Kaskelotti
1 lajit
Kaskelotti (Physeter macrocephalus tai Physeter catodon) on suurin hammasvalaista. Koiras kasvaa keskimäärin 16 metriä pitkäksi. Lajin tunnistaa suuresta kulmikkaasta päästä ja poikkeuksellisesti pään vasemmassa reunassa sijaitsevasta hengitysaukosta. Kaskeloteilla on eläinkunnan suurimmat aivot, ja niiden päässä on lisäksi suuri ontelo, joka on täynnä valaanpääöljyä. Laji on levinnyt laajalle alueelle, ja sitä tavataan lähes kaikista meristä. Se on kuitenkin luokiteltu vaarantuneeksi, ja aiemmin lajia verotti raskas ambran ja öljyn takia käyty valaanpyynti. Kaskelottinaaraat elävät pienissä ryhmissä, mutta vanhat koiraat yksin. Naaraat synnyttävät pitkän raskausajan jälkeen yhden poikasen. Ravinnokseen kaskelotit käyttävät erityisesti kalmareita.
Kaskelotin levinneisyysalue on hyvin laaja, ja sitä tavataan lähes kaikilta merialueilta. Niitä elää myös monissa suljetuissa tai osittain suljetuissa sisämerissä, kuten Välimeressä, Ohotanmeressä, Kalifornianlahdella ja Meksikonlahdella. Kaskelotit elävät yleensä alueilla, joissa meren syvyys on vähintään 600 metriä ja ovat harvinaisia alle 300 metrin syvyisessä vedessä.
Pohjois-Atlantilla arvioitiin Yhdysvaltain Kansallisen Valtameri- ja Ilmakehähallituksen (NOAA) laskentoihin perustuen olleen vuonna 1998 noin 4 700 kaskelottia. Tarkkoja maailmanlaajuisia kaskelottien laskentoja ei ole suoritettu, mutta joidenkin vuosina 1996–2001 suoritettujen alueellisten laskentojen perusteella karkea arvio valaiden laskennallisesta vähimmäismäärästä maailman merissä olisi NOAA:n mukaan noin 200 000 yksilöä.
Kaskelotti (Physeter macrocephalus tai Physeter catodon) on suurin hammasvalaista. Koiras kasvaa keskimäärin 16 metriä pitkäksi. Lajin tunnistaa suuresta kulmikkaasta päästä ja poikkeuksellisesti pään vasemmassa reunassa sijaitsevasta hengitysaukosta. Kaskeloteilla on eläinkunnan suurimmat aivot, ja niiden päässä on lisäksi suuri ontelo, joka on täynnä valaanpääöljyä. Laji on levinnyt laajalle alueelle, ja sitä tavataan lähes kaikista meristä. Se on kuitenkin luokiteltu vaarantuneeksi, ja aiemmin lajia verotti raskas ambran ja öljyn takia käyty valaanpyynti. Kaskelottinaaraat elävät pienissä ryhmissä, mutta vanhat koiraat yksin. Naaraat synnyttävät pitkän raskausajan jälkeen yhden poikasen. Ravinnokseen kaskelotit käyttävät erityisesti kalmareita.
Kaskelotin levinneisyysalue on hyvin laaja, ja sitä tavataan lähes kaikilta merialueilta. Niitä elää myös monissa suljetuissa tai osittain suljetuissa sisämerissä, kuten Välimeressä, Ohotanmeressä, Kalifornianlahdella ja Meksikonlahdella. Kaskelotit elävät yleensä alueilla, joissa meren syvyys on vähintään 600 metriä ja ovat harvinaisia alle 300 metrin syvyisessä vedessä.
Pohjois-Atlantilla arvioitiin Yhdysvaltain Kansallisen Valtameri- ja Ilmakehähallituksen (NOAA) laskentoihin perustuen olleen vuonna 1998 noin 4 700 kaskelottia. Tarkkoja maailmanlaajuisia kaskelottien laskentoja ei ole suoritettu, mutta joidenkin vuosina 1996–2001 suoritettujen alueellisten laskentojen perusteella karkea arvio valaiden laskennallisesta vähimmäismäärästä maailman merissä olisi NOAA:n mukaan noin 200 000 yksilöä.
