Lunni (Fratercula arctica) on ruokkien heimoon kuuluva lintulaji, jolla on värikäs nokka. Se on pelaginen merilintu, joka elää pääasiassa kalalla. Lunnit elävät suurissa yhteisöissä ja pesivät halkeamissa ja koloissa. Lintujen lukumäärä väheni 1800-luvulla, kun niitä metsästettiin lihan ja munien vuoksi. Nykyisin populaatiot ovat jälleen laskussa rottien vallattua osan pesimäsaarista.
Pä
PäiväeläimetLi
LihansyöjäKa
KalansyöjätPu
PuolivesieläimetMe
MerilintuPe
Pelagiset linnutEs
Esiyksilölliset eläimetKa
Kaivavat eläimetMa
MaanpäällinenSe
SeurakuntaOv
OvipaarinenMe
MerilintuYk
Yksiavioiset eläimetSo
Sosiaaliset eläimetMi
MigraatioA
alkaaMa
MatkailijatKa
Kanadan maakunnan linnutJuhlapukuisen lunnin höyhenpeite on mustavalkoinen, nokka tukeva, mutta ohut. Värikkäät suomut kasvavat nokkaan ennen lisääntymisaikaa ja putoavat myöhemmin. Oranssinpunaiset jalat kiinnittyvät lähelle pyrstöä, minkä takia lunni liikkuu maalla kävellessään pystyasennossa kuten pingviinit. Talvipukuisen vanhan linnun nokan väritys himmenee, naama on tummanharmaa ja koivet keltaiset. Nuoren linnun nokka on lähes yksivärisen tumma eikä ole niin korkea kuin vanhan. Sukupuolet ovat samanvärisiä. Lunnin pituus on 28–34 cm, siipien kärkiväli 50–60 cm ja paino keskimäärin 400–500 g.
Lunnit pesivät Pohjois-Euroopassa Atlantin ja Jäämeren rannikoilla, Islannissa, Grönlannin rannikolla ja Pohjois-Amerikan itärannikolla. Eteläisimmät esiintymät ovat Ranskan Bretagnessa ja Englannin lounaiskolkassa. Lunnit ovat enimmäkseen muuttolintuja ja talvehtivat avomerellä Atlantilla, Pohjanmerellä, Välimerellä sekä Grönlannin ja Newfoundlandin vesillä. Se on tavattu Suomessa noin 50 kertaa, pääosa havainnoista on tehty talvimyrskyjen aikana Pohjois-Suomeen harhautuneista linnuista.
Lunnit viihtyvät valtamerten rannikoiden lintuvuorilla ja -saarilla, joilla ne pesivät suurina yhdyskuntina yhdessä muiden ruokkilintujen kanssa.
Lunnin ravintoa on tutkittu paljon. Se syö enimmäkseen merikalaa, aikuiset linnut myös selkärangattomia, pääasiassa äyriäisiä. Se saalistaa päivällä ja sukeltaa saaliinsa tavallisesti noin 15 metrin syvyydestä, joskus jopa 50 metristä. Poikaselle se vie useita pieniä kaloja kerralla, jolloin kalat ovat nokassa poikittain. Ennätys on 61 tuulenkalaa ja yksi Gaidropsarus vulgaris saman linnun nokassa. Tavallisimmat saaliskalat ovat merituulenkala, pikkutuulenkala, isotuulenkala, kilohaili, silli, villakuore, makrilli, jäämerenseiti, turska ja valkoturska.
Lunnit kaivavat pesäkolonsa itse tai käyttävät vanhaa pikkuliitäjän tai kaniinin koloa, joskus harvoin kallionhalkeamaa tai -koloa. Pesäkolon pituus on keskimäärin 1,5 metriä. Pari käyttää samaa pesäkoloa vuodesta toiseen, jos pesinnät onnistuvat. Itse pesäkolo on käytävän perukassa ja se on vuorattu höyhenillä, kasvikuiduilla ja lehdillä. Sekä koiras että naaras osallistuvat pesäkolon kaivamiseen. Naaras munii yleensä vain yhden munan, joskus harvoin kaksi, mutta silloin on mahdollisesti kaksi naarasta muninut samaan pesään. Muninnan ajankohta vaihtelee alueittain, Islannissa ja Pohjois-Norjassa se on touko-kesäkuussa. Haudonta kestää noin 40 päivää ja naaras hautoo tavallisesti koirasta aktiivisemmin. Molemmat vanhemmat ruokkivat poikasta. Pesäpoikasaika vaihtelee suuresti ollen keskimäärin noin seitsemän viikkoa. Nuori lintu on sukukypsä tavallisesti viisivuotiaana, poikkeuksellisesti jo kolme- tai nelivuotiaana.
