Piikkimonni (Ameiurus nebulosus), myös kissamonni on piikkimonnien (Ictaluridae) heimoon kuuluva, alkujaan pohjoisamerikkalainen kalalaji. Suomessa piikkimonnia on istutettu jo 1920-luvulla maan eteläosan lampiin ja pieniin järviin, ja se on paikoitellen niissä yhä runsaslukuinen.

Piikkimonni on hämäräaktiivinen pohjakala, joka käyttää viiksilisäkkeiden tuntoa suunnistamiseen. Myös silmät ovat pienet, eikä sameiden vesien eläjälle hyvästäkään näkökyvystä olisi suurta hyötyä. Tuntoaistin lisäksi myös kuulo on hyvin kehittynyt.^lähde? Piikkimonnin ravintoon kuuluu sääsken ja vesiperhosen toukat, kotilot sekä toisten kalojen mäti ja poikaset.

Piikkimonni kasvaa harvoin 33 senttimetriä pidemmäksi, ja se painaa yleensä noin 250 grammaa. Lajin elinikä on noin kahdeksan vuotta. Piikkimonnin pituusennätys on 45 senttimetriä ja painoennätys 2 kiloa. Piikkimonni kutee kesä- tai heinäkuussa matalaan 18–20-asteiseen veteen. Pari kaivaa yhdessä matalan kuopan esimerkiksi puunjuuren tai rantapenkan alle. Naaras laskee möykkyinä kuoppaan 500–3 500 tahmeaa mätimunaa. Poikaset kuoriutuvat noin kahdeksan päivän päästä. Koiras vartioi mätiä ja poikasia.

Piikkimonni on erittäin sitkeä, minkä vuoksi sitä on istutettu vähähappisiin ja likaantuneisiin vesiin, mutta se ei ole kuitenkaan sopiva lammikkokalaksi. Lammikoista sitä on vaikea saada pois, koska laji kaivautuu helposti pohjamutaan.

Piikkimonnin liha on kellanpunaista, makeahkoa mutta maukasta.^{kenen mukaan?} Ennen keittämistä se on nyljettävä. Kala käy helposti koukkuun, mutta ei ole urheilukalastajien suosima. Piikkimonnia pidetään myös akvaariokalana.

Piikkimonnin saalistajia luonnossa ovat ihmisen lisäksi ainakin hauki (Esox lucius), jättihauki (Esox masquinongy), mustahauki (Esox niger), Sander canadensis, valkosilmäkuha (Sander vitreus), näykkijäkilpikonna (Chelydra serpentina), Butorides virescens, kelta-ahven (Perca flavescens) sekä Nerodia-, Pimephales-, Notropis- ja Lepomis-sukujen lajit.