Tarhakäärme
Rantakäärme eli vanhalta nimeltään tarhakäärme (Natrix natrix) on tarhakäärmeiden (Colubridae) heimoon kuuluva käärmelaji. Se on kyyn ja kangaskäärmeen ohella yksi kolmesta Suomessa esiintyvästä käärmelajista. Rantakäärme on Suomen suurin käärmelaji ja sen erottaa tavallisesti jo kokonsa perusteella kyystä.
Rantakäärme on myrkytön ja ihmiselle ja kotieläimille täysin harmiton. Laji on Suomessa rauhoitettu, joten sitä ei saa tappaa tai vahingoittaa. Rantakäärmeen ohjeellinen korvausarvo on 252 euroa.
Rantakäärmeen tavallinen aikuispituus on 70–80 senttimetriä. Suomen ennätykseksi mainitaan 134 senttimetriä, mutta Keski-Euroopassa on tavattu jopa kaksimetrisiä yksilöitä. Naaraat kasvavat koiraita huomattavasti isommiksi. Keltaiset, oranssit tai valkoiset niskatäplät ovat rantakäärmeen paras lajituntomerkki.
Rantakäärmeen värityksessä on runsaasti perinnöllistä vaihtelua. Tavallisia värejä ovat oliivinvihreä, harmaanvihreä, ruskeanharmaa, mustanharmaa ja musta. Selässä voi olla kirjailuna erikokoisia tummia täpliä, joskus lisäksi kyljissä vaaleita pilkkuja tai tummia pystyraitoja. Nahanluonnin jälkeen rantakäärmeen värit ovat kirkkaimmillaan. Nopeasti katsottuna väritys saattaa joskus muistuttaa kyyn sahanteräkuviota, mutta käärme, jolla on keltaiset, oranssit tai valkoiset niskatäplät on aina rantakäärme. Harvinainen rantakäärmeen värimuoto on täysin musta, jolloin keltaisia täpliä ei näy. Rantakäärmeen silmäterä on kuitenkin pyöreä, toisin kuin kyyllä, ja silmien takana on suuria kilpimäisiä suomuja, mitkä ovat hyviä lajituntomerkkejä silloin, kun tunnistettava käärme on väriltään musta. Pää on selvästi pyöreämpi kuin kyyllä, jolla se on kolmiomainen. Rantakäärme on ruumiinrakenteelta solakka ja kapenee tasaisesti hännän kärkeen saakka, toisin kuin kyy, joka on tukeva ja lyhythäntäinen käärme.
Rantakäärmettä tavataan Euroopassa sekä Länsi- ja Keski-Aasiassa, aina Baikaljärvelle asti itään. Iberian niemimaalla ja Pohjois-Afrikassa elävää iberianrantakäärmettä (Natrix astreptophora) ja muun muassa Ranskassa, Italiassa ja Isossa-Britanniassa elävää lännenrantakäärmettä (Natrix helvetica) pidettiin aiemmin rantakäärmeen alalajeina, mutta ne on nyttemmin erotettu omiksi lajeikseen. Täten rantakäärmeen levinneisyysalueen länsiraja kulkee nykyään Rein-joen alueella. Fennoskandiassa rantakäärmeen levinneisyysalue on pohjoisimmillaan, mutta tarkka pohjoisraja on silti epäselvä.
Suomessa rantakäärmettä tavataan paikoitellen maan eteläosissa, lounaisrannikolla ja Kaakkois-Suomessa suunnilleen Kristiinankaupungin ja Savonlinnan korkeudelle asti. Sitä pohjoisempana on yksittäisiä havaintoja Oulun korkeudelle asti. Nykyisin rantakäärmeitä elää sisämaassa pääasiassa Saimaan alueella. Tehokas maankäyttö maatalouteen ja asutukseen on vähentänyt rantakäärmeelle soveliaita elinalueita.
Rantakäärme on päiväeläin. Se elää meren, järvien, lammikoiden ja jokien rantamailla, ojien partailla ja muissa kosteissa ympäristöissä. Rantakäärme on ravinnonhankinnassaan vireä ja omatoiminen, toisin kuin monet muut käärmeet, ja liikkuu kesäisin pitkiä matkoja sekä maalla että vedessä. Rantakäärme ui ja sukeltaa taitavasti. Se on kestävä uimari, joka on tavattu uimassa meressä jopa 40 kilometrin päässä lähimmästä rannasta. Maalla rantakäärme liikkuu vauhdikkaasti ja sulavasti verrattuna esimerkiksi kyyhyn. Toisinaan se kiipeilee puissa tai pensaissa, kuitenkin vain metrin tai parin korkeuteen. Ravintonaan rantakäärme käyttää pieniä kaloja, sammakoita, rupikonnia, vesiliskoja, hiiriä, myyriä sekä harvemmin linnunpoikasia. Rantakäärme paikantaa saaliinsa haju- ja näköaistilla. Se nielee saaliin kokonaisena, tavallisesti pääpuoli edellä. Nuoret rantakäärmeet syövät selkärangattomia pikkueläimiä ja nuijapäitä.
Rantakäärmeen vihollisia ovat muun muassa hiiri- ja varpushaukka, siili, minkki, supikoira ja kärppä. Ahdistettuna rantakäärme pyrkii aina ensin pakenemaan, joko maakoloon, kasvillisuuteen tai vesistön pohjaan, jossa se voi piilotella runsaat puolisen tuntia yhteen menoon. Jos pakeneminen ei onnistu, rantakäärme sihisee, kiertyy kerälle, paisuttaa itseään yrittäen näyttää mahdollisimman isolta ja tekee suu kiinni tapahtuvia hyökkäyseleitä päällään. Usein rantakäärme myös ruiskuttaa viemärisuolensa äärellä olevista rauhasista pahanhajuista eritettä ahdistelijan päälle. Se voi myös oksentaa vastaniellyn saaliinsa. Viimeisenä keinonaan rantakäärme tekeytyy kuolleeksi kääntymällä selälleen ja päästämällä kielensä roikkumaan velttona; tällöin edes hengitysliikkeitä ei voi havaita. Kiinniotettuna rantakäärme voi myös purra, mutta se on erittäin harvinaista. Rantakäärmeellä ei ole myrkkyhampaita. Koska rantakäärme on rauhoitettu, sitä ei saa ahdistella tai pyydystää edes katseltavaksi.
Rantakäärmeet pariutuvat vapun tienoilla pian talvihorroksen päätyttyä. Koiraat hakeutuvat ensimmäisinä soidinpaikoille. Yhtä isoa naarasta kosiskelee tavallisesti useampi koiras. Koiraat kosiskelevat naarasta kiertymällä sen ympärille ja hieromalla leuanalustaansa sen päälakea vasten sekä värisyttämällä häntäänsä. Kesä–heinäkuun välillä naaras munii tavallisimmin 6–40 munaa kompostiin, lantakasaan, rakkolevävalliin tai muuhun lämpimään paikkaan, jossa munat voivat kehittyä maatumislämmössä. Poikaset ovat kuoriutuessaan noin 15 senttimetrin mittaisia. Rantakäärmeet munivat Suomessa vain joka toinen vuosi. Koiraat tulevat Suomessa sukukypsiksi kolmivuotiaina, noin 50-senttisinä ja naaraat nelivuotiaina, 60–65 senttimetrin pituisina. Aikuistumisvaiheen jälkeen kasvu hidastuu ja on noin 2–4 senttimetriä vuodessa. Rantakäärmeen tiedetään eläneen luonnossa 28-vuotiaaksi.
