Aasiannorsu (Elephas maximus) on yksi kolmesta nykyisestä norsulajista. Se on Aasian suurin maanisäkäs, joka painaa 2 700–5 000 kilogrammaa, on kuutisen metriä pitkä ja lähes kolme metriä korkea. Aasiannorsu on pienempi ja karvaisempi kuin afrikannorsu, ja sillä on pienemmät korvat. Naarailla ei ole suuria syöksyhampaita, ja ne voivat puuttua myös uroksilta.
Aasiannorsun elinalue on pienentynyt ja pirstaloitunut alkuperäisestä alueesta, joka ulottui Iranin rannikolta Kiinaan Jangtse-joelle. WWF:n arvion mukaan luonnonvaraisia aasiannorsuja arvioidaan olevan 30 000–35 000 yksilöä. IUCN:n arvion mukaan noin puolet maailman aasiannorsuista elää Intiassa. Kanta on pienentynyt vuosisatojen ajan, ja laji on kadonnut Aasian länsiosista. Nykyisin pääasiallinen uhka on sopivan elinympäristön väheneminen ja pilkkoutuminen. Myös salametsästystä esiintyy.
Aiemmin lajia kutsuttiin intiannorsuksi, mutta nykyään lajista käytetään yleensä nimeä aasiannorsu, koska sitä tavataan Intian lisäksi myös muissa Aasian valtioissa. Nykyään intiannorsu onkin käytössä aasiannorsun alalajin Elephas maximus indicus nimityksenä.
Pä
PäiväeläimetKa
KasvinsyöjäFo
FolivoreLi
LignivoreGr
GraminivoreMa
MaanpäällinenEs
Esiyksilölliset eläimetZo
ZoochoryNo
NomadiVi
ViviparousLa
LaiduneläimetLa
Laiduntavat eläimetPo
PolygynySo
Sosiaaliset eläimetPa
PaimentaminenDo
DominanssihierarkiaEi
Ei siirtolainenA
alkaaVa
Vaaralliset eläimetAasiannorsu on afrikannorsuja pienempi ja sillä on pienemmät korvat. Aasiannorsun säkäkorkeus on 2,5–3 metriä, pituus 5,5–6,4 metriä ja paino 2 700–5 000 kilogrammaa. Se on Aasian suurin maanisäkäs.
Aasiannorsuista vain uroksilla on varsinaiset syöksyhampaat. Naaraiden syöksyhampaat ovat pienet ja harvoin näkyvissä. Syöksyhampaat voivat kuitenkin puuttua myös uroksilta. Syöksyhampaattomien urosten osuus kannasta vaihtelee alueittain 5–90 prosentin välillä. Esimerkiksi Sri Lankassa vain viidellä prosentilla norsuista on syöksyhampaat, Etelä-Intiassa puolestaan 90 prosentilla.
Intiannorsu on myös karvaisempi kuin afrikannorsut, etenkin poikaset ovat hyvin karvaisia. Kun poikanen kasvaa, suurin osa suojaavasta karvasta kuluu pois. Joidenkin intiannorsujen ihossa, etenkin vanhemmiten, on vaaleanpunaisia laikkuja erityisesti korvissa, kärsässä ja naamalla. Laikkuja on vähiten Sumatralla ja eniten Sri Lankalla. Mammutit olivat läheisempää sukua aasiannorsuille kuin afrikannorsuille.
Norsun kärsä on muodostunut pidentyneestä turvasta ja ylähuulesta ja sen kärjessä on haju- ja tuntoaisti. Toisin kuin afrikannorsuilla, aasiannorsun kärsässä on ainoastaan ylähuuli. Aasiannorsun kärsässä on paljon lihaksia, minkä vuoksi norsu voi liikuttaa sitä tarkasti moneen eri suuntaan ja tarpeen vaatiessa suurellakin voimalla. Aasiannorsu voi käyttää kärsäänsä muun muassa juomiseen ja ravinnon keräämiseen. Kärsän voima riittää esimerkiksi oksien repimiseen puista, millä tavalla norsu voi hankkia itselleen ravintoa. Toinen käyttötapa kärsälle on äänien tuottaminen. Näiden käyttötapojen lisäksi norsu myös haistelee ja tunnustelee kärsällään elinympäristöään. Kärsän päässä on sormimainen uloke, jolla se voi tarttua pieniinkin esineisiin.
