Filippiinienkrokotiili (Crocodylus mindorensis) on Filippiinien endeeminen krokotiililaji. Se lienee luonnonvaraisista krokotiileista harvinaisin.
Filippiinienkrokotiili kasvaa yleensä vain 1,6–2,0-metriseksi ja parhaimmillaankin vain kolme metriä pitkäksi. Filippiinienkrokotiili muistuttaa erittäin paljon uudenguineankrokotiilia ja osa tutkijoista pitää sitä uudenguineankrokotiilin alalajina. Lajit muun muassa voivat vankeudessa risteytyä keskenään ja saada lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Niitä onkin lähes mahdotonta erottaa varmuudella toisistaan muuten kuin levinneisyytensä perusteella, mikä on aiheuttanut päänvaivaa vankeudessa elävien yksilöiden alkuperää arvioitaessa.
Fossiililöytöjen perusteella filippiinien- ja uudenguineankrokotiilin kantamuoto on elänyt Tyynenmeren saarilla. Jossakin vaiheessa levinneisyys kuitenkin pirstaloitui ja krokotiilit jäivät eristyksiin omille saarilleen ja kehittyivät siellä omiksi lajeikseen. Se selittäisi myös sen, miksi niiden levinneisyysalueet ovat 2 500 kilometrin päässä toisistaan. Toinen selitys lajien samankaltaisuudelle on, että ne vain ovat kehittyneet samaan suuntaan, koska niiden elinympäristö on hyvin samanlainen.
Filippiinienkrokotiilin pää on hieman leveämpi ja vankkarakenteisempi ja silmäkuoppien etuosassa olevat kyhmyt ovat matalampia kuin uudenguineankrokotiililla. Pää on melko tylppä ja kidassa on 66–68 hammasta. Silmien takana on neljä pienten kilpien muodostamaa poikittaisriviä. Niskassa on neljä kilpeä, joiden molemmilla puolilla on kaksi pientä kilpeä. Lajin väritys on vihertävän ruskea. Aikuisina filippiinienkrokotiileilla on myös mustia täpliä. Nuoret ovat vaaleampia ja pyrstössä näkyy vielä poikittaisjuovia. Filippiinienkrokotiilin tieteellinen lajinimi tulee Mindoron saaresta, josta laji löydettiin 1800-luvun lopulla.
Filippiinienkrokotiilin levinneisyys on aina rajoittunut Filippiineille. Historiallinen levinneisyys ulottuu Luzoniin, Mindoroon, Masbateen, Samariin, Joloon, Negrosiin, Busuangaan ja Mindanaohon. Nykyään se lienee hävinnyt monilta näistä saarista, muun muassa Busuangalta. Tiedon Palaulle istutetusta pienestä populaatiosta tiedetään nykyään olevan erehdys.
Filippiinienkrokotiili elää makeanveden vesistöissä eli pienissä järvissä, joissa, lammissa ja jokisuistoissa. Sen elinalueet saattavat olla myös vuoristoista. Elinalueille tyypillistä on rehevä kasvillisuus.
Filippiinienkrokotiilin elintavoista tiedetään hyvin vähän. Se syö etenkin kalaa, selkärangattomia, matelijoita, sammakkoeläimiä ja nisäkkäitä. Se on Filippiinien suurin petoeläin heti suistokrokotiilin jälkeen. Lajien välisistä suhteista ei juurikaan tiedetä. Aikuisilla ei ole suistokrokotiilia lukuun ottamatta yhtään luonnollista vihollista, vaikka poikasilla niitä on paljon. Vankeudessa tehtyjen havaintojen perusteella naaras rakentaa pienen pesäkeon, joka on 1,5 metriä leveä ja puoli metriä korkea. naaras munii pesään vain 7–20 munaa. Munat hautuvat noin 85 päivää. Naaras hoitaa poikasiaan muiden krokotiilien tavoin myös vankeudessa.
