Jääkarhu (Ursus maritimus) on pohjoisen pallonpuoliskon arktisella alueella tavattava karhulaji. Se on suurin karhu ja suurin maalla elävä lihansyöjä. Maailmassa elää nykyisin arviolta 26 000 jääkarhua.
Jääkarhun turkki on kokonaan valkoinen. Jääkarhu-uros painaa normaalisti 400–600 kilogrammaa. Jääkarhu syö etupäässä hylkeitä, joita se saalistaa hiipimällä ja jahtaamalla, hengitysaukolla vaanimalla, tai poikaspesän katon läpi. Jääkarhu on myös ihmiselle vaarallinen.
Kesäisin jääkarhut usein paastoavat jäättömällä maalla useiden kuukausien ajan. Syksyllä emo synnyttää yleensä kaksi poikasta.
Pä
PäiväeläimetLi
LihansyöjäRa
RaadonsyöjäMa
MaanpäällinenVa
Vanhat eläimetLu
LuonnonvarainenNo
NomadiHu
Huippupeto eläimetKa
Kaivavat eläimetVe
VesieläimetPo
PolygynyVa
VaarallinenYk
Yksinäiset eläimetTa
TalvihorrosEi
Ei siirtolainenP
alkaaKa
Kanadan maakunnan eläimetJä
Jättiläiset eläimetLu
LumikkiJääkarhu on keskimääräiseltä kooltaan maailman suurin karhu ja ainoa meressä elävä karhu. Jääkarhun ruumis on vanttera, sillä on suhteellisen pitkä kaula, eikä se ole kyttyräselkäinen kuten muut karhut. Aikuinen uros on kuonosta hännänpäähän yleensä 200–250 senttimetriä pitkä ja painaa normaalisti 400–600 kilogrammaa, joskus jopa 800 kilogrammaa. Naaras on 180–200 senttimetriä pitkä ja painaa 200–350 kilogrammaa. Häntä on noin 18 senttimetrin pituinen. Eri populaatioiden välillä on keskimääräisiä kokoeroja.
Jääkarhu on kanta-astuja, sillä on viisi varvasta jokaisessa jalassaan, eikä se pysty vetämään kynsiä sisään. Etutassut ovat suuret ja airomaiset, mikä auttaa uimisessa ja ohuella jäällä kävelemisessä. Etuvarpaiden välissä on räpylämäiset poimut ja pitoa jäällä parantavia ihonystyröitä polkuanturoissa.
Jotkin jääkarhut pystyvät juoksemaan yli 32 kilometrin tuntivauhtia tasaisella jäällä, mutta suurikokoisimmat yksilöt ovat huomattavasti hitaampia. Jääkarhu on myös ketterä kiipeilijä. Uidessaan jääkarhu käyttää vain etujalkojaan.
Aikuisen jääkarhun nahka on musta, ja silmät, kirsu ja kynnet ovat tummat. Karvat ovat kirkkaita, eli niissä ei ole lainkaan pigmenttiä. Putkilomaisina karvat heijastavat ja imevät auringonvaloa, mikä saa ne näyttämään valkoiselta. Aikuinen jääkarhu voi myös olla vaaleankeltainen ja eläintarhassa joskus leväkasvuston vuoksi vihertävä.
Turkissa on kaksi kerrosta. Aluskarvat ovat ohuita (<20 mikrometriä), ja ne kasvavat tiheässä enimmillään viiden senttimetrin pituisiksi. Peitinkarvat ovat paksumpia (50–200 mikrometriä) ja karkeita. Ne kasvavat jopa 15 senttimetrin pituisiksi, eturaajojen takaosassa jopa yli 45 senttimetrin pituisiksi. Pentujen turkki on pörröinen.
Naaraalla on normaalisti neljä nisää. Jääkarhun hampaat ovat rosoisempia ja terävämpiä kuin muiden karhujen, koska jääkarhu on puhtaasti lihansyöjiä. Jääkarhun maksassa on niin paljon A-vitamiinia, että ihminen saa sen syömisestä myrkytyksen.
Jääkarhu polveutuu ruskeakarhusta. Geenitutkimuksissa jääkarhun syntymisestä on annettu erilaisia ajoituksia. Vuonna 2010 julkaistun mitokondrio-DNA:sta tehdyn tutkimuksen mukaan jääkarhu erosi ruskeakarhusta noin 150 000 vuotta sitten ja sopeutui nopeasti elämään arktisella merijäällä. Vuonna 2012 Science-lehdessä julkaistun nDNA-tutkimuksen mukaan ero tapahtui 600 000 vuotta sitten. Samana vuonna Proceedings of the National Academy of Sciences -julkaisussa julkaistun tutkimuksen mukaan ero tapahtui 4–5 miljoonaa vuotta sitten, mutta senkin jälkeen lajien välillä tapahtui risteytymistä. Vanhin tunnettu jääkarhufossiili on 110 000–130 000 vuotta vanha leukaluu.
