Kuikka (Gavia arctica) on suurikokoinen kuikkalintu, jota tavataan myös Suomessa. Kuikka on saanut nimensä ääntelynsä mukaan.
Kuikka on Pohjois-Savon maakuntalintu.
Monien kansojen mytologioissa kuikka on tärkeässä roolissa ns. sukeltajamyytissä, jossa se osallistuu maailman luomiseen sukeltamalla maata alkumeren pohjasta. Suomalaisessa kansanperinteessä kuikka oli pelätty noitalintu, jonka sukulaisensa kaakkurin tavoin uskottiin karkottavan pahoja voimia: tietäjät kantoivat usein mukanaan kuikan sulkia, ja kuikan nokasta tehtyjä nuolenkärkiä eivät mitkään taiat pysäyttäneet. Taikakaluja säilytettiin kuikasta valmistetuissa noitapusseissa, ja porstuaan voitiin asettaa kuikkapariskunta uima-asentoon estämään kateiden pääsemistä sisälle taloon. Kuikan nahka saatettiin myös täyttää oljilla ja asettaa se talon päätyyn levitetyin siivin "estämään muiden vainolintujen tuloa taloon". Kuikan käytöksestä on koetettu myös ennustaa tulevaa säätä.
Kuikan jalat ovat taaempana kuin useimmilla muilla linnuilla, mihin syy on kansanperinteen mukaan se, kuinka kuikalla "oel kiire poes luomispaekalta" ja niin Luoja joutui tökkäisemään kuikalle jalat, ja "sen taatta se ei piäse mualla kävelemmään kun luoja ei ylettänä jalakoja panna oekeelle kohti".
Pä
PäiväeläimetPäiväeläin tarkoittaa eläintä, joka nukkuu yöllä ja valvoo päivällä. Yöeläimet ovat puolestaan aktiivisia öisin ja hämäräeläimet h...
Li
LihansyöjäLihansyöjä eli karnivori on eläin, joka saa suurimman osan ravinnostaan syömällä toisia eläimiä. On myös lihansyöjäkasveja, jotka hankki...
Ka
KalansyöjätLu
LuonnonvarainenRe
ReviiriReviiri tai territorio on eläimen elinpiirin osa, jota eläin puolustaa saman lajin yksilöiltä. Pesintäreviirejä puolustetaan vain saman sukup...
Ma
MaanpäällinenSe
SeurakuntaOvipaarinen tarkoittaa eläintä, joka lisääntyy munimalla. Useimmat selkärangattomat, kalat ja matelijat, kaikki linnut ja sammakkoeläimet sek...
Yk
Yksiavioiset eläimetYksiavioisuus eli monogamia on pariutumisen muoto, jossa yksilöllä on vain yksi puoliso kerrallaan.
Mi
MigraatioB
alkaaKuikalla on harmaa pää, musta kurkku, valkoinen vatsa ja valkoruutuinen selkä mustalla pohjalla. Lisääntymiskauden ulkopuolella höyhenpuku on harmaampi. Kuikan nokka on harmaa tai valkeahko ja tikarinmuotoinen. Linnun pituus on 58–73 cm ja paino 2–3 kg. Sen siipien kärkiväli on noin 110–130 cm. Kuikan jalat ovat hyvin takana; tämä on uintikyvyn kannalta etu, mutta maalla kuikka liikkuu varsin vaikeasti, käytännössä raahautumalla eteenpäin.
Kuikka pesii kirkasvetisissä ja kalaisissa järvissä tai merenlahdissa Euraasiassa ja satunnaisesti Alaskassa. Laji pesii koko Suomen alueella, jossa sitä on 8 000 – 10 000 paria. Pesimistiheys on 0,5–2 paria/km². Euroopassa pesii 20 000 – 30 000 kuikkaparia, Venäjällä 100 000 – 200 000. Laji talvehtii Välimeren itäosissa ja Mustallamerellä. Suomessa voi talvehtia 50–200 yksilöä. Kaikista EU:n alueen kuikista pesii Suomessa 60 prosenttia.
Kuikan elinympäristöä ovat sekä selkävedet että karut järvet. Laji on sopeutunut lähes täysin vesielämään. Maalle kuikka nousee vain pesimään. Lentoon päästäkseen kuikka tarvitsee 50–200 metrin pituisen vesialueen ja lisäksi noustakseen järveä reunustavien puiden yläpuolelle lähes kilometrin pituisen avoimen maastonlähde?.
Kuikan soidinääni on kauas kuuluva kuiik-ko kuiik-ko, jota se päästää varsinkin touko-kesäkuun aamuina ja iltoina. Linnun muita ääniä ovat matala, narahtava ja hieman valittava aoor tai arkk. Ennen sukellusta kuikka päästää usein helähtävän kluik-äänen.
Vanhin suomalainen rengastettu kuikka on ollut vähintään 13 vuoden ja 29 päivän ikäinen. Euroopan vanhin on ollut saksalainen, ainakin 27 vuoden ja 10 kuukauden ikäinen yksilö.
Suomessa kuikan kevätmuutto alkaa keskimäärin 10. huhtikuuta, on suurimmillaan 5. toukokuuta ja päättyy noin 20. toukokuuta. Syysmuutto alkaa keskimäärin 10. elokuuta, on suurimmillaan 5. lokakuuta ja päättyy 5. marraskuuta. Suomen yli muuttaa pääasiassa Suomen- ja Pohjanlahtea pitkin toukokuussa ja syys–lokakuussa 50 000 – 70 000 Luoteis-Venäjällä pesivää yksilöä.
Jotta kuikkien muuttoaikatauluista saataisiin tarkempaa tietoa, kahteen kuikkaan, jotka on nimetty Rurikiksi ja Lahjaksi, on Suomessa asetettu kirurgisesti satelliittilähetin. Näiden yksilöiden muuttokäyttäytymistä on seurattu syksystä 2015. Molemmat lähtivät muuttomatkalle lokakuun lopulla. Nuori Rurik-kuikka teki matkaa Mustallemerelle neljä viikkoa, vanhempi Lahja matkasi pari päivää ja pysähtyi matkalla vain kerran, Itämerellä.
Muiden sukeltajien tapaan kuikka syö kaloja, esimerkiksi salakkaa ja särkeä, joita se pyydystää pinnan alla. Ravinnoksi käyvät myös äyriäiset, simpukat ja hyönteistoukat. Toisinaan kuikalle kelpaavat sammakot, iilimadot ja erilaiset kasvimateriaalit.
Kuikka voi pariutua eliniäkseen ja molemmat sukupuolet osallistuvat pesän rakentamiseen. Kuikka rakentaa pesänsä kasveista aivan vesirajan läheisyyteen, minkä takia pienikin veden kohoaminen saattaa vaarantaa munat. Riski ovat myös moottoriveneiden aiheuttamat aallokot. Kuikka munii yleensä kerralla vain kaksi munaa. Pesueita on yksi vuodessa. Emot hautovat munia kuukauden, jonka jälkeen poikaset siirtyvät veteen. Emot huoltavat poikasia vielä noin 9 viikkoa, minkä jälkeen poikaset ovat lentokykyisiä.lähde?