Suku

Pelodiscus

3 lajit

Pelodiscus on pehmeäkilpikonnien heimoon kuuluva kilpikonnasuku, joka elää laajalla alueella Kaukoidässä. Perinteisesti sen on katsottu sisältävän vain lajin kiinanpehmytkilpikonna (Pelodiscus sinensis), mutta se on osoittautunut lajikompleksiksi. Lajien määrästä ei ole päästy lopulliseen selvyyteen, mutta tällä hetkellä niitä katsotaan olevan viisi.

Pelodiscus-lajit ovat pieniä ja keskikokoisia pehmeäkilpikonnia, jotka viettävät suurimman osan ajastaan veden alla. Ne ovat aggressiivisia ja ahnaita petoja, ja ne horrostavat talven yli.

Pelodiscus on maailman taloudellisesti merkittävin kilpikonnasuku, ja kilpikonnat ovat tärkeää ravintoa Itä- ja Kaakkois-Aasiassa. Lisäksi niitä pidetään lemmikkieläiminä sekä Aasiassa että Euroopassa. Ihmisen toiminta on vuosisatojen aikana johtanut Pelodiscus-kilpikonnien levinneisyysalueiden hämärtymiseen, eri populaatioiden risteytymiseen ja kilpikonnien leviämiseen vieraille alueille. Tarhoissa kasvatetaan suuria määriä kilpikonnia, ja tarhauksen vaatima pyynti on ihmisen muun toiminnan ohella tehnyt kaikki Pelodiscus-lajit uhanalaisiksi.

Pelodiscus-lajit elävät eri puolilla Kaukoitää, ja niiden levinneisyysalue ulottuu Venäjän Kaukoidän kaakkoisosien taigalta eteläisen Vietnamin tropiikkiin. Pelodiscus onkin yksi pehmeäkilpikonnien laajimmalle levinneistä suvuista. Ihmisen toiminta on vaikuttanut Pelodiscus-lajien luonnollisten levinneisyysalueiden hämärtymiseen, kun ravinnoksi kasvatettuja kilpikonnia on siirretty paikasta toiseen. Esimerkiksi Japanissa elää kahta eri lajia, joista toinen on todennäköisesti vierasperäinen. Lisäksi Pelodiscus-kilpikonnia elää vakiintuneina vieraslajipopulaatioina Kaakkois-Aasiassa, Tyynenmeren saarilla ja Euroopassa.

Suvun pohjoisin laji on Pelodiscus maackii, joka elää luonnonvaraisena Venäjällä, Kiinan pohjoisosissa ja Korean niemimaalla sekä mahdollisesti Japanissa. Venäjällä sen populaatioita on Amurin Komsomolskissa asti, ja kesäisin kilpikonnat vaeltavat vielä pohjoisemmaksi. P. maackii on mahdollisesti alkuperäinen laji Japanissa, kun taas siellä enemmän harvakseltaan elävä kiinanpehmytkilpikonna (P. sinensis) on todennäköisesti kaupankäynnin kautta levinnyt vieraslaji. Kiinanpehmytkilpikonna on Pelodiscus-lajeista laajimmalle levinnyt, ja se elää luonnonvaraisena Kiinan keski- ja itäosissa, Taiwanissa ja Vietnamissa. Kiinan keskiosissa Guangxissa ja Hunanissa on myös kaksi pienemmällä alueella elävää lajia, Pelodiscus axenaria ja Pelodiscus parviformis, joista P. parviformis elää lisäksi Hainanin saarella. Vuonna 2019 kuvattu laji Pelodiscus variegatus elää Vietnamissa ja Hainanilla.

Pelodiscus-kilpikonnia on havaittu vieraslajeina ympäri maailmaa, ja monessa tapauksessa vierasperäiset kilpikonnat ovat muodostaneet vakiintuneita populaatioita. Ihmisravinnoksi kasvattamisen ja myymisen takia syntyneitä Pelodiscus-populaatioita on ainakin Filippiineillä, Guamissa, Havaijilla, Malesian Sarawakissa, Mariaaneilla, Ogasawarasaarilla ja Timorilla. Euroopassa Pelodiscus-kilpikonnat ovat muodostaneet vakiintuneita populaatioita ainakin Espanjaan, jonne ne saapuivat 1990-luvulla lemmikkieläinten kaupan kautta. Ne ovat suosittuja lemmikkieläimiä Euroopassa, ja satunnaisia havaintoja on tehty lisäksi Ranskasta, Isosta-Britanniasta, Latviasta, Bosnia-Hertsegovinasta, Kroatiasta ja Sloveniasta.

näytä vähemmän