Manteri
Vesilisko (uusi nimiehdotus manteri, Lissotriton vulgaris, ent. Triturus vulgaris) on vesiliskojen heimoon kuuluva sammakkoeläin. Se on yksi viidestä Suomessa elävästä sammakkoeläinlajista.
Lihansyöjä eli karnivori on eläin, joka saa suurimman osan ravinnostaan syömällä toisia eläimiä. On myös lihansyöjäkasveja, jotka hankki...
Ma
MaanpäällinenOvipaarinen tarkoittaa eläintä, joka lisääntyy munimalla. Useimmat selkärangattomat, kalat ja matelijat, kaikki linnut ja sammakkoeläimet sek...
Talvihorros eli hibernaatio tarkoittaa säänneltyä alilämpöisyyttä, jonka avulla eläimet voivat säästää energiaa talven ylitse. Talvihorr...
S
alkaaVesiliskolla on rupiliskoon verrattuna sileä iho. Laji on päältä vihertävän ruskea ja vatsapuolelta oranssinkeltainen. Vatsapuolella on mustia pyöreitä täpliä. Häntä muodostaa lähes puolet pituudesta. Suomessa tavattavat vesiliskot ovat täysikasvuisina korkeintaan 10 senttimetriä pitkiä.
Kutuaikaan koiraan päähän ilmestyy juovia ja selkään laajoja tummia laikkuja. Takajalkojen varpaisiin muodostuu räpylät. Selkäharja jatkuu yhtenäisenä pyrstössä ja hännässä on vaaleansininen juova.
Vesiliskoja tavataan lähes koko Keski- ja Pohjois-Euroopassa sekä Aasian länsiosissa. Valtaosa Suomen vesiliskoista elää maan eteläosissa.
Vesiliskot elävät yleensä maalla, mutta lisääntymisaikana ne elävät vedessä. Niiden elinympäristöjä ovat erilaiset rehevät vesistöt kuten lammet ja ojat, mutta myös pellonreunat ja puutarhat kelpaavat usein niille. Parhaiten ne viihtyvät matalissa virtaamattomissa vesissä. Vesiliskot karttavat suoraa auringonvaloa, mutta toisaalta eivät viihdy myöskään täysin varjossa. Talvella vesilisko on horroksessa, pääosin kuivalla maalla erilaisissa maakoloissa.
Vesiliskot ovat lihansyöjiä. Ne saalistavat erilaisia hyönteisiä ja muita suuhun sopivia selkärangattomia otuksia. Vedessä ne löytävät saaliinsa liikkeen ja hajun perusteella ja iskevätkin kiinni lähes kaikkeen liikkuvaan.
Vesiliskot lisääntyvät toukokuussa. Kosiotanssin jälkeen uros pudottaa siittiöpaketin, jonka naaras poimii omaan viemärisuoleensa. Naaras munii 200–300 munaa ja kiinnittää ne vesikasveihin tai kiviin, minkä jälkeen 2–3 viikon päästä nuijapäät kuoriutuvat. Aluksi nuijapäät hengittävät ulkokiduksilla, mutta kidukset surkastuvat, kun keuhkot kehittyvät. Tämän jälkeen myös jalat kasvavat, ja vesiliskosta tulee kykeneväinen elämään myös maalla. Nuijapäät eivät muistuta mitenkään sammakon nuijapäitä, toisaalta eivät myöskään lainkaan aikuista vesiliskoa, ainakaan varhaisvaiheissa. Isoissa hiidenkirnuissa ja metsälammissa voi tavata paljonkin toukkia.