Möhkäkala (Mola mola) on möhkäkalojen heimoon kuuluva erikoisen muotoinen kala, joka elää lauhkeilla ja trooppisilla merillä. Möhkäkalat ovat valtavan kokoisia, levinneet laajalti ja ulkonäöltään eriskummallisia, mutta niistä tiedetään varsin vähän....
Valashai (Rhincodon typus) on suurin hailaji ja samalla maailman suurin kala. Se voi kasvaa jopa 20 metriä pitkäksi, mutta keskimäärin se on 12 metriä pitkiä ja painaa noin 15 tonnia. Se on heimonsa ainoa nykyisin elävä laji.Valashailla on...
Tiikerihai (Galeocerdo cuvier) on tiikerihaiden heimoon kuuluva kalalaji. Se on neljänneksi suurin hai maailmassa. Nimensä se on saanut tiikerin raitoja muistuttavien kylkiraitojensa mukaan.
Härkähai (Carcharhinus leucas) on suurikokoinen tiikerihaiden (Carcharhinidae) heimoon kuuluva rustokala. Härkähai ui rannan lähellä, minkä vuoksi se on ihmiselle vaarallisin hai.lähde? Vaikka se on merikala, se uskaltautuu joskus myös järviin ja...
Barramundi (Lates calcarifer) on laji ahvenkalojen lahkossa.
Keltaevätonnikala (Thunnus albacares) on tonnikalalaji. Keltaevätonnikalat kasvavat suurimmillaan 9 vuoden ikään. Havaijilla keltaevätonnikala tunnetaan nimellä Ahi (Isosilmätonnikala tunnetaan samalla nimellä.)
Makrillihai (Isurus oxyrinchus) on noin 3–4 metriä pitkä hyvin vahva ja nopea hailaji. Sen ruumis on varsin solakka verrattuna esimerkiksi valkohain tukevarakenteiseen ruumiiseen. Selkäpuoli on tummansininen ja vatsapuoli valkoinen. Se on suosittu...
Valkopilkkahai, aikaisemmalta nimeltään valkotäplähai (Carcharhinus longimanus) on suurikokoinen ulappavesien hailaji, joka elää kaikissa maailman lämpimissä merissä.Valkopilkkahain ruumis on roteva ja sillä on luonteenomaisen pitkät rintaevät ja...
Boniitti (Katsuwonus pelamis) on keskikokoinen tonnikalansukuinen, kautta maailman lämpimissä merissä elävä kala. Boniitti on maailman tärkeimpiä saaliskaloja, jota käytetään varsinkin japanilaisessa keittiössä. Boniitti liikkuu suurissa, jopa 50...
Raitamakrilli eli wahoo (Acanthocybium solandri) on suurikokoinen makrillikala ja sukunsa ainoa edustaja. Laji tunnetaan Havaijilla nimellä Ono.Lajia tavataan laajalla trooppisella alueella Atlantilla, Intian valtamerellä ja Tyynellä valtamerellä...
Piikkikruunu (Acanthaster planci) on Indopasifisella merialueella elävä suurikokoinen, myrkyllinen meritähtilaji. Sen elinympäristöä ovat koralliriutat Punaisessameressä, Intian valtameressä ja Tyynessämeressä. Yksilön halkaisija voi olla 40 cm....
Paholaisrausku (Mobula birostris, ent. Manta birostris) on suurin rauskulaji. Sen suun molemmilla puolilla on rintaevistä kehittyneet sarveismuodostumat, joista nimi johtuu. Sen ajateltiin aiemmin kuuluneen omaan Manta-sukuunsa, mutta...
Siipisimppu (Pterois volitans) kuuluu skorpionisimppujen heimoon ja sillä, kuten muillakin heimon lajeilla on selkä- ja sivuevissään myrkkypiikit, joiden sisältämä myrkky on ihmisellekin vaarallista ja voi ilman asianmukaista hoitoa aiheuttaa jopa...
Mustaevähai, aikaisemmalta nimeltään mustatäplähai (Carcharhinus melanopterus) on tiikerihaihin (Carcharhinidae) kuuluva hailaji.
Jättimeriahven eli australianmeriahven (Epinephelus lanceolatus) on indopasifisen merialueen trooppisissa vesissä elävä meriahventen heimon kala. Se voi kasvaa 2,7 metriä pitkäksi ja painaa 400 kg ja näin se on maailman suurin riutoilla elävä...