Jääkarhuja elää Venäjän pohjoisosissa, läntisessä ja pohjoisessa Alaskassa, Kanadan arktisilla alueilla, Grönlannissa, Huippuvuorilla ja Pohjois-Siperiassa. Jääkarhut elävät etupäässä mantereiden ja saarten rannikoiden jäälautoilla, koska siellä elää runsaasti hylkeitä, jääkarhun pääravintoa. Pysyvän jään alueilla jääkarhuja on vähemmän. Jääkarhun elinalue vaihtelee vuoden aikana jääpeitteen ja hylkeiden esiintyvyyden mukaan.
Viime jääkaudella ja sen jälkeisinä kylminä aikoina jääkarhun levinneisyys oli nykyistä laajempi. Esihistoriallisten jääkarhujen jäänteitä on löydetty esimerkiksi Ruotsista ja Tanskasta. Lajin arvellaan eläneen tuolloin myös Suomessa, vaikkakaan asiasta ei ole varmoja todisteita.
Alaskan ABC-saarilla elää jääkarhujen ja ruskeakarhujen risteymäpopulaatio. Se syntyi, kun urospuoliset ruskeakarhut uivat saarille mantereelta ja parittelivat naaraspuolisten jääkarhujen kanssa.
Luonnossa jääkarhut elävät noin 30-vuotiaaksi, vankeudessa pidempäänkin. Vanhin oli Detroitin eläintarhan Doris (1948–1991), joka saavutti 43 vuoden ja kahdeksan kuukauden iän.
Jääkarhu syö eniten keväällä ja alkukesästä, kun hylkeiden poikaset ovat kasvattaneet paksun rasvakerroksen. Jäiden lähdettyä kesällä jääkarhun saalistusmahdollisuudet heikkenevät. Kesäkuukausina alueilla, joilla merijää on sulanut kokonaan pois, jääkarhut elelevät maalla ja käyttävät syksyyn asti, neljästä jopa kahdeksan kuukauden ajan, ravinnokseen pelkästään keväällä keräämänsä rasvakerrosta. Karhu pystyy paastoamaan pitkään, koska ruoan loputtua sen aineenvaihdunta siirtyy 7–10 päivän kuluttua talviunta muistuttavaan tilaan, jossa energiankulutus on pieni. Jääkarhu pystyy tarvittaessa muuttamaan syömänsä rasvan peräti 98-prosenttisesti vararavinnoksi.
Jääkarhun yleisin saaliseläin on norppa, mutta se saalistaa myös partahylkeitä ja muita hylkeitä sekä toisinaan mursuja, maitovalaita, sarvivalaita ja vesilintuja.
Jääkarhu saalistaa monella eri tavalla, riippuen ympäristöstä ja saaliseläimestä sekä jääkarhun iästä ja sukupuolesta. Jääkarhu saalistaa hylkeitä jahtaamalla, vaanimalla tai käymällä niiden pesän kimppuun. Jotkin yksilöt erikoistuvat yhteen saalistustapaan. Jääkarhu oppii saalistustaitonsa emoltaan tai yrityksen ja erehdyksen kautta.
Kun jääkarhu havaitsee jäälautalla lekottelevan hylkeen, se ryömii tuulen alapuolelta hylkeen lähelle pysytellen hylkeen näkymättömissä jäässä olevien kohoumien takana. Kun se on päässyt alle 30 metrin päähän hylkeestä, se ryntää ketterästi saaliinsa kimppuun ennen kuin se ehtii paeta veteen. Jääkarhu voi myös uida jäällä lekottelevan hylkeen kimppuun jäälauttojen välisiä rakoja myöten tai jään alla. Joskus jääkarhun lähestymisuinti voi olla jopa 400 metrin pituinen ja kestää puolikin tuntia.
Jääkarhu saattaa myös joskus harvoin pyydystää hylkeen suoraan vedestä uimalla sen alle, mutta yleensä hylje osoittautuu vedessä karhua ketterämmäksi ja pääsee pakoon.
Keväisin neljän tai viiden viikon ajan jääkarhut saalistavat norppia niiden poikaspesistä. Kun jääkarhu on hajuaistinsa avulla paikallistanut norpan pesän lumen alla, se nousee takajaloilleen ja pudottautuu pesän katon päälle etujaloillaan. Kun se on saanut katon rikki, se työntää päänsä sisään ja yrittää tarttua kuutteihin. Syötyään kuutit se jää joskus vielä vaanimaan pesälleen palaavaa norppaemoa.
Jääkarhu saalistaa hylkeitä myös vaanimalla jäällä hylkeen hengitysaukon kohdalla. Se voi odottaa reiän äärellä hievahtamatta jopa tuntikausien ajan, ja kun hylje lopulta työntää kuononsa esiin, karhu vetää sen esiin hampaillaan tai tassuillaan. Jääkarhun kapea kuono on tässä avuksi.
Jääkarhut syövät myös haaskoja. Jos yhdessä hylkeessä on enemmän kuin mitä yksi karhu pystyy kerralla syömään, samalla saaliilla käy seuraavina päivinä myös muita karhuja sekä muita arktisia lihansyöjiä, kuten naaleja ja lintuja. Jääkarhut syövät joskus myös rannalle huuhtoutuneita raatoja.
