Harmaaturska (Trisopterus esmarkii) on Koillis-Atlantilla elävä turskakala.
Täysikasvuinen harmaaturska on keskimäärin 19 cm:n pituinen. Sillä on harmaanruskea selkä, hopeiset kyljet ja valkoinen vatsa. Rintaevän tyven yläreunassa on tumma täplä.
Harmaaturska elää lauhkeassa ilmastossa, väli- tai avovedessä liejuisen merenpohjan yläpuolella, yleensä 100–200 metrin syvyydessä. Levinneisyysvyöhyke ulottuu Englannin kanaalista lounaiselle Barentsinmerelle ja aina Karhusaaren lähistölle saakka. Lisäksi sitä tavataan Islannin ja Färsaarten ympäristössä.
Harmaaturska syö enimmäkseen planktonäyriäisiä, kuten hankajalkaisia, krillejä, katkarapuja ja katkoja, mutta myös pikkukaloja sekä erilaisia munia ja toukkia.
Harmaaturskaa pyydetään lähinnä kalajauhon ja -öljyn valmistukseen. Tärkeimmät pyyntialueet ovat olleet Pohjanmeren pohjoisosa ja Skagerrak. Suurimmillaan vuosisaaliit olivat vuoden 1980 paikkeilla yli 600 000 tonnia, sen jälkeen 300 000 tonnin luokkaa, mutta ovat 2000-luvulla romahtaneet alle 50 000 tonniin.