Idäntonnikala
Elinikä
15 years
Paino
450
990
kglbs
kg lbs 
Pituus
200-300
78.7-118.1
cminch
cm inch 

Idäntonnikala (Thunnus orientalis) on makrillien (Scombridae) heimoon ja tonnikalojen (Thunnini) tribukseen kuuluva Tyyneltämereltä tavattava pääosin epipelaginen ja mereinen kalalaji, joka on aiemmin luettu Atlantin valtamerellä elävän tonnikalan (T. thunnus) alalajiksi.

Näytä lisää

Idäntonnikala on tavallisesti noin kahden metrin mittainen ja voi maksimissaan kasvaa noin kolmen metrin mittaan. Sen paino voi olla jopa 450 kilogrammaa.

Idäntonnikala käsittää yhden pääasiassa Tyynenmeren pohjoisosissa elävän kannan. Laji sietää hyvin vaihtelevia lämpotilaoloja. Se elää korkeintaan 550 metrin syvyydessä vedenpinnasta. Lajin kutevan kannan biomassaan perustuvien arvioiden mukaan sen populaatiot ovat heikentyneet 19–33 prosenttia viimeisten 22 vuoden aikana. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN luokittelee lajin nykyisin vaarantuneeksi. Vielä IUCNin vuoden 2011 arviossa idäntonnikala luokiteltiin elinvoimaiseksi lajiksi.

Idäntonnikalan yksilöt muodostavat parvia koon mukaan, toisinaan muiden makrillilajien kanssa. Idäntonnikala saalistaa ravinnokseen monenlaisia parvessa eläviä kaloja ja kalmareita, mutta syö myös taskurapuja ja jossain määrin myös sessiilejä eliöitä. Kesäkuun ja syyskuun välisenä aikana idäntonnikala muuttaa pohjoiseen Baja Californian, Meksikon ja Kalifornian rannikkoalueita pitkin. Se saavuttaa sukukypsyyden 3–5-vuotiaana. Lajin sukupuolten määräsuhde on suunnilleen 1:1. Sen lisääntymistä on havaittu ainoastaan Tyynenmeren pohjoisosassa ja kutevia naaraita on havaittu pääasiassa toukokuun loppupuolelta heinäkuun alkupuolelle. Idäntonnikalan keskimääräinen suurin elinikä on ainakin 15 vuotta ja mahdollisesti jopa 26 vuotta.

Idäntonnikalalla on kaupallisesti tärkeä laji, jota Japani pyytää valtioista eniten. Sitä kalastetaan pääasiassa kurenuotilla.

Näytä vähemmän

Ilmastoalueet

Tottumukset ja elämäntyyli

Elämäntapa
Kausiluonteinen käyttäytyminen

Ruokavalio ja Ravitsemus

Väestö

Viitteet

1. Idäntonnikala artikkeli Wikipediassa - https://fi.wikipedia.org/wiki/Id%C3%A4ntonnikala
2. Idäntonnikala IUCN:n punaisen listan sivustolla - https://www.iucnredlist.org/species/170341/170087840

Lisää kiehtovia eläimiä, joita voit oppia tuntemaan