Linnut
536 lajit
Linnut (Aves) ovat tasalämpöisiä, munivia ja höyhenpeitteisiä selkärankaisia, joiden siivet antavat useimmille niistä lentokyvyn. Lintuja tunnetaan yli 9 000 lajia.
Linnut kehittyivät fossiiliaineiston perusteella jurakaudella dinosauruksista, ja ne luokitellaankin teropodien alaryhmäksi. Höyhenpeite ja sulat linnuille kehittyivät suomuista edesauttamaan lentopyrähdyksiä sekä eristämään ja haihduttamaan lämpöä. Ajan myötä ne alkoivat mahdollistaa myös lentämisen. Nykyisin elää myös lentokyvyttömiä lintuja, mutta nekin polveutuvat lentävistä kantamuodoista.
Lintulajit muistuttavat paljon toisiaan, ja kaikkien lajien perusrakenne on sama. Linnuilla on nokka, mutta ei hampaita. Eturaajat ovat muuttuneet siiviksi, ja useimmat linnut osaavat lentää. Linnun verenkierto- ja hengityselimet ovat erittäin hyvin kehittyneet. Luut ovat onttoja ja kevyitä. Lintujen näkö on hyvin tarkka, näkökenttä laaja ja värinäkö erittäin kehittynyt. Joillakin lajeilla on magneettiaisti. Linnut ovat kokoonsa nähden melko pitkäikäisiä, ja jotkin lajit ovat erittäin älykkäitä.
Eri lintulajien ravinnon ja sen hankintamenetelmien kirjo on valtava, mutta lajit ovat yleensä rakenteellisesti erikoistuneet tietynlaiseen ruokaan ja ravinnonhankintatapaan. Linnut lisääntyvät munimalla. Jotkin lajit rakentavat munilleen pesän, mutta toiset munivat paljaalle maalle. Lintujen puolisonvalinnalle on tyypillistä, että koiraat kilpailevat naaraista laulullaan tai höyhenpuvullaan.
Monet varpuslinnut tunnetaan monipuolisesta laulustaan. Monet napa-alueilla kesänsä viettävät lajit ovat muuttolintuja, jotka lentävät talveksi lämpimämmille seuduille.
Ihminen kasvattaa lintuja ruoaksi ja munien vuoksi. Pehmeitä höyheniä eli untuvia käytetään täytteenä ja ulostetta lannoitteena. Linnut ovat hyödyllisiä myös siten, että ne levittävät siemeniä ja pölyttävät kasveja. Toisaalta linnut voivat aiheuttaa paljon vahinkoa esimerkiksi maataloudelle.
Lintuja voi harrastaa monin tavoin, esimerkiksi tarkkailemalla niitä, metsästämällä niitä tai pitämällä niitä lemmikkinä.
Suurin osa lintulajeista esiintyy ainoastaan yhdellä maapallon eläinmaantieteellisistä alueista, usein vain kyseisen alueen jossain osassa. Tällaiset lajit ovat kehittyneet tietyn ympäristön vaatimusten mukaisiksi. Kosmopoliitteja eli koko maailmalle levinneitä lajeja on vain muutamia, kuten kalasääski, muuttohaukka, meriharakka, räyskä, liejukana, tornipöllö, mustajalkatylli ja riuttatiira. Lentokyvyttömät lajit ovat tyypillisimpiä vain yhdellä eliömaantieteellisellä alueella eläviä lajeja.
Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Pohjois-Aasiassa on useita yhteisiä lajeja. Sen sijaan Etelä-Amerikan ja Australian lajistot poikkeavat niistä täysin.
Ihmisen uusille asuinalueille levittämiä lajeja ovat esimerkiksi kottarainen ja varpunen Pohjois-Amerikassa sekä kanadanhanhi Euroopassa. Linnut voivat levitä uusille alueille myös voimakkaan myrskyn seurauksena, kuten lehmähaikara Uuteen maailmaan 1880-luvulla ja räkättirastas Grönlantiin 1930-luvulla.