Palettivälskäri (Paracanthurus hepatus) on välskärikaloihin kuuluva kala. Se on sukunsa ainoa laji ja hyvin yleinen myös meriakvaarioharrastuksessa.
Mustapilkkahai (Carcharhinus limbatus) on maailman trooppisilla ja subtrooppisilla merillä elävä hai. Se kasvaa tyypillisesti noin puolitoista metriä pitkäksi.
Kidushai (Hexanchus griseus) on kidushailaji. Sen solakassa ruumiissa on vain yksi selkäevä ja kuusi kidusrakoparia. Huolimatta paikallaan pysyvyydestään ja hidasliikkeisyydestään kidushai on voimakas ja se saalistaa monenlaisia pohjakaloja kuten...
Sarvikala (Zanclus cornutus) on näyttävä, musta-kelta-valkoinen koralliriuttojen kala. Se on sukunsa ja heimonsa ainoa laji.
Kyhmyhuulikala (Cheilinus undulatus) on huulikalojen heimon suurin laji, jonka pituus on jopa 2,30 metriä ja paino 190 kiloa. Täysikasvuiset yksilöt tunnistaa paitsi suuresta koostaan, myös otsan huomiota herättävästä kyhmystä sekä paksuista,...
Velhokala eli kivikala (Synanceia verrucosa) on maailman myrkyllisin kala.
Barrakuda (Sphyraena barracuda) on kookas petokala, joka kuuluu barrakudien heimoon.
Kampavasarahai (Sphyrna lewini) on vasarahaiden heimoon kuuluva rustokalalaji. Sitä esiintyy kaikilla lauhkeilla ja trooppisilla merialueilla.
Vuokkokala (Amphiprion ocellaris) on koralliahveniin kuuluva kala. Sen englanninkielinen nimi on clownfish, ja suomennettu useimmiten klovnikalaksi. Animaatioelokuva Nemoa etsimässä kasvatti vuokkokalojen suosiota akvaarioissa.Akvaarioissa pidetään...
Valkoevähai (Triaenodon obesus) on tiikerihaihin eli ihmishaihin (Carcharhinidae) kuuluva hailaji. Sitä tavataan Intian valtameren koralliriutoilla, Tyynellämerellä Oseanian vesillä sekä idempänä Costa Rican ja Galápagossaarten...
Ruskohai (Carcharhinus plumbeus) on tiikerihaihin eli ihmishaihin (Carcharhinidae) kuuluva hailaji. Giovanni Domenico Nardo kuvasi lajin ensimmäisen kerran vuonna 1827.
Harmaariuttahai (Carcharhinus amblyrhynchos) on tiikerihaihin eli ihmishaihin (Carcharhinidae) kuuluva hailaji.
Mustanauhamureena (Rhinomuraena quaesita) on mureenalaji, jota joskus pidetään meriakvaariossa.
Puhdistaja (Labroides dimidiatus) on koralliuriutoilla elävä pieni, pitkulainen huulikalojen heimon kala.
Sumuhai (Carcharhinus obscurus) on jopa neljän metrin pituiseksi kasvava hai, jota tavataan maailmanlaajuisesti lämpimillä merialueilla pintavesistä 500 metrin syvyyteen. Se on useimpien muiden tiikerihaiden heimon lajien tapaan hoikkaruumiinen ja...
Sarvilosserokala (Lactoria cornuta) on losserokaloihin kuuluva kala. Losserokalojen pitämistä akvaariossa ei suositella siksi, että ne voivat stressitilanteissa tai vahingoittuessaan päästää akvaarioon myrkkyä, joka tappaa muut kalat.
Mandariinikala (Synchiropus splendidus syn. Pterosynchiropus splendidus) on merikokkeihin kuuluva kala.
Makohai (Isurus paucus) on melko suurikokoinen hailaji. Se voi kasvaa yli 2,5 metriä pitkäksi ja yli 70 kg painoiseksi. Suurin tunnettu makohai oli yli 4 metriä pitkä. Makohaiurokset ovat pienempiä kuin naaraat. Makohain ei ole tiedetty hyökänneen...
Vasarahai (Sphyrna zygaena) on suurikokoinen hailaji, jota tavataan maailman kaikilla lauhkeilla rannikkoalueilla. Vasarahaita kohtaan kohdistuu nykyään laajalti metsästyksen uhka, joka laskee sen kantaa.