Pikkuantilooppi (Neotragus batesi) on Keski-Afrikan sademetsissä elävä pienikokoinen sorkkaeläin. Laji on saanut tieteellisen nimensä amerikkalaisen maanviljelijän ja luonnontieteilijän George Latimer Batesin mukaan. Pikkuantiloopilla on kaksi alalajia: läntinen N. b. batesi ja itäinen N. b. harrisoni. Lajin elintavat tunnetaan huonosti.
Pikkuantiloopin ruumiinpituus on 50–57,5 senttiä ja säkäkorkeus 25–31 senttiä. Hännän pituus on 4,5–5 senttiä. Paino on 2–3 kiloa. Urokset ovat keskimäärin hieman kookkaampia kuin naaraat. Pikkuantilooppi on kaksi kertaa suurempi kuin samaan sukuun kuuluva kuningasantilooppi, mutta kuitenkin pienempi kuin Neotragus -suvun kolmas laji, suni. Sarvet ovat sileät, ruskeat ja kaartuvat hieman taaksepäin. Niiden pituus on 3,8–5,0 senttiä. Sarvet kasvavat vain uroksille.
Turkki on melko kiiltävä. Lännempänä elävän alalajin turkki on tumman kastanjanruskea. Väritys on selästä tummempi kuin kyljiltä ja raajoista. Vatsapuoli ja kurkku ovat vaaleat tai kermanväriset. Häntä on tasaisen tummanruskea, lukuun ottamatta valkoista hännänpäätä. Itäisen alalajin väritys on voimakkaampi. Sen tummat kohdat ovat tummempia ja vaaleat kohdat vaaleampia kuin läntisellä alalajilla. Eturaajojen sorkkien yläpuolella on pieni valkoinen täplä. Myös sen vuohisnivelet ovat valkoiset. Pikkuantiloopin korvissa on silmiinpistäviä valkoisia ja mustia laikkuja. Pikkuantiloopille kehittyy joskus hyvin pienet valesorkat, joiden tilalla muutoin on vain paljas iholaikku. Pikkuantiloopin hoikka rakenne, voimakkaat takajalat, kaareva selkä ja lyhyt kaula auttavat sitä liikkumaan nopeasti tiheän kasvillisuuden läpi.
Pikkuantilooppia tavataan kolmella erillisellä alueella Keski- ja Länsi-Afrikassa. Yksi populaatio elää Kaakkois-Nigeriassa ja toinen Etelä-Kamerunissa Sanagajoelta etelään, Keski-Afrikan tasavallan luotoisosissa Sanghajoen länsipuolella, Gabonissa, Päiväntasaajan Guineassa ja Kongon tasavallassa. Kolmas kanta elää Kongon Demokraattisen tasavallan koillisosissa ja Lounais-Ugandassa.
Kannan kooksi arvioidaan yli 200 000 yksilöä ja sen uskotaan olevan vakaa laajoilla alueilla, joilla ihmistiheys on alhainen. Pikkuantilooppi luokitellaankin elinvoimaiseksi lajiksi. Määrä on kuitenkin laskussa alueilla, joilla metsästyspaine on korkea. Liha on syötävää, mutta melko kuivaa. Pikkuantilooppia metsästetään bushmeat-kauppaa varten, mutta se on harvinainen kaupunkien markkinoilla. Elinalueiden häviäminen maatalouden tarpeisiin on myös uhka. Pikkuantilooppien tiedetään vierailevan viljelmillä ja syövän ihmisten satoa, kuten maapähkinöitä. Aiheutuvat vahingot ovat kuitenkin pieniä. Toisinaan myös viljelijät metsästävät niitä ruuaksi. Lajia tavataan useilla suojelualueilla ja se saattaakin tulla pitkällä aikavälillä yhä riippuvaisemmaksi niistä.
Pikkuantiloopin elinymäristöä ovat kosteat alankometsät. Se suosii tiheitä, matalaa aluskasvillisuutta kasvavia jokivarsia. Se viihtyy myös pioneeriympäristössä, kuten kaatuneiden puiden luona, vanhoilla viljelyksillä ja hakkuumailla. Lisäksi sitä tavataan tienvarsilla, puutarhoissa ja plantaaseilla.
Pikkuantilooppi on yöaktiivinen ja elää tyypillisesti 2–4 hehtaarin reviirillä. Urokset elävät erakkoina. Ne ovat reviiritietoisia ja merkitsevät alueensa hajurauhastensa eritteillä. Naaraat eivät ole yhtä reviiritietoisia kuin urokset, vaan saattavat elää joskus jopa pieninä ryhminä. Uroksen reviiri menee usein päällekkäin kahden naaraan reviirien kanssa. Paetessaan pikkuantiloopit päästävät usein käheän huudon. Urokset taas päästävät naaraita etsiessään nenän kautta kulkevan äänen.
Pikkuantiloopin ravintoa ovat lehdet, silmut ja sienet. Se syö hieman myös heinäkasveja ja ruokailee toisinaan viljelyksillä. Pikkuantiloopit käyttävät reviiristään yhtä aluetta ruuan hankintaan 1–2 kuukautta kerrallaan ja vaihtavat sitten paikkaa.
Pikkuantiloopit lisääntyvät ympäri vuoden, mutta parittelevat tavallisimmin kuivan kauden lopulla tai sadekauden alussa. Naaras synnyttää noin kuuden kuukauden kantoajan jälkeen yhden, 1,6–2,4 kilon painoisen vasan, jota se imettää keskimäärin kaksi kuukautta. Naaraat tulevat sukukypsiksi noin 16 kuukauden ja urokset 8–18 kuukauden ikäisinä.