Aasiannorsun hampaisto on hyvin vahva, mutta hampaat kuluvat syödessä. Aasiannorsun elinaikana sen hampaisto uusiutuu neljä kertaa. Viimeisten hampaiden kuluttua loppuun vanhat aasiannorsut eivät pysty enää pureskelemaan ravintoaan ja ne saattavat helposti kuolla nälkään. Hampaisto on erikoistunut heinänsyöntiin ja niissä on mammuttien hampaiston tapaan lukuisia poikittaisia kiilleharjuja. Näitä harjuja on enemmän kuin afrikannorsuilla, jotka ovat erikoistuneet syömään enimmäkseen oksa- ja lehtiravintoa.. Aasiannorsun hampaistossa on käytössä kummallakin puolen kerrallaan vain kaksitoista poskihammasta, joita se käyttää edestakaisin-liikkein. Niistä tärkeimmän pudotessa siirtyy seuraava taaempaa tilalle. Hampaiden loppuessa norsu luonnossa kuolee ravinnonpuutteeseen.
Aasiannorsujen elinalueiden eristäytymisen vuoksi aasiannorsut voidaan jakaa neljään alalajiin.
Näistä borneonnorsun taksonominen status on kuitenkin epäselvä ja tutkivat ovat kiistelleet siitä, pitäisikö se lukea sumatrannorsun synonyymiksi. Aikaisemmin aasiannorsulla katsottiin olevan lisäksi kaksi muuta alalajia Elephas maximus sondaicus ja Elephas maximus hirsutus, joiden molempien katsotaan nykyään olevan sumatrannorsun synonyymejä.
Aiemmin aasiannorsuja tavattiin alueella, joka ulottui Länsi-Aasiasta Iranin rannikolta Intiaan ja sieltä itään ja kaakkoon Sumatralle, Jaavalle ja Borneolle, ja Kiinassa ainakin Yangtze-Kiangiin asti. Laajimmillaan elinalue kattoi yli yhdeksän miljoonaa neliökilometriä. Elinalue on kutistunut satojen ellei tuhansien vuosien ajan.
Nykyisin aasiannorsuja tavataan enää toisistaan eristyneillä alueilla Etelä-Intiasta ja Sri Lankasta itään Vietnamiin asti ja joidenkin muiden Kaakkois-Aasian valtioiden alueilla. Borneolainen norsukanta jäi eristyksiin muista aasiannorsuista Borneon irtautuessa Aasian mantereesta noin 300 000 vuotta sitten, mikä on aiheuttanut sen, että Borneossa elävät norsut eroavat muista aasiannorsuista geneettisesti.
1900-luvun alussa aasiannorsuja arvioitiin olevan luonnossa yli 100 000 yksilöä, mutta nykyään arviot luonnonvaraisesta kannasta vaihtelevat 20 000–25 000 yksilön välillä. Aasiannorsuja elää Kaakkois-Aasian alueella vankeudessa noin 15 000 yksilöä ja yksistään Myanmarissa arvioidaan olevan noin 6 000 kesyä aasiannorsua.
Aasiannorsuja tavataan seuraavissa maissa: Intia, Sri Lanka, Bhutan, Myanmar, Kambodža, Thaimaa, Laos, Vietnam, Kiina (hävinnyt luonnonvaraisena), Malesia (niemimaa ja Sabah) ja Indonesia (Kalimantan ja Sumatera). Noin viidesosa maailman ihmisistä elää aasiannorsujen elinalueilla.
Naaraspuolisten aasiannorsujen muodostamiin laumoihin kuuluu 3–40 naarasnorsua poikasineen. Laumat saattavat myös lyöttäytyä yhteen suuremmiksi kokonaisuuksiksi, joita kutsutaan ”klaaneiksi”. Täysikasvuiset urosnorsut elävät yksinään tai pienissä laumoissa, eikä niiden ja naarasnorsujen välille muodosti koskaan kovinkaan vahvaa sidettä.
Aasiannorsut viihtyvät parhaiten varjoisilla metsäalueilla. Ne voivat yleensä elää 60–70-vuotiaiksi. Pisin aasiannorsun saavuttama ikä, jonka Guinnessin ennätysten kirja on hyväksynyt, on 86 vuotta. Iän saavutti Taipein eläintarhassa Taiwanissa kuollut Lin Wang -niminen aasiannorsu. Aasiannorsu onkin ihmisen jälkeen pitkäikäisin maanisäkäs.