Naaraat tulevat sukukypsiksi yleensä 4–5-vuotiaina. Jääkarhut parittelevat maaliskuun lopun ja kesäkuun alun välisenä aikana. Hedelmöittynyt munasolu kiinnittyy vasta syksyllä. Kahden kuukauden raskauden jälkeen poikaset syntyvät marras-joulukuussa noin 600 gramman painoisina ja avuttomina. Poikasia syntyy yleensä kaksi, harvemmin yksi tai kolme, ja hyvin harvoin neljä. Pesue kasvaa rannikolla sijaitsevaan kinokseen yleensä tehdyssä pesässä, mutta jos sellaista ei ole vielä muodostunut, karhuemo voi tehdä pesänsä merijäälle tai turpeeseen kaivamaansa kuoppaan. Emo viettää talven lumipesässään, kun kaikki muut jääkarhut ovat saalistamassa jäällä. Perhe lähtee yhdessä saalistamaan maalis-huhtikuussa, jolloin poikaset painavat 8–10 kilogrammaa.
Jääkarhu on uhanalaisuusluokituksessa arvioitu vaarantuneeksi.IUCN lisäsi jääkarhun vuonna 2007 uuteen uhanalaisten lajien luetteloon.
Vuonna 1973 Kanada, Yhdysvallat, Tanska, Norja ja Neuvostoliitto allekirjoittivat sopimuksen jääkarhun pyyntirajoituksista ja elinympäristön suojelusta. Elinympäristön saastuminen saattaa haitata jääkarhujen lisääntymistä ja aiheuttaa jääkarhuissa epämuodostumia.
Vuosien 1963–2016 aikana noin tuhat jääkarhua kaadettiin vuosittain koko maailmassa. Jääkarhun metsästys on laillista useimmissa maissa. Kiellettyä niiden metsästys on Huippuvuorilla. Kanadassa jääkarhuja metsästetään niiden lihan ja turkin vuoksi. Karhuntaljoja menee myös vientiin, ja yhden taljan hinta on yli 10 000 dollaria. Nunavutissa jääkarhuja surmataan myös siksi, että niitä kohdataan useasti ja ne aiheuttavat vaaraa ihmisille. Kanadan hallituksen ja luonnonsuojelujärjestöjen mukaan jääkarhun metsästys Kanadassa on kestävää.
Jääkarhujen kohtalo on ollut laajasti esillä ilmastonmuutoskeskustelun yhteydessä, jolloin lajin kohtalosta on esitetty puheenvuoroja.Ilmastonmuutoksesta johtuvasta arktisen merijään sulamisesta on ennustettu ongelmia jääkarhuille, jotka saalistavat riistansa jäällä. Riittävä kylmyys on edellytys myös niiden lisääntymiselle, sillä jääkarhuemo synnyttää poikasensa talvella lumeen kaivamaansa luolaan.
Vuonna 2005 tutkijat havaitsivat hukkuneiden jääkarhujen määrän lisääntyneen.lähde? Vaikka jääkarhut ovat hyviä uimareita, ovat etäisyydet ahtojäälauttojen välillä joskus liian suuria lauttojen sulaessa napa-alueiden ilmaston lämmetessä. Vuonna 2006 Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN luokitteli jääkarhun lajeihin, joita uhkaa sukupuutto, perusteina ennusteet joiden mukaan jääkarhujen määrä vähenee 50–100 vuodessa 50–100 prosenttia. Vuonna 2005 Maailman Luonnonsäätiö WWF:n varoitti että jääkarhut voivat kuolla sukupuuttoon 20 vuodessa.Toisissa arvioissa, esim. Arktiselle neuvostolle 2004 esitetyssä arvioissa jääkarhun on sanottu kuolevan sukupuuttoon sadassa vuodessa. Vuoden 2006 tutkimuksen mukaan jääkarhujen vaikeutunut ruoansaanti on johtanut kannibalismitapauksiin jääkarhujen keskuudessa.
Kansainvälisen luonnonsuojeluliitto IUCN:n vuonna 2015 julkaiseman ennusteen mukaan jääkarhujen määrä uhkaa vähentyä yli 30 prosentilla vuoteen 2050 mennessä. Vähenemisen tärkeimpiä syitä ovat ilmaston lämpeneminen ja öljynetsintä arktisella alueella. Toisaalta suojelun parantuminen on kasvattanut joitakin jääkarhupopulaatioita.
Uhka-arvioihin on suhtauduttu myös skeptisesti, ja joidenkin arvioiden mukaan jääkarhujen määrä on moninkertaistunut viime vuosikymmeninä. 1970-luvulla, jolloin lajin suojelu aloitettiin, jääkarhuja arvioitiin olevan 5 000 yksilöä, mutta vuonna 2017 jääkarhujen määräksi on arvioitu yli 25 000 yksilöä. Vanhat arviot tosin perustuvat epävarmoihin metsästäjien ja tutkimusmatkailijoiden kertomuksiin.
