Hopeinen peledsiika muistuttaa nimestään huolimatta enemmän muikkua kuin alkuperäistä suomalaista siikaa. Selvimmin peledsiian erottaa näistä lajeista leukojen perusteella. Peledsiian leuat ovat lähes samanmittaiset, kun taas siialla yläleuka on selvästi alaleukaa pidempi ja muikulla päinvastoin. Suurikokoisten peledsiikojen ruumis on korkea, pienikokoisten matala. Kyljet ovat hopeanhohtoiset ja selkä on tumma, lähes musta. Vatsa puolestaan on vitivalkoinen. Pituus lajilla on tavanomaisesti 25–45 cm ja paino 300–1 500 g. Peledsiian pää on vartaloon nähden pieni, ja laji on myös suomalaista siikaa pulleampi.
Peledsiian luontainen levinneisyys Venäjällä kattaa Vienanmereen laskevan Mezenjoen ja Koillis-Siperiassa olevan Kolymajoen välisen alueen. Suurin osa peledsiioista on järvipopulaatioita, mutta myös vaeltavia jokikantoja ja jokisuissa eläviä estuaaripopulaatioita esiintyy.
Nykyisin peledsiikaa on istutettu eri puolille Eurooppaa. Sitä tavataan Länsi-Venäjällä, Baltian maissa, Puolassa, Suomessa ja Tšekin tasavallassa. Nämä tuontipopulaatiot elävät pääasiassa jatkuvien istutusten varassa, luonnossa lisääntyminen on satunnaista.
Peledsiian tärkeintä ravintoa on eläinplankton. Sen ohella se syö pohjaeläimiä ja pinnalla olevia hyönteisiä. Mahoista on löydetty joskus myös vesikasveja ja kalanpoikasia. Peledsiiat kerääntyvät syönnökselle sellaisiin paikkoihin, joissa ne pystyvät hyödyntämään tarvitsemaansa ravintoa koko avovesikauden ajan. Peledsiika on vapaan veden parvikala, joka välttää kasvillisuusalueita. Veden laadun suhteen se on vaatimattomampi kuin muut Coregonus-suvun lajit.
Laji lisääntyy eri aikoina eri osissa levinneisyysaluetta. Lapin tekojärvissä se lisääntyy yleensä vasta joulukuussa jäiden alla. Siperiassa elää kantoja, jotka lisääntyvät jo syyskuussa. Kutu tapahtuu 2–3 metrin syvyydessä hiekka- tai sorapohjalla. Jos kaikki menee hyvin, poikaset kuoriutuvat jo jäiden lähdön aikaan. Vastakuoriutunut poikanen on 8–9 millimetrin pituinen.
Peledsiika on muikun tavoin lyhytikäinen kala. Suomesta Porttipahdan tekojärvestä saatu yksilö oli 9-vuotias, ja tämän pitempään kala ei tiettävästi Suomessa kasva. Alkuperäisistä vesistöistä on harvoin saatu 13–15-vuotiaitakin yksilöitä.
