Intiansuokrokotiili
Suokrokotiili (Crocodylus palustris) eli intiansuokrokotiili on aasialainen krokotiililaji. Sillä on erittäin tylppä kuono ja se elää hyvin tiheään asutuilla alueilla ja on nykyään melko harvinainen.
Yö
YöllinenLi
LihansyöjäHy
HyönteissyöjäKa
KalansyöjätRa
RaadonsyöjäPu
PuolivesieläimetHu
Huippupeto eläimetEs
Esiyksilölliset eläimetKa
Kaivavat eläimetLu
LuonnonvarainenMa
MaanpäällinenRe
ReviiriOv
OvipaarinenVä
VäijytyspetoPo
PolygynySo
Sosiaaliset eläimetEi
Ei siirtolainenM
alkaaSuokrokotiili kasvaa yleensä noin 3–3,5-metriseksi, mutta voi kasvaa jopa yli nelimetriseksi ja painaa ainakin 110 kilogrammaa. Suokrokotiililla on hyvin lyhyt ja jykevä kuono, ja aikuisen ruumiinrakenne on raskastekoinen. Leuat ovat kaksi kertaa kallon leveyden mittaiset. Hampaita on 66–68. Päässä on neljä isoa kilpeä, joista alkaa 4–6 yhdensuuntaista perättäisten selkäkilpien muodostamaa pitkittäisriviä. Srilankalaiset suokrokotiilit eroavat muista lajin yksilöistä selän kilpien rakenteessa ja lukumäärässä, sekä kaulan kilpien sijainnin perusteella. Srilankalaisilla krokotiileilla kaulan kilvet sijaitsevat samankeskisesti muodostaen peräkkäisiä kaulusrenkaita. Suokrokotiilin väritys on nuorena vaaleanvihertävä, ja sivuilla on tummia täpliä ja juovia. Suokrokotiili jaksaa kannatella ruumistaan maalla hyvin vaikka onkin vankkarakenteinen. Takaraajat ovat paljon eturaajoja voimakkaammat. Sen vuoksi lantion seutu on sivulta katsottuna korkeammalla kuin hartiat. Päätään tämä eläin pitää hyvin alhaalla. Vaaraa se pakenee veteen ja rantahietikolta sillä on tapana usein liukua alas. Alalajeja tunnetaan varmuudella vain yksi, mutta Sri Lankassa saattaa elää oma alalaji.
Suokrokotiili elää Intian niemimaalla ja sen lähiympäristössä. Suokrokotiileja on eniten Intiassa ja Sri Lankassa, mutta lajia tavataan myös Pakistanissa, Iranissa, Nepalissa, Bangladeshissa ja Myanmarissa. Laji viihtyy makeanveden järvissä, lammissa ja soilla. Sitä tapaa myös suolaisen veden laguuneissa. Suokrokotiili pitää hitaasti virtaavista tai seisovista vesistä. Se välttää nopeasti virtaavia jokia ja syviä vesistöjä. Sen elinalueilla vesistöt kuivuvat usein ja se saattaa silloin kaivautua mutaan tai onkaloihin.
Suokrokotiilin sosiaaliset elintavat ovat samantapaiset kuin muillakin krokotiileilla. Niihin kuuluu aseman varmistaminen lisääntymiskautta varten, kaikenlainen kommunikointi ja ajoittain tappelutkin. Kuivana kautena suokrokotiilien täytyy usein lähteä kuivuutta pakoon uuteen vesistöön tai horrostamaan johonkin maakoloon tai mutakuoppaan. Suokrokotiili syö kalaa, äyriäisiä, matelijoita, lintuja ja sammakkoeläimiä. Suuret yksilöt voivat saalistaa jopa hirvieläimiä ja vesipuhveleita tilaisuuden tullen. Suokrokotiilien paritteluaika on helmi–huhtikuussa. Naaras kantaa munia 55–75 päivää, minkä jälkeen se etsii sopivan paikan ja kaivaa eturaajoillaan pesäkolon rantahiekkaan. Naaras munii 10–35 munaa, jotka ovat 6,5 senttiä pitkiä ja noin 3,8 senttiä leveitä. Vanhat naaraat munivat enemmän munia kuin nuoret. Naaras puolustaa pesää tunkeilijoilta ja käy epäröimättä häiritsijän kimppuun, yrittäen osua tähän voimakkailla pyrstöniskuilla. Poikaset kuoriutuvat 60–70 päivän päästä muninnasta. Kuullessaan poikasten ääntelyn emo avaa pesän ja auttaa ne veteen. Naaraat tulevat sukukypsiksi 6–7-vuotiaina ollen silloin 1,7–2-metrisiä, urokset tulevat sukukypsiksi vasta 10-vuotiaina ja noin 2,5-metrisinä. Suokrokotiilit voivat elää luonnossa yli 40-vuotiaiksi.
