Metsäbiisoni (Bison bison athabascae) on biisonin alalaji. Biisoni on jaettu tyypillisesti kahteen alalajiin, joista metsäbiisoni on kookkaampi. Metsäbiisonia tavataan nykyisin vain Kanadassa toisesta alalajista pohjoiseen. Kanadassa se on luokiteltu uhanalaiseksi lajiksi ja suojellun kannan koko oli vuonna 2017 arviolta 5 000–7 000.
Metsäbiisoni on biisonin elossa olevista alalajeista suurikokoisin. Urokset ovat naaraita kookkaampia. Urokset painavat 460–998 kiloa ja naaraat 360–554 kiloa. Urosten keskipaino on noin 880 kiloa ja naaraiden 540 kiloa. Urosten ruumiin pituus on 304–380 cm ja säkäkorkeus 167–195 cm. Naaraiden vastaavat lukemat ovat 210–350 cm ja 150–180 cm.
Metsäbiisonin turkin väri vaihtelee tummanruskeasta kultaiseen. Vasikoiden väritys on punertavanruskea. Ruumiin etuosassa, niskassa, hartioilla ja etujaloissa turkki on pitkä ja takkuinen. Metsäbiisoni kasvattaa talveksi paksumman turkin, joka vaihtuu kesäksi kevyempään. Leuan alla on pitkä parta ja otsalla sarvien välissä on villaista ja kiharaa karvoitusta. Hartioilla on suuri kyttyrä ja pää on ruumiiseen nähden matalalla. Sarvet kasvavat uroksille ja naaraille. Sarvet kaartuvat taakse, ulos ja lopulta ylös. Sarvet kaartuvat myös hieman kärjistään. Naaraiden sarvet kaartuvat yleensä hieman uroksia enemmän sisäänpäin kärjistään.
Metsäbiisoni on alalajiin B. b. bison verrattuna kookkaampi. Sen hartioilla oleva kyttyrä on isompi ja sen turkki on takkuisempi. Parta leualla on metsäbiisonilla hieman terävämpi. Metsäbiisonin sarvet ovat sen sijaan hieman pienemmät. Visenttiin verrattuna metsäbiisoni on ruumiinpituudeltaan hieman lyhyempi, mutta raskaampivartaloinen. Metsäbiisonin sarvet kaartuvat hieman enemmän ja se on väritykseltään tummempi.
Vapaasti laiduntavia metsäbiisoneja tavataan nykyisin ainoastaan Kanadassa. Sen historiallinen levinneisyysalue käsitti alueen Alaskan länsiosista Yukoniin, Brittiläisen Kolumbian koillisosat, Luoteisterritorioiden lounaisosat, sekä Albertan pohjoisen puoliskon ja Saskatchewanin luoteisosan. Albertassa ja Saskatchewanissa metsäbiisonin ja alalajin B. b. bison levinneisyysalue oli historiallisesti osittain päällekkäinen. Alalajit elivät kuitenkin lisääntymiskausisin erillään, joten ne eivät välttämättä risteytyneet kovinkaan usein.
Metsäbiisonin elinympäristö käsittää boreaalista eli pohjoista havumetsävyöhykettä. Sitä tavataan metsäaukioilla, jokien ja järvien tuntumassa sekä esimerkiksi hiljattain palaneilla metsäalueilla.
Metsäbiisonit liikkuvat 20–60 yksilön laumoissa, joissa on naaraita ja niiden vasikoita. Urokset liikkuvat lisääntymisaikaa lukuun ottamatta omissa poikamiesryhmissään tai yksinään. Metsäbiisonit liikkuvat vuodenajan mukaan eri laidunalueelta toiselle. Muuten ne pysyttelevät yleensä saman alueen tuntumassa. Vuoden aikana lauman käyttämän alueen koko riippuu pitkälti lauman koosta, sekä saatavilla olevan ravinnon laadusta.
Biisonin toiseen alalajiin verrattuna metsäbiisonin ruokavalio on hieman laajempi. Metsäbiisonit käyttävät ravinnokseen ruohoja ja sarakasveja. Ne voivat syödä myös muita kasveja, kuten esimerkiksi hopeapensaita, pajunlehtiä ja jäkälää. Talvisin sen ruokavalio koostuu lähes yksinomaan sarakasveista. Ihmisen ohella metsäbiisonin ainut merkittävä petoeläin on susi.
Metsäbiisonit kerääntyvät lisääntymiskaudella biisonin toista alalajia pienemmiksi laumoiksi. Tästä syystä esimerkiksi urosten yhteenotot ovat suhteessa harvinaisempia. Naaraiden tiineys kestää 277–293 päivää ja vasikat syntyvät huhtikuun ja elokuun välisenä aikana. Tavallisin synnytysaika on toukokuu. Vasikoita on kerrallaan yleensä yksi tai harvoin kaksi. Vastasyntynyt vasikka pystyy kävelemään jo 30 minuutin päästä syntymästään petojen välttämiseksi. Juoksemisen oppimiseen kuluu vain muutama tunti. Naaras imettää vasikkaa 5–6 kuukautta, mutta vasikka alkaa myös laiduntaa jo muutaman viikon ikäisenä. Punertavana syntyneen vasikan väritys alkaa tummeta kymmenen viikon jälkeen ja se on yhtä tumma kuin täysikasvuiset noin 15:ta viikon jälkeen. Sukukypsäksi ne tulevat 2–3 vuoden ikäisinä. Metsäbiisoni voi elää 30-vuotiaaksi.
Metsäbiisonia pidetään vaarantuneena ja se on Kanadan uhanalaisten eläinten luettelossa. Metsäbiisoneja ei liene koskaan ollut yhtä paljon kuin biisonin toista alalajia. Korkeimpien arvioiden mukaan kannan koko oli ennen kantojen romahdusta noin 170 000 yksilöä. Kanta romahti ennen kaikkea metsästyksen takia ja 1800-luvun lopussa kannan koko oli enää noin 200. Huomattava askel metsäbiisonin suojelussa oli Wood Buffalon kansallispuiston perustaminen 1900-luvun alussa. 1920-luvulla kannan koko oli jo noin 1 500 yksilöä. Suuri takaisku metsäbiisonin kannalta oli toisen alalajin kantojen tuominen kansallispuiston alueelle vuosina 1925–1927. Lopputuloksena lähes kaikki metsäbiisonit olivat 1940-lukuun mennessä risteymiä. Vuonna 1957 löydettiin kuitenkin pieni vielä risteytymätön kanta. Sen yksilöistä muodostettiin Elk Islandin kansallispuistoon ja Mackenzie Bison Sanctuary-suojelualueelle siirretyt laumat. Elk Islandin kansallispuiston yksilöitä on sittemmin käytetty metsäbiisonien istutuksiin myös muille alueille. Vuonna 2017 eri suojelluissa laumoissa oli arviolta 5 000–7 000 metsäbiisonia.
30 metsäbiisonia Elk Islandin kansallispuistosta vietiin vuonna 2006 Jakutiaan Venäjälle, jossa niitä vapautettiin luontoon vuonna 2017. Metsäbiisonin on oletettu olevan biisonin alalajeista lähin sukulainen Siperiasta noin 600–400-luvuilla ennen ajanlaskun alkua hävinneelle biisonille.