Naaraiden laumaa johtaa yleensä vanha matriarkka, joka muistaa suurimman osan elämänsä aikana kulkemistaan reiteistä ja osaa ohjata laumansa parhaimpien ravinnonhakupaikkojen luo. Tämän vuoksi norsujen liikkumista häiritsevät lähivuosina rakennetut rakennelmat kuten moottoritiet ja padot. Ne haittaavat norsujen selviytymistä, kun elinympäristön muutos pakottaa laumoja vaeltamaan yhä pidempiä matkoja ravinnon ja elintilan toivossa.
Vaeltaessaan pitkiä matkoja perinteisiä kulkureittejään pitkin, norsut muokkaavat samalla jatkuvasti elinympäristöään. Ruokaillessaan norsut katkovat oksia, repivät pieniä pensaita maasta, polkevat kasveja ja muutenkin tekevät erilaista tuhoa metsäalueille. Norsujen runsas esiintyminen joillain metsäalueilla hidastaa metsän kasvua huomattavasti ja lisää samalla sotkuisten köynnöstiheikköjen laajentumista.
Sumatralla norsut kaivavat syviä kuoppia päästäkseen käsiksi maaperään huuhtoutuneisiin kivennäisaineisiin. Suuret koiraat käyttävät apunaan syöksyhampaita, mutta naaraat joutuvat tyytymään vain jalkoihinsa. Toiminnallaan norsut hankkivat itselleen kaliumia ja natriumia ja muokkaavat samalla elinympäristöään.
Aasiannorsut käyttävät keskinäisessä viestinnässään kuulo-, näkö- ja hajuaistiansa. Tavallisin ääni on kurkunpäällä muodostettu murina,, jonka toiset norsut kuulevat kilometrien päähän. Tätä ääntä käytetään varoituksena muille, mutta myös tavallisessa yhteydenpidossa. Mikäli aasiannorsut ruokailevat tiheässä pensaikossa, ne ilmoittavat olinpaikkansa toisilleen matalalla mörähtelyllä. Norsut käyttävät töräyttelyään yleensä ollessaan hyökkäysaikeissa, yllättyneitä tai eksyttyään laumasta.
Myös ruumiinkielellä on jonkin verran merkitystä norsujen kommunikoinnissa. Hännän, pään, korvien ja kärsän asennoilla on oma merkityksensä norsujen viestinnässä. Yksi viestintätapa on myös koskettelu kärsällä, mikä on erityisen tärkeää emon ja poikasen välisessä suhteessa. Kohdatessaan toisensa norsut usein koskettavat lajitoverinsa suuta kärsänsä kärjellä.
Aasiannorsut saattavat kuluttaa ravinnon syöntiin ja hankintaan jopa kaksi kolmasosaa päivästään. Ne voivat syödä päivittäin jopa 250 kilogrammaa ja juoda 160 litraa vettä. Ruokavalio koostuu suureksi osaksi ruohosta, mutta aasiannorsut syövät myös puun kuoria, lehtiä ja pieniä taimia. Samoin monet viljelyskasvit kuten banaani, riisi ja sokeriruoko kelpaavat norsujen ravinnoksi. Aasiannorsujen tapa hankkia ravintoaan ihmisten viljelemiltä pelloilta on aiheuttanut kahnauksia ja johtanut kannan pienenemiseen.
Tutkimusten mukaan vaikka aasiannorsut ovat käyttäneet ravintonaan yli 400 eri kasvilajia, on heinä silti niiden mieliruokaa. Aasiannorsujen ruoansulatus on sangen tehoton ja ulosteissa onkin jäljellä noin 60 prosenttia ravinnon energiasta. Tämän takia aasiannorsujen on syötävä päivässä noin kahdeskymmenesosa omasta painostaan heinäravintoa. Aasiannorsu joutuukin yleensä käyttämään 18 tuntia vuorokaudesta syömiseen.
Aasiannorsut valitsevan puolisonsa soitimella. Täysikasvuisilla uroksilla on vuosittain kahdesta neljään kuukautta kestävä kiima, jolloin ne etsivät itselleen naarasta ja samalla kamppailevat muiden urosnorsujen kanssa. Naaraan ollessa kiimassa sen virtsaan ilmestyy tietty haju, joka kertoo sen olevan valmis parittelemaan. Uros haistelee tällaista virtsaa, taivuttaa kärsänsä kärjen suuhunsa, ja sitten se puhaltaa hajua suuontelossaan sijaitseviin kahteen aukkoon. Näin se saa selville, onko naaras kiimassa. Mikäli naaras on valmis parittelemaan, aasiannorsut aloittavat soitimen. Soitimeen kuuluu norsun kosketteleminen kumppaniaan kärsällään. Aasiannorsujen koskettelutavat eroavat jonkin verran afrikannorsujen vastaavista tavoista. Afrikannorsut painavat kärsänsä ja syöksyhampaansa naaraan selkää vasten. Aasiannorsut ovat vastakkain ja silmätysten ja kietovat kärsänsä yhteen.
