Isomerikokki (Callionymus lyra) on merikokkien (Callionymidae) heimoon kuuluva lauhkeissa merivesissä elävä kalalaji.
Li
LihansyöjäLihansyöjä eli karnivori on eläin, joka saa suurimman osan ravinnostaan syömällä toisia eläimiä. On myös lihansyöjäkasveja, jotka hankki...
Pl
PlanktivoreOv
OvipaarinenOvipaarinen tarkoittaa eläintä, joka lisääntyy munimalla. Useimmat selkärangattomat, kalat ja matelijat, kaikki linnut ja sammakkoeläimet sek...
Yk
Yksinäiset eläimetEi
Ei siirtolainenC
alkaaIsomerikokki kasvaa yleensä 20–30 senttimetrin mittaiseksi koiraiden ollessa tavanomaisesti suurempia. Koiraan kyljillä on oranssilla pohjalla sinisiä laikkuja, kun taas naaraat ovat yksivärisen hiekanruskeita. Lisääntymisaikana koiraiden kylkiin muodostuu näistä laikuista sininen viiva, ja myös naaraille voi tulle tällöin sinisiä laikkuja, mutta yleensä kuitenkin ruskeita. Koiras myös saa hyvin vihertävän sävyn väritykseensä. Koiraan etumainen selkäevä on korkea ja teräväkärkinen, naaraan lyhyt ja kolmion muotoinen. Taaempi selkäevä on molemmilla sukupuolilla etumaista matalampi ja siihen tulee kudun aikana sinisiä vaakaviivoja. Koiraan etumaiseen selkäevään taas lisääntymisaikana tulee kolme sinistä pystyjuovaa.
Isomerikokkia tavataan Islannista ja Lofooteilta aina Pohjois-Afrikkaan Kanariansaarille ja Mauritaniaan asti. Se elää 20–400 metrin syvyydessä vedenpinnasta hiekka- ja liejupohjilla.
Isomerikokin ravintoa ovat pääosin pohjaeläimet, etenkin monisukasmadot, äyriäiset ja nilviäiset. Se kaivautuu usein hiekkaan jättäen itsestään näkyviin vain silmät ja selän yläpinnan. Isomerikokki tulee sukukypsäksi 2–3-vuotiaana, milloin se on keskimäärin 17,4 senttimetrin mittainen. Lisääntymistä tapahtuu kesäisin matalissa vesissä. Munat kelluvat lähellä vedenpintaa ja niistä kuoriutuvat poikaset ovat noin kahden millimetrin mittaisia.