Linnut (Aves) ovat tasalämpöisiä, munivia ja höyhenpeitteisiä selkärankaisia, joiden siivet antavat useimmille niistä lentokyvyn. Lintuja tunnetaan yli 9 000 lajia.
Linnut kehittyivät fossiiliaineiston perusteella jurakaudella dinosauruksista, ja ne luokitellaankin teropodien alaryhmäksi. Höyhenpeite ja sulat linnuille kehittyivät suomuista edesauttamaan lentopyrähdyksiä sekä eristämään ja haihduttamaan lämpöä. Ajan myötä ne alkoivat mahdollistaa myös lentämisen. Nykyisin elää myös lentokyvyttömiä lintuja, mutta nekin polveutuvat lentävistä kantamuodoista.
Lintulajit muistuttavat paljon toisiaan, ja kaikkien lajien perusrakenne on sama. Linnuilla on nokka, mutta ei hampaita. Eturaajat ovat muuttuneet siiviksi, ja useimmat linnut osaavat lentää. Linnun verenkierto- ja hengityselimet ovat erittäin hyvin kehittyneet. Luut ovat onttoja ja kevyitä. Lintujen näkö on hyvin tarkka, näkökenttä laaja ja värinäkö erittäin kehittynyt. Joillakin lajeilla on magneettiaisti. Linnut ovat kokoonsa nähden melko pitkäikäisiä, ja jotkin lajit ovat erittäin älykkäitä.
Eri lintulajien ravinnon ja sen hankintamenetelmien kirjo on valtava, mutta lajit ovat yleensä rakenteellisesti erikoistuneet tietynlaiseen ruokaan ja ravinnonhankintatapaan. Linnut lisääntyvät munimalla. Jotkin lajit rakentavat munilleen pesän, mutta toiset munivat paljaalle maalle. Lintujen puolisonvalinnalle on tyypillistä, että koiraat kilpailevat naaraista laulullaan tai höyhenpuvullaan.
Monet varpuslinnut tunnetaan monipuolisesta laulustaan. Monet napa-alueilla kesänsä viettävät lajit ovat muuttolintuja, jotka lentävät talveksi lämpimämmille seuduille.
Ihminen kasvattaa lintuja ruoaksi ja munien vuoksi. Pehmeitä höyheniä eli untuvia käytetään täytteenä ja ulostetta lannoitteena. Linnut ovat hyödyllisiä myös siten, että ne levittävät siemeniä ja pölyttävät kasveja. Toisaalta linnut voivat aiheuttaa paljon vahinkoa esimerkiksi maataloudelle.
Lintuja voi harrastaa monin tavoin, esimerkiksi tarkkailemalla niitä, metsästämällä niitä tai pitämällä niitä lemmikkinä.
Suurin osa lintulajeista esiintyy ainoastaan yhdellä maapallon eläinmaantieteellisistä alueista, usein vain kyseisen alueen jossain osassa. Tällaiset lajit ovat kehittyneet tietyn ympäristön vaatimusten mukaisiksi. Kosmopoliitteja eli koko maailmalle levinneitä lajeja on vain muutamia, kuten kalasääski, muuttohaukka, meriharakka, räyskä, liejukana, tornipöllö, mustajalkatylli ja riuttatiira. Lentokyvyttömät lajit ovat tyypillisimpiä vain yhdellä eliömaantieteellisellä alueella eläviä lajeja.
Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Pohjois-Aasiassa on useita yhteisiä lajeja. Sen sijaan Etelä-Amerikan ja Australian lajistot poikkeavat niistä täysin.
Ihmisen uusille asuinalueille levittämiä lajeja ovat esimerkiksi kottarainen ja varpunen Pohjois-Amerikassa sekä kanadanhanhi Euroopassa. Linnut voivat levitä uusille alueille myös voimakkaan myrskyn seurauksena, kuten lehmähaikara Uuteen maailmaan 1880-luvulla ja räkättirastas Grönlantiin 1930-luvulla.
