Seitsenpistepirkko (Coccinella septempunctata) on 5,2–8 millimetriä pitkä leppäkerttulaji, jolla on punaisissa peitinsiivissään seitsemän mustaa täplää. Lajin toukka on tumma ja 7–8 millimetriä pitkä. Seitsenpistepirkko on peto ja se syö erityisesti kirvoja.
Seitsenpistepirkko on Suomen yleisin leppäkerttulaji ja Suomen kansallishyönteinen. Seitsenpistepirkkoja on levitetty alkuperäisen levinneisyysalueensa, Euroopan ja Aasian ulkopuolellekin, sillä sekä toukka että aikuinen hyönteinen syövät suuria määriä maanviljelylle haitallisia kirvoja.
Pä
PäiväeläimetPäiväeläin tarkoittaa eläintä, joka nukkuu yöllä ja valvoo päivällä. Yöeläimet ovat puolestaan aktiivisia öisin ja hämäräeläimet h...
Li
LihansyöjäLihansyöjä eli karnivori on eläin, joka saa suurimman osan ravinnostaan syömällä toisia eläimiä. On myös lihansyöjäkasveja, jotka hankki...
Hy
HyönteissyöjäHyönteissyöjä eli insektivori on eläin, jonka ravinto koostuu yksinomaan tai pääasiassa hyönteisistä.
Ma
MaanpäällinenOv
OvipaarinenOvipaarinen tarkoittaa eläintä, joka lisääntyy munimalla. Useimmat selkärangattomat, kalat ja matelijat, kaikki linnut ja sammakkoeläimet sek...
Po
PolygynadriaC
alkaaAikuinen seitsenpistepirkko on 5,2–8 millimetriä pitkä. Sen peitinsiivet ovat punaiset, ja niissä on seitsemän mustaa täplää. Etuvartalo on musta, ja sen kulmissa on keltaiset läikät. Eteläisessä Aasiassa elävät seitsenpistepirkot ovat väritykseltään muualla eläviä tummempia, jopa lähes mustia. Erot peitinsiipien tummuudessa ovat sopeutumia erilaisiin lämpötiloihin ja kosteusoloihin.
Seitsenpistepirkon munat ovat värttinänmuotoisia ja noin millimetrin pituisia. Toukalla on kolme paria selvästi erottuvia jalkoja. Se on tumman värinen ja kasvaa 7–8 millimetriä pitkäksi.
Seitsenpistepirkon luontaisia saalistajia ovat: etelänkurkkuhämähäkki (Araniella opisthographa), Cheilomenes sexmaculata, pihaharsokorento (Chrysoperla carnea), japaninviiriäinen (Coturnix coturnix japonicus), Ischiodon scutellaris, Mesocyclops aspericornis, Mesocyclops darwini, sinitiainen (Parus caeruleus), pikkuvarpunen (Passer montanus), jokapaikannopsakki (Philodromus cespitum) ja harakka (Pica pica).
Seitsenpistepirkko on alkujaan peräisin Euroopasta ja Aasiasta, mutta sitä tavataan myös Lähi-idässä ja Pohjois-Amerikassa. Sitä on istutettu Yhdysvaltoihin 1950-luvulta alkaen torjumaan tuhohyönteisiä.
Seitsenpistepirkko on peto, joka syö ennen kaikkea kirvoja sekä aikuisena että toukkana.
Seitsenpistepirkot talvehtivat aikuisena tyypillisesti kuolleiden lehtien joukossa. Ne kokoontuvat talvehtimaan samoihin paikkoihin lajitoveriensa kanssa.
Keväällä ne lähtevät liikkeelle ja syövät kirvoja ennen munimista. Naaras munii alkukesän aikana 200–1000 munaa pieniin ryhmiin kasvin lehdille, tyypillisesti ympäristöön, jossa on paljon kirvoja. Toukka kasvaa millimetrin mittaisesta 7–8 millimetriä pitkäksi 10–30 päivän kuluessa. Sen kasvuvauhti riippuu kirvojen saatavuudesta. Toukka voi kulkea ravinnon perässä jopa 12 metriä. Kotelovaihe kestää 3–12 päivää.
Jos seitsenpistepirkkoa ahdistellaan, se erittää pahanhajuista nestettä, joka sisältää myrkkyjä. Myrkky koostuu pääasiallisesti alkaloideihin kuuluvista kokkinelliinista ja prekokkinelliinista. Näitä alkaloideja esiintyy kaikissa seitsenpistepirkon kudoksissa.
Seitsenpistepirkko on suosittu laji maataloudessa, jossa sitä käytetään biologiseen tuholaisten torjuntaan. Seitsenpistepirkot syövät kirvoja, jotka puolestaan saattavat tehdä suurta tuhoa pelloilla, sillä ne käyttävät ravinnokseen useiden kasvilajien niloja. Lisäksi kirvat levittävät kasveihin tauteja ja sieniä. Seitsenpistepirkkoja on käytetty muun muassa ympäri Yhdysvaltoja torjumaan kirvoja.
Seitsenpistepirkko on kuitenkin levitessään ajanut maanviljelysmaiden ulkopuolella monia muita leppäkerttulajeja ahtaalle. Vaikka seitsenpistepirkko onkin käyttökelpoinen hyönteinen biologiseen tuholaisten torjuntaan, sen leviäminen heikentää monin paikoin luonnollisen ekosysteemin tilaa.
