vähän akaasioita, lauma tarvitsee suuren elinpiirin, sillä akaasiat tuottavat apinoille ravintoa vuoden ympäri. Nilgirinlangurilauman reviiri voi mennä osittain päällekkäin naapurilamojen kanssa, mutta ydinalue, jolla lauma viettää valtaosan ajastaan ei koskaan ulotu naapurien alueelle.
Nilgirinlangurit osaavat käyttää monipuolisesti metsän eri kerroksia. Nilgirivuorilla tehtyjen tutkimusten mukaan langurit pysyvät päivällä 5–9 metrin korkeudessa olevassa, valtaosin kanelipuita ja tyräkkikasveja kasvavassa kerroksessa; missä ne ruokailevat, liikkuvat ja lepäävät. Illalla lauma kapuaa yöpymään 12–24 korkeudessa kasvavaan akaasia- ja eukalyptusvaltaiseen kerrokseen. Aamulla ja iltapäivällä ne ruokailevat 1,5–3 metrin korkeudessa sijaitsevassa pensaikkoisessa aluspuustossa. Ne laskeutuvat toisinaan maahan juomaan sekä keräämään siemeniä ja ruohoja.
Nilgirinlangureita saalistavat ainakin petolinnut, leopardi, koira ja ihminen. Myös partamakakien tiedetään hyökänneen nilgirinlangurien kimppuun. Vaikka nilgirinlanguri ja partamakaki elävät samoilla alueilla, niiden ekologinen lokero on erilainen. Sadekaudella nilgirinlanguri viettää eniten aikaa latvuston keskiosissa, kun taas partamakaki liikkuu eniten latvuston ylä- ja alaosissa. Lisäksi partamakakit suosivat ravinnokseen hedelmiä, nilgirinlangurit lähinnä lehtiä. Nilgirinlangureilla on myös tapana ruokailla useammin iltapäivällä. Partamakakit voivat häätää nilgirinlangurit latvuston yläosiin, mutta makakeista on myös hyötyä. Nilgirinlangurit eivät osaa osaa rikkoa kovia Cullenia exharillata -kasvin hedelmiä, mutta voivat napata partamakakien pudottamia hedelmiä, jotka makakit ovat jo ehtineet särkeä.
Nilgirinlangurit syövät vain kasviravintoa, kuten lehtiä, kukkia, versoja, siemeniä ja hedelmiä. Lajin tiedetään syövän ainakin 102 eri kasvilajia. Se syö mieluummin nuoria kuin vanhoja lehtiä. Viljelysten läheisyydessä niiden on huomattu myös mieltyneen perunoihin ja kukkakaaleihin, mikä on johtanut yhteenottoihin viljelijöiden kanssa. Lehtiapinoille tyypillinen moniosainen maha mahdollistaa selluloosan hajottamisen. Myös avartuvat sylkirauhaset auttavat ruoan sulattamisessa. Nilgirinlangurit syövät enimmäkseen aamulla ja myöhäisillalla, ja ne käyttävät ruokailemiseen keskimäärin 7–8 tuntia päivässä.
Nilgirinlangurit voivat saada poikasia kaikkina vuodenaikoina. Poikasia syntyy runsaimmin touko-kesäkuussa, lounaismonsuunien aikaan, sekä marraskuussa, jolloin koillismonsuunit ovat vallitsevia. Monsuunien ansiosta nilgirinlangureilla on tavallista enemmän ruokaa, sillä tuoreita lehtiä on tähän aikaan saatavilla saatavilla paljon. Poikasten syntymisen aikoihin lauma liikkuu vähemmän kuin tavallisesti. Naaras synnyttää kerralla yhden poikasen. Poikanen painaa syntyessään noin puoli kiloa, ja niiden punertavaa ihoa peittää harva punertavanruskea turkki. Poikanen kulkee naaraan mukana pitämällä kiinni emonsa vatsasta. Kun poikanen on kymmenen päivän ikäinen, se voidaan jättää muiden naaraiden huolehdittavaksi, jolloin emo pääsee ravinnonhakuun. Poikanen alkaa tutkia ympäristöään 3–4 viikon ikäisenä ja alkaa täydentää ravintoaan kiinteällä ruoalla 3–4 kuukauden iässä. Näihin aikoihin emo alkaa jättää sitä yksikseen ja edesauttaa jälkeläisensä itsenäistymistä. Vuoden ikäisenä se on kokonaan vieroitettu ja lähes itsenäinen. Nilgirinlangurit alkavat leikkiä muiden poikasten kanssa neljän kuukauden ikäisinä ja jatkavat sitä 4–5 vuoden ikään saakka.
