Lehmälintu
Lehmäturpiaali, aikaisemmalta nimeltään lehmälintu (Molothrus ater) on pohjoisamerikkalainen pesäloinen, joka munii enimmäkseen pienten varpuslintujen pesiin.
Lehmäturpiaali eli aiemmin biisonien seuralaisena, kun biisonit vielä olivat sen elinalueen yleisimpiä isoja nisäkkäitä. Kun lehmät myöhemmin korvasivat biisonit, on lintukin siirtynyt nautakarjan pariin.
Linnun pituus on 15–20 senttiä ja paino 40–50 grammaa. Koiras on kiiltävän musta ja sen pää, niska ja kaula ovat ruskeat. Naaras on joko harmahtava tai ruskea. Harmaa nokka on siemensyöjälinnun korkea tukeva kekonokka.
Lehmäturpiaali elää Pohjois-Amerikassa Kaakkois-Alaskasta Kanadan eteläosien kautta lähes kaikkialle Yhdysvaltoihin ja Meksikon keskiosiin saakka. Sen elinympäristön laajuus on 11 miljoonaa neliökilometriä ja maailman populaation koko noin 56 miljoonaa yksilöä. Alueen pohjoisimmissa osissa se on muuttolintu, joka talvehtii Yhdysvalloissa ja Meksikossa.
Lehmäturpiaalin lisääntynyt kanta uhkaa joidenkin harvinaistuneiden varpuslintujen kantoja ja paikoin on jouduttu vähentämään turpiaalien määrää.
Lehmäturpiaalin elinympäristöä ovat metsänreunat, pensaikot, laitumet, puutarhat, pellot ja niityt sekä preeriat. Metsien harventaminen ja avohakkuut ovat suuresti lisänneet lajille sopivia habitaatteja, sillä se ei viihdy sulkeutuneissa metsissä.
Lehmäturpiaali on saanut suomenkielisen nimensä tavastaan seurata karja- ja hevoslaumoja ja niiden jaloista pakenevia hyönteisiä ja muita selkärangattomia, jotka ovat sen ravintoa siementen ohella.
Lehmäturpiaali on pesäloinen, joka munii toisten lintujen pesiin. Se on erikoistunut maljamaisia tai kuppimaisia pesiä rakentaviin lajeihin, ja loisittuja lintulajeja on ainakin 144. Pienin isäntälaji on ollut 10 grammaa painava kiipijä ja suurin 150 gramman painoinen kiurulaji. Naaras lentelee ja etsii munintavaiheessa olevia pesiä ja munii lisääntymiskauden aikana lähes 40 munaa, tavallisesti vain yhden munan kuhunkin pesään. Lehmäturpiaalin munasta kuoriutuu poikanen jo 11 päivän haudonnan jälkeen, eli sen haudontaan kuluu tavallisesti pari-kolme päivää vähemmän aikaa kuin loisittavan linnun omien munien haudontaan. Turpiaalin poikanen kasvaa loisena pesän omien poikasten kanssa, eikä vieritä munia tai poikasia pesän laidan yli, kuten käki tekee. Se on kuitenkin aktiivisempi kerjäämään ja saa enemmän ruokaa kuin pesän omat poikaset. Ainakin täplärastaan poikastuotto on runsaan loisinnan vuoksi pienentynyt ja lajin kanta on taantunut viime aikoina.
Tutkimuksissa on havaittu lehmäturpiaalinaaraan tarkkailevan pesiä, joihin se on muninut. Jos se huomaa munansa poistetuksi, se saattaa rikkoa pesän munat, jolloin loisittavat linnut rakentavat uuden pesän ja munivat uusintapesyeen, johon turpiaali munii munansa 85 %:ssa tapauksia.
