Alue

Hainan

125 lajit

Hainan on Kiinan maakunta ja maan eteläisin kohta.

Maantiede

Hainanin saari sijaitsee Etelä-Kiinan merellä ja se on pinta-alaltaan noin 34 000 km². Saaren keskiosat ovat metsien peittämää vuoristoaluetta. Saaren korkein kohta on Wuzhivuori, joka kohoaa 1 867 metrin korkeuteen merenpinnasta. Rannikko on pääasiassa tasankoa ja matalia mäkiä. Saaren vuosittain keskimääräinen lämpötila on 22°–26 °C. Keskimääräinen sademäärä vaihtelee enemmän alueittain. Saaren länsiosissa tulee vuosittain noin 1 000 mm sadetta, kun taas kaakkoisosissa sadetta tulee 1 500–2 600 mm vuodessa. Taifuunit ovat tavallisia saaren koillisosissa.

Hainanin saaren lisäksi maakuntaan kuuluvat virallisesti kaikki Etelä-Kiinan meren 250 saarta, joten maakuntaan kuuluu laaja vesialue. Osin vitsikkään kiinalaisen sanonnan mukaan Hainan onkin Kiinan suurin maakunta. Zengmu Anshan (曾母暗沙, engl. James Shoal), joka on nykyisin Kansantasavallan miehittämä, on maan eteläisin kolkka. Saaren hallinnasta kuitenkin kiistellään Malesian kanssa. Myös monista muiden saarien omistuksesta kiistellään muun muassa Vietnamin ja Filippiinien kanssa. Taustalla kiistelyssä ovat etenkin merenpohjasta löytyneiden luonnonrikkauksien porausoikeudet.

näytä vähemmän