Maa

Singapore

1211 lajit

Singapore, viralliselta nimeltään Singaporen tasavalta, on kaupunkivaltio Kaakkois-Aasiassa.

Fyysinen maantiede ja ilmasto

Singapore koostuu salmiakinmuotoisesta pääsaaresta ja sen ympärillä olevista pienistä, enimmäkseen asumattomista saarista. Saarten eteläpuolella on Singaporensalmi. Suunnilleen Suomen pääkaupunkiseudun kokoinen, halkaisijaltaan noin 40 km leveä saari sijaitsee 1°22 N leveysasteella. Vuosina 1965–1987 saaren pinta-ala kasvoi laajan maantäyttö-ohjelman seurauksena 586 neliökilometristä 636 neliökilometriin. Rantaviivaa on 193 km. Singaporen pienemmistä saarista Jurongsaari, Pulau Tekong, Pulau Ubin ja Sentosa ovat suurimpia. Singaporen korkein maantieteellinen kohta on 164 metriä korkea Bukit Timah, joka sijaitsee pääsaaren keskiosassa, jossa on monia graniittikukkuloita. Saaren länsi- ja lounaisosissa on matalia, mutta jyrkkiä kukkulajonoja. Saaren itäosan muodostaa sen sijaan tasainen tulvatasanko, johon virrat ovat puhkoneet jyrkkäreunaisia laaksoja.

Singaporessa on monia lyhyitä jokia, joista jotkut laskevat laguuneihin, mangrovevyöhykkeille tai laajoihin estuaareihin. Suurimmat joet on padottu tekojärviksi. Vuonna 2011 avattiin kaksi uutta tekojärveä, minkä jälkeen sadevesi kerätään kahdelta kolmasosalta Singaporen pinta-alasta talteen. Sadevesi tyydyttää puolet Singaporen vedentarpeesta, loput toimitetaan Malesiasta. Lisäksi vesivaroja kierrätetään. Merivettä käyttävät suolanpoistolaitteistot tuottavat 10 % vedentarpeesta.

Singaporen ilmasto on Köppenin ilmastoluokituksen mukaan trooppinen ilmasto ilman selviä vuodenaikoja. Sen ilmastolle on ominaista yhtenäinen lämpötila ja ilmanpaine, korkea ilman suhteellinen kosteus ja runsaat sateet. Lämpötila vaihtelee välillä 23–35 °C. Suhteellinen kosteus on keskimäärin noin 90 prosenttia aamulla ja 60 prosenttia iltapäivällä. Pitkäaikaisten runsaiden sateiden aikana suhteellinen kosteus voi usein olla 100 prosenttia. Ennen ihmisasutuksen leviämistä saari oli trooppisen sademetsän ja mangrovekasvustojen peitossa.

Luonto

Singaporen alkuperäisestä luonnosta on jäljellä vain pieniä alueita, kuten jokialueiden sademetsiä ja rannikon mangrovea. Saarelle on tuotu ulkomailta monia kasveja pääasiassa koristekäyttöön. Nisäkäslajeista saaren suurimpia ovat jaavanmakaki, hidaslori ja malaijanmuurahaiskäpy. Singaporen alueella kasvaa lähes neljätuhatta putkilokasvilajia. Siellä on tavattu 364 lintulajia, 295 erilaista päiväperhosta, 98 matelijalajia, 52 nisäkäslajia, 28 sammakkoeläinlajia ja 255 erilaista kivikorallia. Alueen alkuperäisestä lajistosta yli puolet esiintyy pelkästään suojelualueilla, ja monia lajeja on kuollut sukupuuttoon.

Noin puolet Singaporen pinta-alasta on viheralueita, ja viisi prosenttia on rauhoitettu luonnonsuojelualueiksi. Singaporen puisto-osasto hallinnoi noin 300 puistoa ja luonnonsuojelualuetta. Yksi suosituimmista puistoista on East Coast Park, jossa käy vuosittain noin seitsemän miljoonaa kävijää. Suojelukohteita ovat Bukit Timahin suojelualue, Labradorin suojelualue ja Sungei Bulohin kosteikonsuojelualue, sekä laaja Central Catchment Nature Reserve (CCNR).

näytä vähemmän