Isoapollo
Kunta
Pääjakso
Luokka
Lahko
Suku
LAJIT
Parnassius apollo

Isoapollo eli apollo (Parnassius apollo) on apolloperhosiin kuuluva perhonen ja Suomen kookkain päiväperhoslaji. Se mainitaan Euroopan unionin luontodirektiivin liitteessä IV ja on Suomessa rauhoitettu luonnonsuojeluasetuksella.

Ulkonäkö

Isoapollo on huomattavan kookas, valkoinen perhonen. Etusiiven kärkiosassa on laajahko, läpikuultava alue. Keskempänä siivellä on kookkaita mustia laikkuja, joissa saattaa esiintyä myös punaista väriä. Takasiivissä on tunnusomaiset, mustareunaiset, punaiset silmätäplät, joita on kaksi kappaletta kummassakin siivessä. Siipien kärkiväli vaihtelee 62–94 mm. Perhosen lepattavaan lentoon liittyy lyhyitä liito-osuuksia.

Näytä lisää

Isoapollo on lajina jaettu useisiin eri alalajeihin.

Toukat ovat mustia ja niiden kyljissä on oransseja täpliä.

Näytä vähemmän

Jakelu

Maantiede

Lajia tavataan lähes koko Euroopassa sekä suuressa osassa Aasiaa. Suomessa apolloa tavataan eniten Lounais-Suomen saaristossa ja Ahvenanmaalla (muoto f.geogr. fennoscandicus), mutta sillä on nykyisin vahvoja kantoja myös Uudellamaalla (muoto f.geogr. finmarchicus). Lajilla on ainakin aikaisemmin ollut esiintymispaikkoja myös Järvi-Suomen alueella (muoto f.geogr. carelius). Laji katosi ainakin Saimaan saaristosta 1980-luvulla. Lajia yritettiin palautusistuttaa Saimaalle vuosina 2010 ja 2011 Lounais-Suomesta siirretyillä yksilöillä, mutta hanke ei onnistunut. Perhosen lentoaika alkaa heinäkuun alusta ja jatkuu elokuun alkuun.

Isoapollo elinympäristökartta
Isoapollo elinympäristökartta
Isoapollo
Public domain

Tottumukset ja elämäntyyli

Suurimmassa osassa laajaa esiintymisaluettaan isoapollo on vuoristojen laji. Elinympäristökseen se vaatii aurinkoisia, isomaksaruohoa kasvavia kalliomaastoja. Perhonen vierailee ahkerasti kukilla, etenkin kaunokeilla (Centaurea). Laji talvehtii joko munana tai pienenä toukkana.

Näytä lisää

Isoapollo harvinaistui Suomessa voimakkaasti 1950-luvulla. Varmaa syytä ei tiedetä, mutta asiaa on yritetty selittää mm. ilmastonmuutoksella, virus- tai bakteeritartunnalla ja liian innokkaalla keräilyllä. Laji rauhoitettiin lailla vuonna 1976.

Näytä vähemmän

Ruokavalio ja Ravitsemus

Väestö

Viitteet

1. Isoapollo artikkeli Wikipediassa - https://fi.wikipedia.org/wiki/Isoapollo
2. Isoapollo IUCN:n punaisen listan sivustolla - https://www.iucnredlist.org/species/16249/122600528

Lisää kiehtovia eläimiä, joita voit oppia tuntemaan