Etelänkalliotöyhtöpingviini
Kalliotöyhtöpingviini eli etelänkalliotöyhtöpingviini (Eudyptes chrysocome) on kultatöyhtöpingviinin lähisukulainen.
Kalliotöyhtöpingviinit kasvavat 55 sentin pituuteen. Ne ovat väritykseltään pääosin mustavalkoisia ja niillä on pitkät, töyhtömäiset, kirkkaankeltaiset kulmakarvat punaisten silmien yllä. Pingviinit lisääntyvät yhdyskunnissa vedenrajasta aivan kielekkeille asti. Ne pyydystävät ravinnokseen krillejä, kalmaria, mustekalaa, kalaa ja muita merieläviä.
Kalliotöyhtöpingviinejä on noin 1,23 miljoonaa paria. Niiden lisääntymisalueita ovat muun muassa Falklandinsaaret, Argentiinan lähistöllä sijaitsevat saaret ja eteläinen Chile sekä Eteläinen jäämeri Prinssi Edwardin saarilta Antipodisaarille. Lajin holotyypin kuvaili Johann Reinhold Forster Falklandinsaarilta vuonna 1781.
Lajin kanta on uhattuna viimeisen 37 vuoden aikana tapahtuneen 34 prosentin vähenemisen vuoksi.
Pä
PäiväeläimetPäiväeläin tarkoittaa eläintä, joka nukkuu yöllä ja valvoo päivällä. Yöeläimet ovat puolestaan aktiivisia öisin ja hämäräeläimet h...
Li
LihansyöjäLihansyöjä eli karnivori on eläin, joka saa suurimman osan ravinnostaan syömällä toisia eläimiä. On myös lihansyöjäkasveja, jotka hankki...
Pu
PuolivesieläimetLe
Lentokyvytön lintuEs
Esiyksilölliset eläimetKa
Kaivavat eläimetLu
LuonnonvarainenMa
MaanpäällinenRe
ReviiriReviiri tai territorio on eläimen elinpiirin osa, jota eläin puolustaa saman lajin yksilöiltä. Pesintäreviirejä puolustetaan vain saman sukup...
Se
SeurakuntaOvipaarinen tarkoittaa eläintä, joka lisääntyy munimalla. Useimmat selkärangattomat, kalat ja matelijat, kaikki linnut ja sammakkoeläimet sek...
Yk
Yksiavioiset eläimetYksiavioisuus eli monogamia on pariutumisen muoto, jossa yksilöllä on vain yksi puoliso kerrallaan.
So
Sosiaaliset eläimetSi
SiirtomaaYhdyskunta tarkoittaa biologiassa läheisesti yhdessä elävien saman lajin edustajien muodostamaa ryhmää. Ryhmän jäsenten välisellä yhteisty...
Ei
Ei siirtolainenMi
MigraatioR
alkaa