Eväjalkaiset
37 lajit
Eväjalkaiset eli hylje-eläimet (Pinnipedia) on suurikokoisten merinisäkkäiden ryhmä, joka koostuu kolmesta heimosta: hylkeet (Phocidae), korvahylkeet (Otaridae) ja mursut (Odobenidae). Eväjalkaisia on olemassa nykyisin 33 eri lajia, ja yli 50 sukupuuttoon kuollutta lajia on löydetty fossiilitietojen perusteella. Eväjalkaiset kuuluvat petoeläinten lahkoon (Carnivora). Petoeläinten joukossa ne luetaan Caniformia-alalahkoon, ja ne ovat siis lähempää sukua koiraeläimille, karhuille ja näätäeläimille kuin kissaeläimille. Eväjalkaiset katsotaan nykyisin usein yläheimoksi, ennen niitä pidettiin omana alalahkonaan Caniformian rinnalla.
Eväjalkaisten koko vaihtelee baikalinhylkeen yhdestä metristä ja 45 kilogramman painosta etelänmerinorsun, suurimman petoeläimen, viiteen metriin ja 3200 kg painoon. Useilla lajeilla esiintyy sukupuolten välisiä eroja koossa ym. ominaisuuksissa. Kehonrakenne on sulavalinjainen ja kaikki neljä raajaa ovat kehittyneet räpylöiksi. Vaikka eväjalkaiset eivät ole yhtä nopeita vedessä kuin delfiinit, ne ovat taipuisampia ja ketterämpiä. Korvahylkeet käyttävät eturaajojaan pääasiassa edetäkseen vedessä, kun taas hylkeet ja mursut käyttävät siihen takaraajojaan. Korvahylkeillä ja mursuilla on takaraajat, jotka ne voivat vetää kehon alle ja näin käyttää niitä jalkojen tapaan edetäkseen maalla. Korvahylkeisiin ja mursuihin verrattuna hylkeiden liikkuminen maalla on kömpelömpää. Korvahylkeillä on ulkoiset, nähtävissä olevat korvat, kun taas hylkeiltä ja mursuilta nämä puuttuvat. Eväjalkaisten aistit ovat hyvin kehittyneitä – niiden näkö ja kuulo ovat sopeutuneet niin maalla kuin vedessäkin olemiseen, ja eväjalkaisilla on viiksituntokarvoissaan kehittynyt tuntoaistijärjestelmä. Jotkin lajit ovat sopeutuneet hyvin sukeltamaan koviin syvyyksiin. Eväjalkaisilla on ihonalainen rasvakerros, joka pitää ne lämpimänä, ja kaikilla lajeilla mursua lukuun ottamatta on turkki.
Vaikka eväjalkaiset ovat laajalle levinneitä, useimmat lajit viihtyvät paremmin pohjoisen ja eteläisen pallonpuoliskon kylmemmissä vesissä. Eväjalkaiset viettävät suurimman osan elämästään vedessä mutta tulevat maalle parittelemaan, synnyttämään, vaihtamaan karvaa tai paetessaan petoeläimiä, kuten haita tai miekkavalaita. Eväjalkaiset syövät pääosin kaloja ja selkärangattomia vedeneläviä; jotkin lajit, esimerkiksi merileopardi, käyttävät ravinnokseen isoja selkärankaisia eläimiä, kuten pingviinejä ja hylkeitä. Mursut ovat erikoistuneet syömään meren pohjassa eläviä nilviäisiä. Eväjalkaislajien urokset parittelevat tyypillisesti useamman kuin yhden naaraan kanssa, mutta polygynian aste vaihelee lajien välillä. Maalla pesivien lajien urokset parittelevat yleensä useampien naaraiden kanssa kuin jäällä pesivien lajien urokset. Eväjalkaiset ääntelevät moni eri tavoin, esimerkiksi haukkuen, murahdellen ja liverryksin.
Arktisen alueen alkuperäiskansat ovat perinteisesti hyödyntäneet eväjalkaisten lihaa, rasvaa ja nahkoja. Eväjalkaisia pidetään yleisesti eläintarhoissa yleisesti ja joskus niitä koulutetaan tekemään temppuja ja tehtäviä. Eväjalkaisia metsästettiin aiemmin kaupallisesti suurin mitoin, mutta nykyisin kansainvälisen oikeuden normit suojaavat niitä. Japaninmerileijona ja floridanhylje kuolivat sukupuuttoon 1900-luvulla, ja munkkihylje ja havaijinhylje ovat nykyisin äärimmäisen uhanalaisia Kansainvälisen Luonnonsuojeluliiton luokituksessa. Metsästyksen lisäksi eväjalkaisia uhkaavat kalastuksen sivusaaliiksi jääminen, merten saastuminen ja erilaiset ristiriidat ihmisten etujen kanssa.
