Dolfiini (Coryphaena hippurus) eli mahi-mahi on suuri trooppisten merialueiden ahvenkala. Amerikkaan purjehtineet espanjalaiset löytöretkeilijät antoivat sille nimen dorado, kultainen.
Valashai (Rhincodon typus) on suurin hailaji ja samalla maailman suurin kala. Se voi kasvaa jopa 20 metriä pitkäksi, mutta keskimäärin se on 12 metriä pitkiä ja painaa noin 15 tonnia. Se on heimonsa ainoa nykyisin elävä laji.Valashailla on...
Tiikerihai (Galeocerdo cuvier) on tiikerihaiden heimoon kuuluva kalalaji. Se on neljänneksi suurin hai maailmassa. Nimensä se on saanut tiikerin raitoja muistuttavien kylkiraitojensa mukaan.
Miekkakala (Xiphias gladius) on suuri, nopeasti uiva ahvenkala, jonka yläleuka on kasvanut suureksi ”miekaksi”. Se on heimonsa Xiphiidae ainoa laji.
Keltaevätonnikala (Thunnus albacares) on tonnikalalaji. Keltaevätonnikalat kasvavat suurimmillaan 9 vuoden ikään. Havaijilla keltaevätonnikala tunnetaan nimellä Ahi (Isosilmätonnikala tunnetaan samalla nimellä.)
Makrillihai (Isurus oxyrinchus) on noin 3–4 metriä pitkä hyvin vahva ja nopea hailaji. Sen ruumis on varsin solakka verrattuna esimerkiksi valkohain tukevarakenteiseen ruumiiseen. Selkäpuoli on tummansininen ja vatsapuoli valkoinen. Se on suosittu...
Valkopilkkahai, aikaisemmalta nimeltään valkotäplähai (Carcharhinus longimanus) on suurikokoinen ulappavesien hailaji, joka elää kaikissa maailman lämpimissä merissä.Valkopilkkahain ruumis on roteva ja sillä on luonteenomaisen pitkät rintaevät ja...
Maitokala (Chanos chanos) on maitokalojen lahkoon kuuluva kalalaji. Se on maitokalojen heimon (Chanidae) ainoa elossa oleva laji. Ruuminmuodoltaan litteät maitokalat ovat yleensä noin metrin mittaisia ja painavat 4–14 kilogrammaa. Niitä tavataan...
Boniitti (Katsuwonus pelamis) on keskikokoinen tonnikalansukuinen, kautta maailman lämpimissä merissä elävä kala. Boniitti on maailman tärkeimpiä saaliskaloja, jota käytetään varsinkin japanilaisessa keittiössä. Boniitti liikkuu suurissa, jopa 50...
Valkotonnikala (Thunnus alalunga) on tonnikalojen sukuun kuuluva tonnikalalaji. Sen liha on vaaleampaa kuin muiden tonnikalalajien.
Raitamakrilli eli wahoo (Acanthocybium solandri) on suurikokoinen makrillikala ja sukunsa ainoa edustaja. Laji tunnetaan Havaijilla nimellä Ono.Lajia tavataan laajalla trooppisella alueella Atlantilla, Intian valtamerellä ja Tyynellä valtamerellä...
Piikkikruunu (Acanthaster planci) on Indopasifisella merialueella elävä suurikokoinen, myrkyllinen meritähtilaji. Sen elinympäristöä ovat koralliriutat Punaisessameressä, Intian valtameressä ja Tyynessämeressä. Yksilön halkaisija voi olla 40 cm....
Jättipiikkimakrilli (Caranx ignobilis) on piikkimakrilleihin kuuluva laji, joka voi kasvaa jopa 1,70 metrisiksi. Suurin osa on kumminkin 25–100 cm pitkiä.Jättipiikkimakrillit ovat petoja, ja syövät lähinnä rapuja ja muita äyriäisiä. Ne syövät myös...
Kiilasäppikala (Rhinecanthus rectangulus) on säppikaloihin kuuluva kala. Se on Yhdysvaltojen osavaltion Havaijin tunnuskala. Tämän kalan havaijinkielinen nimi on humuhumu-nukunuku-a-pua`a. Samaa nimeä käytetään myös harvinaisemmasta picassokalasta.
Paholaisrausku (Mobula birostris, ent. Manta birostris) on suurin rauskulaji. Sen suun molemmilla puolilla on rintaevistä kehittyneet sarveismuodostumat, joista nimi johtuu. Sen ajateltiin aiemmin kuuluneen omaan Manta-sukuunsa, mutta...
Sinimarliini eli purjemarliini (Makaira nigricans) on purjekalojen heimoon kuuluva marliinikala. Se on lihansyöjä, joka käyttää ravinnokseen monenlaisia eliöitä lähellä veden pintaa. Sinimarliini on suosittu ja arvostettu saalis...
Siipisimppu (Pterois volitans) kuuluu skorpionisimppujen heimoon ja sillä, kuten muillakin heimon lajeilla on selkä- ja sivuevissään myrkkypiikit, joiden sisältämä myrkky on ihmisellekin vaarallista ja voi ilman asianmukaista hoitoa aiheuttaa jopa...
