Alue

Colorado

73 lajit

Colorado on Yhdysvaltain osavaltio, jossa preeriatasankojen länsireuna kohtaa Kalliovuoret.

Maantiede

Coloradon maantieteen merkittävimmät piirteet ovat Kalliovuoret ja Suuret tasangot. Maaperän vuoristomaisuudesta kertoo se, että osavaltiossa on toista tuhatta yli 3 000 metrin korkeuteen kohoavaa huippua. Osavaltion korkein paikka on 4 401-metrinen Mount Elbert, joka on samalla Kalliovuorten korkein huippu.

Coloradossa on useita suojeltuja metsiä ja neljä kansallispuistoa: Rocky Mountainin kansallispuisto, Black Canyon of the Gunnisonin kansallispuisto, Great Sand Dunesin kansallispuisto ja UNESCOn maailmanperintöluetteloon kuuluva Mesa Verden kansallispuisto.

Monet joet saavat alkunsa Coloradon alueella, suurimpia muun muassa Coloradojoki, Arkansas ja Rio Grande.

Muodoltaan osavaltio muistuttaa suorakulmiota. Alun perin sen kaikki rajat onkin määrätty pituus- ja leveyspiirien mukaan. Täsmälliset rajat poikkeavat tästä kuitenkin usein paikoin, jopa noin 1,5 mailin (yli 2 kilometrin) verran. Virallisen rajan määräävät maastoon merkityt rajamerkit.

Colorado on jaettu 64 piirikuntaan, ja nämä edelleen 271 kuntaan ja kaupunkiin.

Denverin ja Colorado Springsin lisäksi yli sadantuhannen asukkaan kaupunkeja ovat Aurora, Lakewood, Fort Collins, Thornton, Westminster, Arvada ja Pueblo. Boulder on yliopistokaupunki, jossa on myös paljon tutkimuslaitoksia.

Ilmasto

Vuoteen 2003 mennessä korkein Coloradossa mitattu lämpötila oli 48 °C (118 °F) 11. heinäkuuta 1888 Bennettissä, ja alhaisin mitattu lämpötila 1. helmikuuta 1985 Maybellissä, −52 °C (−61 °F).

Coloradon itäisin osa on osa Tornado Alleyksi kutsuttua aluetta. Siellä havaitaan vuosittain keskimäärin 53 tornadoa.

näytä vähemmän