Eväjalkaiset elävät pääasiassa polaarisilla ja subpolaarisilla alueilla, erityisesti Pohjois-Atlantilla, eteläisellä Tyynellämerellä ja Eteläisellä jäämerellä. Niitä ei esiinny lainkaan Lounais- ja Kaakkois-Aasian välisillä vesillä. Munkkihylkeet ja jotkin korvahylkeet elävät trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla. Yleensä eväjalkaiset kuitenkin esiintyvät viileissä ja runsasravintoisissa vesissä, joiden lämpötila on alle 20 C. Lämpimän ja trooppisen ilmaston alueillakin esiintyvät lajitkin elävät merivirtojen viilentämissä vesissä. Ainoastaan munkkihylkeiden ympäristö ei säännönmukaisesti ole viileä ja runsasravintoinen. Kaspianmeren kaspianhylje ja Baikaljärven baikalinhylje elävät sisävesissä.
Eväjalkaiset esiintyvät erilaisissa vesiympäristössä kuten rannikkovesissä, avomerellä, murtovesialueilla sekä makean veden joissa ja järvissä. Useimmat lajit elävät rannikkovesissä, vaikka jotkin liikkuvat myös kauempana merellä ja hankkivat ravintonsa valtameten saartia ympäröivistä syvistä vesistä. Baikalinhylje on ainoa pelkästään makeanveden laji. Myös norppa elää joissakin Itämeren alueen järvissä, ja kirjohyljeitä voi esiintyä väliaikaisesti estuaareissa, järvissä ja joissa, joskus pysyen alueella vuodenkin ajan. Kalifornianmerileijonan ja patagonianmerileijonan tiedetään myös vierailevan sisävesissä. Eväjalkaiset saattavat siirtyä maitse edemmäs sisämaahan ja levätä hiekkadyyneillä ja kasvillisuuden seassa ja jopa kiivetä kallioita. Napa-alueilla elävät lajit rantautuvat sekä kiintojäälle että ajojäälle
Eväjalkaiset eli hylje-eläimet (Pinnipedia) on suurikokoisten merinisäkkäiden ryhmä, joka koostuu kolmesta heimosta: hylkeet (Phocidae), korvahylkeet (Otaridae) ja mursut (Odobenidae). Eväjalkaisia on olemassa nykyisin 33 eri lajia, ja yli 50 sukupuuttoon kuollutta lajia on löydetty fossiilitietojen perusteella. Eväjalkaiset kuuluvat petoeläinten lahkoon (Carnivora). Petoeläinten joukossa ne luetaan Caniformia-alalahkoon, ja ne ovat siis lähempää sukua koiraeläimille, karhuille ja näätäeläimille kuin kissaeläimille. Eväjalkaiset katsotaan nykyisin usein yläheimoksi, ennen niitä pidettiin omana alalahkonaan Caniformian rinnalla.
Eväjalkaisten koko vaihtelee baikalinhylkeen yhdestä metristä ja 45 kilogramman painosta etelänmerinorsun, suurimman petoeläimen, viiteen metriin ja 3200 kg painoon. Useilla lajeilla esiintyy sukupuolten välisiä eroja koossa ym. ominaisuuksissa. Kehonrakenne on sulavalinjainen ja kaikki neljä raajaa ovat kehittyneet räpylöiksi. Vaikka eväjalkaiset eivät ole yhtä nopeita vedessä kuin delfiinit, ne ovat taipuisampia ja ketterämpiä. Korvahylkeet käyttävät eturaajojaan pääasiassa edetäkseen vedessä, kun taas hylkeet ja mursut käyttävät siihen takaraajojaan. Korvahylkeillä ja mursuilla on takaraajat, jotka ne voivat vetää kehon alle ja näin käyttää niitä jalkojen tapaan edetäkseen maalla. Korvahylkeisiin ja mursuihin verrattuna hylkeiden liikkuminen maalla on kömpelömpää. Korvahylkeillä on ulkoiset, nähtävissä olevat korvat, kun taas hylkeiltä ja mursuilta nämä puuttuvat. Eväjalkaisten aistit ovat hyvin kehittyneitä – niiden näkö ja kuulo ovat sopeutuneet niin maalla kuin vedessäkin olemiseen, ja eväjalkaisilla on viiksituntokarvoissaan kehittynyt tuntoaistijärjestelmä. Jotkin lajit ovat sopeutuneet hyvin sukeltamaan koviin syvyyksiin. Eväjalkaisilla on ihonalainen rasvakerros, joka pitää ne lämpimänä, ja kaikilla lajeilla mursua lukuun ottamatta on turkki.