Isovasarahai (Sphyrna mokarran) on suurikokoinen hai, joka kasvaa jopa kuusimetriseksi. Isovasarahaita esiintyy rannikkoalueilla trooppisissa ja lämpimissä vesissä. Sitä esiintyy rannikoilla ja niiden tuntumassa jopa 300 metrin syvyyteen asti....
Mustamarliini (Istiompax indica) on purjekalojen heimoon kuuluva marliini, sukunsa (Istiompax) ainoa laji. Mustamarliini on yleinen ja suosittu saalis urheilukalastuksessa. Sen liha on syötäväksi hyvälaatuista. Lihaa myydään yleisesti pakasteena....
Jättimeriahven eli australianmeriahven (Epinephelus lanceolatus) on indopasifisen merialueen trooppisissa vesissä elävä meriahventen heimon kala. Se voi kasvaa 2,7 metriä pitkäksi ja painaa 400 kg ja näin se on maailman suurin riutoilla elävä...
Palettivälskäri (Paracanthurus hepatus) on välskärikaloihin kuuluva kala. Se on sukunsa ainoa laji ja hyvin yleinen myös meriakvaarioharrastuksessa.
Tähtikotkarausku eli täpläkotkarausku (Aetobatus narinari) on kotkarauskuihin (Myliobatidae) kuuluva litteä pitkäpyrstöinen rauskulaji, jonka selkäpuolella on valkoisia täpliä. Sen vartalo voi kasvaa yli 3,5 m leveäksi, ja piiskamainen pyrstö ja...
Sarvikala (Zanclus cornutus) on näyttävä, musta-kelta-valkoinen koralliriuttojen kala. Se on sukunsa ja heimonsa ainoa laji.
Kyhmyhuulikala (Cheilinus undulatus) on huulikalojen heimon suurin laji, jonka pituus on jopa 2,30 metriä ja paino 190 kiloa. Täysikasvuiset yksilöt tunnistaa paitsi suuresta koostaan, myös otsan huomiota herättävästä kyhmystä sekä paksuista,...
Velhokala eli kivikala (Synanceia verrucosa) on maailman myrkyllisin kala.
Huotrakala (Trichiurus lepturus) on huotrakalojen (Trichiuridae) heimoon kuuluva kalalaji.
Idäntonnikala (Thunnus orientalis) on makrillien (Scombridae) heimoon ja tonnikalojen (Thunnini) tribukseen kuuluva Tyyneltämereltä tavattava pääosin epipelaginen ja mereinen kalalaji, joka on aiemmin luettu Atlantin valtamerellä elävän tonnikalan...
Barrakuda (Sphyraena barracuda) on kookas petokala, joka kuuluu barrakudien heimoon.
Kampavasarahai (Sphyrna lewini) on vasarahaiden heimoon kuuluva rustokalalaji. Sitä esiintyy kaikilla lauhkeilla ja trooppisilla merialueilla.
Juovakeltti (Mugil cephalus) on kelttikaloihin kuuluva kalalaji.Juovakeltti on hopeanvärinen, pitkulainen kala, joka kasvaa noin puoli metriä pitkäksi.Juovakelttejä elää sekä merivedessä, makeassa vedessä että murtovedessä.Juovakelttejä tavataan...
Vuokkokala (Amphiprion ocellaris) on koralliahveniin kuuluva kala. Sen englanninkielinen nimi on clownfish, ja suomennettu useimmiten klovnikalaksi. Animaatioelokuva Nemoa etsimässä kasvatti vuokkokalojen suosiota akvaarioissa.Akvaarioissa pidetään...
Valkoevähai (Triaenodon obesus) on tiikerihaihin eli ihmishaihin (Carcharhinidae) kuuluva hailaji. Sitä tavataan Intian valtameren koralliriutoilla, Tyynellämerellä Oseanian vesillä sekä idempänä Costa Rican ja Galápagossaarten...
Kyhmylyhtykrotti (Melanocetus johnsonii) on lyhtykrotteihin kuuluva kalalaji. Lajia tavataan syvistä vesistä kaikista valtameristä.
Isosilmätonnikala (Thunnus obesus) on tonnikalojen ryhmään kuuluva makrilliheimon kala. Havaijilla se tunnetaan nimellä ahi. Isosilmätonnikalaa kalastetaan liikaa, ja laji on suuressa vaarassa kuolla sukupuuttoon. Isosilmätonnikalasta tehdään sushia...
Harmaariuttahai (Carcharhinus amblyrhynchos) on tiikerihaihin eli ihmishaihin (Carcharhinidae) kuuluva hailaji.
Puhdistaja (Labroides dimidiatus) on koralliuriutoilla elävä pieni, pitkulainen huulikalojen heimon kala.
Kolmipyrstö (Lobotes surinamensis) on kolmipyrstöihin kuuluva kalalaji. Lajia tavataan laajalta alueelta lämpimistä valtameristä.