Meriharakka (Haematopus ostralegus) on oranssinokkainen lintu, joka on muuttumassa ulkoluotojen kahlaajasta kaupunkilinnuksi.
Musta pää ja selkä, mustat valkoläikkäiset siivet ja pyrstö, valkea rinta ja vatsapuoli. Punaiset jalat ja punainen vahva nokka. Nuoren linnun selkä on ruskehtavan tummanharmaa, ja sen nokan kärki on tumma. Ääni on raikuvan kova, kimeä ’piik’. Muutkin äänet ovat kauaskantavia ja saariston luontoa elävöittäviä kiljahteluja.
Pituus 40–49 cm Siipien kärkiväli 80 cm Paino 330–750 g.
Vanhin suomalainen rengastettu meriharakka on ollut 23 vuotta 11 kuukautta 10 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut saksalainen, peräti 43 vuoden 4 kuukauden ikäinen yksilö.
Pesimisalueet ovat Länsi-Eurooppa, Keskinen Euraasia ja Kamtšatka sekä Kiina. Näiden mukaan meriharakat joskus jaetaan kolmeen alalajiin. Talvehtimisalueita ovat Pohjois-Afrikka, Etelä-Eurooppa ja Etelä-Aasia. Euroopassa pesii vähintään 200 000 paria pääasiassa merenrannikoilla. Suomen pesimäkanta on noin 4 000 paria, mistä sisämaapesijöiden osuus on 50–100 paria. Muuttolintu, joka saapuu Suomeen huhtikuussa ja lähtee pois heinä-elokuussa. Arktisten alueiden pesimälinnut muuttavat Suomen yli toukokuussa.
Lajia tavataan rannikoilla, hiekkarannoilla, meren saarilla, järvien ja jokien rannoilla, kosteikoissa ja viljelysmailla.
Meriharakat syövät pääosin nilviäisiä, simpukoita sekä kastematoja. Myös hyönteistoukat ja pikkukalat kelpaavat.
Pesä on vaatimaton maakuoppa soraisella alustalla muutama metri vesirajasta. Munia on 3 kappaletta, mikä on poikkeuksellista kahlaajalle, joilla normaalisti on 4 munaa. Haudonta-aika on noin 4 viikkoa, molemmat aikuiset hautovat. Poikaset oppivat lentämään 5 viikon iässä. Päinvastoin kuin muut kahlaajat, meriharakat ruokkivat poikasiaan. Emot noukkivat vedestä poikasille pikkueläimiä. Monissa kaupungeissa meriharakka on alkanut pesiä rakennusten tasakatoilla.
