Kalliopyy (Alectoris barbara) on aitokanojen heimoon kuuluva kanalintulaji, jota tavataan laajalla alueella Pohjois-Afrikassa ja Gibraltarilla sekä Sardiniassa. Kalliopyyt esiintyvät erilaisissa ympäristöissä ja korkeuksissa, usein kuitenkin kuivilla alueilla. Kalliopyyn kanta on arvioitu elinvoimaiseksi. Lajin pään kuviointi eroaa muista punapyistä. Kalliopyy jaetaan neljään alalajiin.
Kalliopyy on 32–35 senttimetriä pitkä, ja sen siipien kärkiväli on 46–49 cm. Sen pään kuviointi on erilainen kuin muilla punapyylajeilla. Kalliopyyn päälaen keskijuova on väriltään tumman punaruskea ja pään sivut ovat vaaleanharmaat. Silmän takapuolella on ruskea juova. Kalliopyyn kurkkulappu on harmaa, kun punapyyllä se on valkoinen. Kaulus on leveä ja tumman punaruskea valkein pilkuin. Kalliopyyn hartiat on vaalean siniharmaat ja niissä on punaruskeaa kuviointia. Vatsapuoli on hiekanruskea, joten kastanjanruskeat kylkiraidat erottuvat vähemmän selvästi kuin muilla saman suvun lajeilla. Nuoret yksilöt ovat tasaisemmin hiekanruskeita, ja niiden kauluksessa ja kylkiraidoissa on vähemmän kontrastia kuin aikuisilla yksilöillä, eikä niiden pään alueella ole harmaita sävyjä.
Kalliopytä tavataan alkuperäisenä lajina Gibraltarilla ja Pohjois-Afrikassa: Algeriassa, Tšadissa, Egyptissä, Libyassa, Mauritaniassa, Marokossa, Tunisiassa ja Länsi-Saharassa. Lisäksi niitä tavataan Kanariansaarilla ja Italian Sardiniassa. Geeniperimästä on päätelty, että Sardinian linnut ovat tulleet Pohjois-Afrikasta mahdollisesti historiallisen siirtoistutuksen tuloksena. Lajia on aikaisemmin istutettu Portugaliin ja Madeiralle, mutta sieltä ei ole havaintoja viime vuosilta. Kanariansaarten kanta on luonnonvarainen. Lajin alalajeista A. b. barbara-alalajia tavataan Marokossa ja Tunisiassa, A. b. barbata-alalajia Libyassa ja Egyptissä, A. b. koenigi-alalajia Kanariansaarilla ja Marokon luoteisosassa ja A. b. spatzi-alalajia Marokossa, Algeriassa ja Tunisiassa.
Laajan levinneisyysalueen takia Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on luokitellut lajin elinvoimaiseksi, mutta lajin yksilömäärästä ei ole tarkkaa tietoa. Euroopassa arvioitiin vuonna 2004 pesivän 7 500–20 000 paria, ja eurooppalaiset linnut muodostavat lajin koko kannasta alle viisi prosenttia. Kalliopyiden on havaittu vähenevän, mutta väheneminen ei ole ollut niin nopeaa, että uhanalaisuuden kriteerit täyttyisivät. Gibraltarilla elää noin 50 pesivää paria, samoin kuin Espanjassa. Kalliopyyt ovat vähentyneet huomattavasti Kanariansaarilla ja Sardiniassa. Syiksi on epäilty liiallista metsästystä ja salametsästystä mutta myös elinympäristön muutoksia ja hyönteismyrkkyjä.
Kalliopyitä elää erilaisissa ympäristöissä ja korkeuksissa. Ne elävät aroilla ja aavikoilla, jopa paljailla kallioilla, pensaikoissa ja joskus hedelmätarhoissa. Aavikkoalueilla ne etsiytyvät joenuomissa kasvavan pensaikon tai varpujen suojaan. Niitä esiintyy 3 000 metrin korkeuteen saakka, ja alempana ne viihtyvät avoimissa metsissä ja aukioilla. Kalliopyyt eivät ole yleensä muuttolintuja, mutta Atlasvuorilla pesivät yksilöt siirtyvät alemmas siksi aikaa kun vuorilla on lumipeite.
Kalliopyyn reviiriääni on epäpuhtaiden äänien sarja ”tre-tre-tre-tre-tre-tre-tsäähtse-tre-tre-tre..”, jonka lyhyet ”tre”-äänet katkaisee venytetty, käheä sähädys ”tsäähtse”. Kalliopyyllä on joskus hyvin paljon punapyytä muistuttavia ”tra-tse-tse”-ääniä sekä käheä ”tshruuih”.
