Etelänukonkorento (Aeshna mixta) on yksi Euroopan yleisimpiä ukonkorentoja. Suomessa laji on vähälukuinen syksyinen muuttovieras etelästä.
Etelänukonkorento on kooltaan 56–65 mm pitkä. Se on ukonkorennoksi pienikokoinen; kooltaan se on samaa luokkaa kuin karvaukonkorento ja pohjanukonkorento, eli selvästi yleistä siniukonkorentoa pienempi. Muodoltaan se on muita ukonkorentoja lyhytruumiisempi ja töpäkämpi, lennon ollessa usein selvästi ylös alas heittelehtivää.
Lajin otsa on vaaleampi kuin muilla ukonkorennoilla ja sen olkajuovat ovat hyvin lyhyet ja kapeat. Keskiruumiin sivuilla on leveät vaaleat raidat, jotka ovat koiraalla keltaiset ja naaraalla vaaleankellertävät. Koiraan takaruumis on musta selkein sinisin kirjailuin ja takaruumiin etuosan sivut ovat laajalti siniset. Paras ja varmin tuntomerkki on kuitenkin takaruumiin toisen jaokkeen selkeä keltainen, mustareunainen T- tai naulakuvio. Toisen jaokkeen alareuna on sininen. Samankaltainen T-kuvio on vain suurempikokoisella naaraskirjoukonkorennolla, jolla on kuitenkin etelänukonkorentoa leveämmät olkajuovat. Etelänukonkorennon perälisäkkeet ovat pitkät.
Lajin naaras on kuten koiras, mutta väritys on ruskea. Kuviot, jotka koiraalla ovat sinisiä, ovat naaraalla keltaisia. Naaraan yleisväritys on hailakka, takaruumiin etuosan ja keskiruumiin sivujen ollessa hyvin vaaleat.
Etelänukonkorennon elinympäristöjä ovat lähes kaikenlaiset seisovat makeat vedet, joissa runsas kasvillisuus. Suomessa lajia havaitaan useimmiten rannikon tuntumassa, tällöin usein esimerkiksi saarissa, merenlahdilla, rannikon niemillä, kaupunkien puistoissa ja puutarhoissa. Usein havaintopaikka sijaitsee kaukana vedestä.
Lajin päälentokausi on Euroopassa kesäkuusta joulukuuhun. Suomessa lajia tavataan elo-lokakuun aikana, mutta sen päälentokausi täällä on elo-syyskuu.
Etelänukonkorento löydettiin Suomesta ensimmäisen kerran Porvoosta syksyllä 2002. Tämän jälkeen on lajin havaittu olevan melko tavallinen vieras etelärannikolla elo-syyskuussa, ja 2006 havaittiin useita kymmeniä yksilöitä. Lajin esiintyminen meillä lienee toistaiseksi lähinnä Baltian harhailijoiden varassa, sillä lisääntymistä ei ole toistaiseksi todistettu. Etelänukonkorentojen syksyiset vaellukset osuvat yksiin etelänpuoleisten tuulien kanssa. Vuoden 2006 voimakas vaellus selittynee osin Keski-Euroopan ja Baltian hyvin voimakkaalla vaelluksella.
Euroopassa laji on levittäytynyt kovaa vauhtia kohti pohjoista ja on esimerkiksi Britannian eteläosissa syksyisin tavallisin ukonkorentolaji.