Vaikka eväjalkaiset ovat laajalle levinneitä, useimmat lajit viihtyvät paremmin pohjoisen ja eteläisen pallonpuoliskon kylmemmissä vesissä. Eväjalkaiset viettävät suurimman osan elämästään vedessä mutta tulevat maalle parittelemaan, synnyttämään, vaihtamaan karvaa tai paetessaan petoeläimiä, kuten haita tai miekkavalaita. Eväjalkaiset syövät pääosin kaloja ja selkärangattomia vedeneläviä; jotkin lajit, esimerkiksi merileopardi, käyttävät ravinnokseen isoja selkärankaisia eläimiä, kuten pingviinejä ja hylkeitä. Mursut ovat erikoistuneet syömään meren pohjassa eläviä nilviäisiä. Eväjalkaislajien urokset parittelevat tyypillisesti useamman kuin yhden naaraan kanssa, mutta polygynian aste vaihelee lajien välillä. Maalla pesivien lajien urokset parittelevat yleensä useampien naaraiden kanssa kuin jäällä pesivien lajien urokset. Eväjalkaiset ääntelevät moni eri tavoin, esimerkiksi haukkuen, murahdellen ja liverryksin.
Arktisen alueen alkuperäiskansat ovat perinteisesti hyödyntäneet eväjalkaisten lihaa, rasvaa ja nahkoja. Eväjalkaisia pidetään yleisesti eläintarhoissa yleisesti ja joskus niitä koulutetaan tekemään temppuja ja tehtäviä. Eväjalkaisia metsästettiin aiemmin kaupallisesti suurin mitoin, mutta nykyisin kansainvälisen oikeuden normit suojaavat niitä. Japaninmerileijona ja floridanhylje kuolivat sukupuuttoon 1900-luvulla, ja munkkihylje ja havaijinhylje ovat nykyisin äärimmäisen uhanalaisia Kansainvälisen Luonnonsuojeluliiton luokituksessa. Metsästyksen lisäksi eväjalkaisia uhkaavat kalastuksen sivusaaliiksi jääminen, merten saastuminen ja erilaiset ristiriidat ihmisten etujen kanssa.
Eväjalkaiset elävät pääasiassa polaarisilla ja subpolaarisilla alueilla, erityisesti Pohjois-Atlantilla, eteläisellä Tyynellämerellä ja Eteläisellä jäämerellä. Niitä ei esiinny lainkaan Lounais- ja Kaakkois-Aasian välisillä vesillä. Munkkihylkeet ja jotkin korvahylkeet elävät trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla. Yleensä eväjalkaiset kuitenkin esiintyvät viileissä ja runsasravintoisissa vesissä, joiden lämpötila on alle 20 C. Lämpimän ja trooppisen ilmaston alueillakin esiintyvät lajitkin elävät merivirtojen viilentämissä vesissä. Ainoastaan munkkihylkeiden ympäristö ei säännönmukaisesti ole viileä ja runsasravintoinen. Kaspianmeren kaspianhylje ja Baikaljärven baikalinhylje elävät sisävesissä.
Eväjalkaiset esiintyvät erilaisissa vesiympäristössä kuten rannikkovesissä, avomerellä, murtovesialueilla sekä makean veden joissa ja järvissä. Useimmat lajit elävät rannikkovesissä, vaikka jotkin liikkuvat myös kauempana merellä ja hankkivat ravintonsa valtameten saartia ympäröivistä syvistä vesistä. Baikalinhylje on ainoa pelkästään makeanveden laji. Myös norppa elää joissakin Itämeren alueen järvissä, ja kirjohyljeitä voi esiintyä väliaikaisesti estuaareissa, järvissä ja joissa, joskus pysyen alueella vuodenkin ajan. Kalifornianmerileijonan ja patagonianmerileijonan tiedetään myös vierailevan sisävesissä. Eväjalkaiset saattavat siirtyä maitse edemmäs sisämaahan ja levätä hiekkadyyneillä ja kasvillisuuden seassa ja jopa kiivetä kallioita. Napa-alueilla elävät lajit rantautuvat sekä kiintojäälle että ajojäälle
