Mursu
1 lajit
Mursu (Odobenus rosmarus) on suurikokoinen, vesielämään sopeutunut arktinen nisäkäslaji. Se on mursujen heimon (Odobenidae) ainoa jäljellä oleva laji, ja se jaetaan kahteen alalajiin: tyynenmerenmursuun ja atlantinmursuun.
Mursu voi kasvaa yli kolmen metrin pituiseksi ja puolentoista tonnin painoiseksi. Mursun tunnusomainen piirre on sen pitkät syöksyhampaat. Mursut elävät ryhmissä mannerjalustojen matalissa vesissä. Niitä elää arktiksella noin 200 000 yksilöä, ja laji luokitellaan vaarantuneeksi. Mursujen ainoa luontainen vihollinen on jääkarhu.
Mursuja tavataan Pohjoisella jäämerellä sekä Atlantin ja Tyynenmeren pohjoisosissa. Levinneisyysalue ei ole yhtenäinen, vaan laji on jakautunut useiksi populaatioiksi. Tyynenmerenmursuja (Odobenus rosmarus divergens) elää Beringinsalmea ympäröivillä merialueilla. Lisäksi lännempänä Laptevinmerellä elää laptevinmursuja (O. r. laptevi). Ne ovat tyynenmerenmursujen populaatio, joka geenitutkimusten mukaan ei ole oma alalajinsa. Atlantinmursuja (O. r. rosmarus) elää useina populaatioina Kanadan itäosista Karanmerelle Siperian pohjoispuolella.
Tyynenmerenmursuja on noin 200 000 ja lisäksi laptevinmursuja noin 5 000. Atlantinmursuja on noin 18 000 – 20 000.
Maailmanlaajuisesti mursu on arvioitu vaarantuneeksi lajiksi. Mursuja metsästettiin voimakkaasti 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella erityisesti mursunluun vuoksi, ja kannat romahtivat. 1950-luvun jälkeen kannat alkoivat nousta. Muinoin mursun levinneisyys on ollut paljon laajempi kuin nykyisin; esimerkiksi Ruotsissa on maaperästä löydetty jääkauden aikaisia mursun jäännöksiä.
Yksittäisiä harhailijoita on tavattu muun muassa Biskajanlahdella, Isossa-Britanniassa, Norjassa, Yhdysvalloissa, Alaskassa ja Honshūssa. Lämpimiin vesiin harhautuneen mursun on vaikea selviytyä pitkään hengissä; esimerkiksi kapeat Tanskan salmet ylittävä mursu ei välttämättä enää löydä pois Itämereltä, jossa ei ole sille luontaista ravintoa. Mursu voi kuitenkin eksyä tavoitellessaan kalasaalista, ja esimerkiksi kesällä 2022 Itämerellä tehtiin useita havaintoja harhailleesta Stena-mursusta, joka oli vaeltanut pitkän matkan Norjanmereltä Tanskan salmien kautta Itämerelle ja lopulta Suomenlahdelle.
Mursu (Odobenus rosmarus) on suurikokoinen, vesielämään sopeutunut arktinen nisäkäslaji. Se on mursujen heimon (Odobenidae) ainoa jäljellä oleva laji, ja se jaetaan kahteen alalajiin: tyynenmerenmursuun ja atlantinmursuun.
Mursu voi kasvaa yli kolmen metrin pituiseksi ja puolentoista tonnin painoiseksi. Mursun tunnusomainen piirre on sen pitkät syöksyhampaat. Mursut elävät ryhmissä mannerjalustojen matalissa vesissä. Niitä elää arktiksella noin 200 000 yksilöä, ja laji luokitellaan vaarantuneeksi. Mursujen ainoa luontainen vihollinen on jääkarhu.
Mursuja tavataan Pohjoisella jäämerellä sekä Atlantin ja Tyynenmeren pohjoisosissa. Levinneisyysalue ei ole yhtenäinen, vaan laji on jakautunut useiksi populaatioiksi. Tyynenmerenmursuja (Odobenus rosmarus divergens) elää Beringinsalmea ympäröivillä merialueilla. Lisäksi lännempänä Laptevinmerellä elää laptevinmursuja (O. r. laptevi). Ne ovat tyynenmerenmursujen populaatio, joka geenitutkimusten mukaan ei ole oma alalajinsa. Atlantinmursuja (O. r. rosmarus) elää useina populaatioina Kanadan itäosista Karanmerelle Siperian pohjoispuolella.
Tyynenmerenmursuja on noin 200 000 ja lisäksi laptevinmursuja noin 5 000. Atlantinmursuja on noin 18 000 – 20 000.
Maailmanlaajuisesti mursu on arvioitu vaarantuneeksi lajiksi. Mursuja metsästettiin voimakkaasti 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella erityisesti mursunluun vuoksi, ja kannat romahtivat. 1950-luvun jälkeen kannat alkoivat nousta. Muinoin mursun levinneisyys on ollut paljon laajempi kuin nykyisin; esimerkiksi Ruotsissa on maaperästä löydetty jääkauden aikaisia mursun jäännöksiä.
Yksittäisiä harhailijoita on tavattu muun muassa Biskajanlahdella, Isossa-Britanniassa, Norjassa, Yhdysvalloissa, Alaskassa ja Honshūssa. Lämpimiin vesiin harhautuneen mursun on vaikea selviytyä pitkään hengissä; esimerkiksi kapeat Tanskan salmet ylittävä mursu ei välttämättä enää löydä pois Itämereltä, jossa ei ole sille luontaista ravintoa. Mursu voi kuitenkin eksyä tavoitellessaan kalasaalista, ja esimerkiksi kesällä 2022 Itämerellä tehtiin useita havaintoja harhailleesta Stena-mursusta, joka oli vaeltanut pitkän matkan Norjanmereltä Tanskan salmien kautta Itämerelle ja lopulta Suomenlahdelle.
