Pikkusirkku (Schoeniclus pusillus) on pienikokoinen, Euraasian taigavyöhykkeellä pesivä sirkkulaji. Suomessa laji esiintyy levinneisyysalueensa läntisellä reunalla ja levinneisyys painottuu Itä-Suomeen ja Lappiin. Suomessa lajin kanta on luokiteltu elinvoimaiseksi.
Linnun pituus on 12–14 senttimetriä ja paino 13–19 grammaa. Pää kastanjanruskea, päälaki musta ja sen poikki kulkee pitkittäinen kastanjanruskea päälaenjuova. Korvanpeitinhöyhenillä musta kaari. Nokan harja on suora. Juhlapukuisen koiraan pään värit ovat keskimäärin kirkkaammat kuin naaraan. Vanhoilla pikkusirkuilla on täydellinen sulkasato loppukesällälähde?.
Pikkusirkku kuuluu siperialaiseen lajistoon. Laji tavattiin Suomessa ensi kerran Ivalossa vuonna 1935. Parimäärä Suomessa: 5 000 – 10 000, pääosin Kainuussa ja Lapissa. Muuttoaikana hyvin harvalukuinen muualla Suomessa. Keväällä saapuu toukokuussa, syksyllä lähtee pääosin syyskuussa, mutta muutamia talvihavaintojakin tunnetaan. Levinnyt Siperian pohjoisosiin, talvehtii Kaakkois-Aasiassa. Euroopan populaation kooksi arvioidaan 10–16 miljoonaa yksilöä. Esiintyy harvoin Alaskassa useimmiten syksyisin.
Suomessa pikkusirkkujen suosikkipesimäympäristöjä ovat kosteat rämeet ja ojitetuille soille perustetut taimikot. Muuttoaikana erilaiset rikkaruohokentät, ojat ja pellot ovat sille otollista ympäristöä.
Kutsuääni terävä ”tsik”, lähes täysin identtinen pohjansirkun vastaavan äänen kanssa. Laulu muistuttaa sekä paju- että peltosirkkua, esimerkiksi ”trytrytrytry svii sjy sjy tju-ti”.
Pesä on maassa varvikon suojassa. Munia on 4–6, ja niitä haudotaan 11–12 päivää. Poikaset lähtevät pesästä lentokyvyttöminä jo viikon ikäisinä, mikä on lyhimpiä varpuslinnuilla todettuja pesäpoikasaikoja. Poikaset ovat lentokykyisiä vajaan 2 viikon ikäisinä. Molemmat emot kuitenkin huolehtivat niistä maastossa vielä 1–2 viikkoa. Ensimmäinen pesye kesäkuussa ja usein toinen pesye heinäkuussa.
