Kuha (Sander lucioperca, syn. Stizostedion lucioperca) on ahventen heimoon kuuluva euraasialainen makeiden ja murtovesien petokala. Se on heimonsa kookkain laji.
Kuha muistuttaa pitkänomaista ahventa (lajinimi lucioperca tarkoittaa kirjaimellisesti ”haukiahventa”).Kuhalla on suuri terävähampainen suu ja kaksi selkäevää, joista etummainen on täynnä teräviä piikkejä samaan tapaan kuin ahvenella. Kuhan selkä on harmaanvihertävä. Sinertäviä, hopeanharmahtavia tai kullahtavia kylkiä koristaa kymmenkunta poikkijuovaa. Kuhan pituus on yleensä 30–60 cm ja paino 0,4–2,5 kg. Suotuisissa olosuhteissa kuha saattaa kasvaa yli viisikiloiseksi, ja yli kymmenkiloisiakin kuhia saadaan joka vuosi. Suomen kaikkien aikojen suurin kuha on saatu 1967 Piikkiössä, ja se painoi 16,7 kg. 2000-luvun Suomen ennätyskuha taas on 14,1 kilon painoinen kala vuodelta 2013.
Euroopan alueelta suurin saatu kuha painoi 18,8 kiloa.
Kuhaa esiintyy luontaisesti Itä-, Keski- ja Pohjois-Euroopassa lukuisissa Itämereen, Mustaanmereen, Kaspianmereen ja Araljärveen laskevissa vesistöissä ja Pohjanmereen laskevan Elben vesistöalueella. Lajia on myös 1800-luvulta lähtien istutettu laajalti luontaisen alueensa länsi-, etelä- ja pohjoispuolelle.
Suomessa kuha esiintyy maan etelä- ja keskiosissa. Se on suhteellisen lämpimien vesien kala, joka elää paitsi sisävesissä myös vähäsuolaisessa murtovedessä. Suomen ja samalla maapallon pohjoisimmat kuhakannat elävät Kemijärvessä ja Tengeliön järvissä. Itämeressä kuha esiintyy Suomenlahdella ja Saaristomerellä ja myös Ahvenanmaalla, Pohjanlahdessa sitä tavataan lähinnä suurempien jokien suualueilta. Hyvinä kuhavesinä pidetään suuria, sameavetisiä, usein hieman rehevöityneitäkin järviä, joissa on alkukesästä nopeasti lämpiäviä lisääntymisalueita.
Kuha oli vielä 1900-luvun alkupuolella varsin yleinen kala Suomen sisävesissä. Sittemmin kanta taantui huomattavasti metsäojituksista seuranneen vesistön happamoitumisen seurauksena ja kala kävi sisävesissä varsin harvinaiseksi. Viimeisten vuosikymmenten aikana tilanne on kuitenkin parantunut onnistuneiden istutusten ansiosta, ja kuha on taas varsin yleinen ja arvostettu saaliskala.
Poikasten ravinto koostuu aluksi eläinplanktonista. Sen jälkeen ruokalistalle ilmestyvät erilaiset äyriäiset ja vapaanveden selkärangattomat. Jopa 2–2,5 cm pitkien poikasten mahoista on löydetty kalanpoikasia. Pääasiallisena ravintona kalat ovat vasta noin 10-senttisille kuhille. Kuha saalistaa ajamalla saaliskalaa takaa ja iskemällä hampaat pakoon pyrkivän kalan peräosaan.Isompien kuhien ravinto koostuu pelkästään kalasta.Kuha on lämpimien vesien asukki ja parvikala, joskin isommat yksilöt saattavat liikkua yksin. Kuha viihtyy myös paremmin rehevämmissä ja tummavetisemmissä järvissä. Kudun jälkeen kesällä kuhat oleilevat siellä missä on parhaiten ravintoa. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi lahtivedet, sisäsaaristo ja selkävesien pinnanläheiset osat. Vesien kylmentyessä kuhat lähtevät hakeutumaan kohti talvehtimissyvänteitään. Kuha saattaa muodostaa varsinkin ahvenen kanssa sekaparvia. Kuhan mielisaalista ovat pienemmät parvikalat, kuten silakka. Kuhan saalistustapoja on verrattu susiin; kuha on huono syöksymään saaliin kimppuun, mutta se saattaa ajaa saalista takaa kilometritolkulla. Usein pyydyksistä löytyy samanaikaisesti kuhaa, ahventa ja niiden saaliskaloja.
Koiras saapuu ennen naarasta kutupaikalle reviiriä valtaamaan. Sitä se puolustaa voimakkaasti kudun ja poikasten kehittymisajan kuoriutumiseen saakka. Koiras kaivaa kutukuopan 1–3 metrin syvyyteen, jonne kalat laskevat sukutuotteensa. Tämän aikana koiras leyhyttelee evillään munia, että ne saavat puhdasta ja happipitoista vettä. Kuha luokitellaan kevätkutuiseksi, vaikka kutuaika onkin lähempänä kesää. Vesien lämmettyä 12–14-asteiseksi kuhat alkavat kiihkeästi etsiä lisääntymiskumppania.
