Valkopilkkahai

Valkopilkkahain ruumis on roteva ja sillä on luonteenomaisen pitkät rintaevät ja pitkä, pyöreäkärkinen selkäevä. Evien päät ovat lajinimen mukaisesti valkoiset. Lajin tieteellinen nimi longimanus taas viittaa evien pituuteen. Kala tulee sukukypsäksi vajaan parin metrin mittaisena ja kasvaa yleensä kolmimetriseksi, suurimmat tavatut ovat olleet lähes nelimetrisiä.

Valkopilkkahai elää kaikkialla valtamerten ulapoilla, missä lämpötila on yli 18 celsiusastetta; runsaimmillaan se on 20–28 -asteisissa vesissä. Se liikkuu pintavesissä alle 150 metrin syvyydessä. Laji on vivipaarinen eli se synnyttää eläviä poikasia, 1–15 poikasta kerrallaan. Parittelu tapahtuu alkukesästä ja kantoaika on vuoden mittainen.

Valkopilkkahai syö pääasiassa luukaloja ja mustekaloja. Muukin ravinto kelpaa ja sen tiedetään syöneen myös keihäsrauskuja, merikilpikonnia, merilintuja, kotiloita, äyriäisiä, valaiden ulosteita ja laivoista mereen heitettyjä roskia.

Valkopilkkahai ui yleensä rauhallisesti ravintoa etsien mutta saaliin havaitessaan on peloton, määrätietoinen ja aggressiivinen. Se on yksi neljästä useimmin ihmisen kimppuun hyökkäävästä hailajista ja sen uskotaan koituneen lukuisten haaksirikkoisten kohtaloksi. Esimerkiksi Jacques Cousteau on luonnehtinut sitä vaarallisimmaksi kaikista hailajeista.

Valkopilkkahain lihaa on käytetty ihmisravintona niin tuoreena, savustettuna, kuivattuna kuin suolattuna; myös sen nahkaa ja maksaöljyä hyödynnetään kaupallisesti. Valkopilkkahaita saadaan enimmäkseen muun kalastuksen sivusaaliina. Erityisesti sen evät ovat kysyttyä haineväkeiton raaka-ainetta, jotka otetaan talteen vaikka ruho jätettäisiin käyttämättä. Tämä on johtanut kantojen romahtamiseen.

Valkopilkkahai on historiallisesti ollut trooppisten merien yleisimpiä hailajeja, mutta sen määrä on laskenut niin hälyttävästi 1900-luvun puolivälin jälkeen, että Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on luokitellut lajin maailmanlaajuisesti äärimmäisen uhanalaiseksi.