Korkeintaan kolme minuuttia kestävän parittelun ajan uros seisoo kahdella jalalla ja nojaa naaraan selkään. Parittelu toistetaan 4–5 kertaa päivässä. Uros ja naaras pysyvät yhdessä 10–15 päivän ajan, minkä jälkeen uros hylkää naaraan ja palaa viettämään tavallista erakkomaista elämäänsä tai liittyy vanhaan uroslaumaansa.
Aasiannorsut saavat poikasia vain joka neljäs vuosi ja huonoissa olosuhteissa vielä tätäkin harvemmin. Norsut kantavat poikasiaan kaikista nisäkkäistä pisimpään eli jopa yli kaksi vuotta. Itse synnytys kestää vain noin tunnin, mutta on norsuille vaarallista aikaa, koska tällöin synnyttävät naaraat ovat hyvin alttiita petoeläimien hyökkäyksille. Suojellakseen synnyttävää emoa lauman muut naaraat asettuvat kehäksi sen ympärille. Useimmiten synnytys tapahtuu naarasnorsun ollessa kyykistyneenä, mutta naaras voi synnyttää myös makuulla. Naarasnorsu ponnistelee synnyttääkseen poikasensa. Usein lähellä on myös avustajana toimiva lauman kokeneempi naaras. Poikasen synnyttyä emo ja avustava naaras poistavat sen päältä tahmean sikiökalvon, jonka emo syö saadakseen vitamiineja ja hormoneja. Näin emon maidontuotannon käynnistyminen nopeutuu.
Vastasyntynyt poikanen painaa syntyessään noin 90 kiloa. Poikanen imee maitoa emosta ja muista lauman naaraista noin puolentoista vuoden ajan, vaikkakin poikanen oppii samalla syömään myös kasveja.
Aasiannorsun pahin vihollinen on ihminen. Tunkeutuessaan yhä syvemmälle aasiannorsujen elinalueinaan käyttämiin metsiin ihminen vähentää samalla aasiannorsujen elintilaa. Varsinkin ihmisten suuret rakennustyöt kuten suuret padot, tiet, teollisuuskompleksit ja kaivokset sekä viljelykset ja leviävä ihmisasutus ovat pirstoneet aasiannorsujen aikanaan sangen yhtenäisen elinalueen pieniksi toisistaan eristäytyneiksi rippeiksi. Elinalueiden pirstoutuminen vähentää aasiannorsujen selviytymismahdollisuuksia reilusti ja aasiannorsut onkin luokiteltu erittäin uhanalaisiksi.
Myös ihmisen aiheuttama elinympäristöjen muutos sekä rajoittaa aasiannorsujen leviämistä että johtaa paikoin vakaviin ihmisten ja norsujen välisiin konflikteihin. Aasiannorsut hakevat ravintonsa paikoista, joissa sitä on mahdollisimman helppo hankkia, minkä vuoksi ne aiheuttavat pakoin suurta tuhoa ihmisten viljelyksillä. Tällaiset norsujen ravinnonhakumatkat saattavat tuottaa vahinkoa jopa miljoonien dollarien edestä.
Intiassa arviointiin vuonna 2010, että vuosittain 0,8–1 miljoonaa hehtaaria viljelysalaa vahingoittuu aasiannorsujen ryöstöretkillä. Tästä kärsii puolesta yhteen miljoonaa perhettä. Norsun kanssa yhteenotoissa kuolleiden ihmisten määrä on noussut noin neljäänsataan vuodessa kun se 1980-luvulla oli puolet tästä.
Toinen vakava uhka aasiannorsujen selviytymiselle on salametsästys varsinkin norsunluun takia. Aasiannorsuista saadaan salametsästyksellä lihaa, norsunluuta ja vuotia.Vuonna 2013 Myanmarissa arvioitiin, että salametsästyksen takia norsukanta oli pienentynyt 2000:lla 2 vuoden aikana. Pelkästään vuosina 2011–2013 paljastui 18 norsun salametsästystapausta.Kansainvälisestä vuonna 1990 voimaan tulleesta norsunluun myyntikiellosta huolimatta TRAFFIC raportoi laittoman norsunluukaupan jatkuvan yhä Itä-Aasiassa. Kiina ja Thaimaa ovat norsunluun keskeisiä markkina-alueita.
