Uunilintu
Pajulintu eli uunilintu (Phylloscopus trochilus) on uunilintujen heimoon kuuluva varpuslintu. Se on Suomen toiseksi yleisin lintulaji, mutta vaatimattoman ulkonäkönsä ja piileskelevän elämäntapansa vuoksi se ei ole kovin tunnettu.
Pajulinnun massa on 10 grammaa ja pituus 11−12,5 senttimetriä. Sillä on tunnusomainen, vaalea silmäkulmanjuova. Sen yläpuoli on harmahtavan ruskeanvihreä, mutta yläperä on toisinaan hieman vaaleampi ja kirkkaampi. Kurkku ja rinta ovat kellanvalkoiset ja vatsa valkoisempi. Jalat ovat yleensä ruskeanoranssit, mutta toisinaan ruskeanharmaat. Ensimmäisen syksyn linnuilla alapuoli ja silmäkulmanjuova ovat voimakkaamman vaaleankeltaiset kuin vanhoilla yksilöillä.
Ääni on vieno ”thyyith" hieman hempeämpi kuin tiltaltin ääni. Laulu on vieno, surumielinen, haikea säe, joka on rakenteeltaan samantapainen kuin peipon.
Vanhin suomalainen rengastettu pajulintu on ollut kuusi vuotta, yhdeksän kuukautta ja 19 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut brittiläinen 11 vuoden ja yhdeksän kuukauden ikäinen yksilö.
Vanhalla pajulinnulla on täydellinen sulkasato heinä-elokuussa. Sulkasadon kesto on noin puolitoista kuukautta. Talvehtimisalueellaan sekä vanhat että nuoret pajulinnut sulkivat täydellisesti, joten keväällä niiden saapuessa Suomeen ei ikäluokkia voi erottaa toisistaan. Aikuinen pajulintu vaihtaa siis kaikki höyhenensä kahdesti vuodessa.
Pajulinnun pesimisalueita ovat Pohjois- ja Keski-Eurooppa sekä Aasia. Euroopassa arvioidaan olevan 35–46 miljoonaa paria. Suomessa pesii nykyisin 7 miljoonaa paria, ja pajulintu on Suomen toiseksi runsain pesimälintu. Aiemmin pajulintu oli Suomen yleisin lintu, mutta sen kanta on vähentynyt voimakkaasti 2010-luvulla.
Pajulintu on muuttolintu, jonka talvehtimisalueena on Etelä- ja Itä-Afrikka. Suomalaiset pajulinnut talvehtivat pääasiassa Itä-Afrikassa. Ensimmäiset pajulinnut saapuvat Suomeen huhtikuun lopulla ja pääjoukot toukokuussa.
Pajulinnusta on erotettu kolme alalajia: nimialalaji Phylloscopus trochilus trochilus, jota tavataan Keski- ja Etelä-Euroopassa, itäsiperialainen Phylloscopus trochilus yakutensis, joka on päälajia suurempi ja harmaampi, sekä Pohjois-Euroopan ja Länsi-Siperian Phylloscopus trochilus acredula, joka on näiden kahden väliltä.
Pajulintujen elinympäristöä ovat kaikenlaiset metsät, joissa on seassa lehtipuita ja riittävästi suojaavaa aluskasvillisuutta. Elinalueeksi soveltuvat myös pensaikot, puutarhat ja pihat ulkosaaristoa ja tunturikoivikoita myöten.
Pajulintu käyttää ravinnokseen hyönteisiä ja hämähäkkejä.
Pajulintu tekee uunimaisen pesänsä maahan, ruohoston sekaan. Se tekee 1-2 pesyettä vuodessa. Muninta tapahtuu touko-kesäkuussa ja toisen kerran heinäkuussa. Pajulintu munii 5–7 valkoista, pilkukasta munaa, joita naaras hautoo 13–14 päivää. Molemmat emot osallistuvat poikasten ruokkimiseen ja hoitamiseen. Poikasia ruokitaan pesään 12−15 päivää ja tämän jälkeenkin vielä kaksi viikkoa.