Amerikanilves
Punailves eli amerikanilves (Lynx rufus) on ilvesten sukuun kuuluva kissaeläinlaji, jota tavataan Pohjois-Amerikassa. Se muistuttaa muuten kanadanilvestä, mutta sillä on lyhyemmät raajat sekä pienemmät ja vähäkarvaisemmat tassut. Lisäksi sen levinneisyysalue ulottuu etelämmäksi.
Hä
HämäräLi
LihansyöjäLihansyöjä eli karnivori on eläin, joka saa suurimman osan ravinnostaan syömällä toisia eläimiä. On myös lihansyöjäkasveja, jotka hankki...
Ra
RaadonsyöjäRaadonsyöjä, myös haaskansyöjä tai haaskaeläin, on eläin, joka syö jo valmiiksi kuolleita eläimiä eli raatoja. Raadonsyöjillä on tärke...
Ma
MaanpäällinenKu
Kursorinen eläinMe
MesopredatorRe
ReviiriReviiri tai territorio on eläimen elinpiirin osa, jota eläin puolustaa saman lajin yksilöiltä. Pesintäreviirejä puolustetaan vain saman sukup...
Vi
ViviparousVä
VäijytyspetoPo
PolygynadriaYk
Yksinäiset eläimetEi
Ei siirtolainenB
alkaaYh
Yhdysvaltain osavaltioiden eläimetPunailves on Pohjois-Amerikan pienin luonnonvarainen kissaeläin – noin kaksi kertaa tavallisen kesykissan kokoinen. Sen pituus kuononpäästä hännäntyveen on 65–105 senttimetriä, minkä päälle tulee töpäkkä, 11–19 senttimetrin mittainen häntä. Säkäkorkeus on yleensä 45–58 senttimetriä ja paino 4–15 kilogrammaa.
Punailveksellä on pehmeä ja tiheä turkki, jonka väritys vaihtelee suuresti yksilöittäin. Pohjaväri voi olla vaaleanharmaa, kellanruskea, punaruskea, ruskea tai ruskeankeltainen. Ruumiin alapuoli ja jalkojen sisäpinnat ovat valkoiset ja mustien tai tummanruskeiden täplien kirjomat. Korvissa on lyhyet töyhdöt, ja niiden tausta on väriltään musta suurta valkoista läiskää lukuun ottamatta. Päätä reunustavat pulisongin näköiset karvaröyhelöt. Hännän kärki on musta vain yläpuolelta, toisin kuin kanadanilveksellä, jolla se on musta myös kärjen alapuolelta.
Punailvestä esiintyy lähinnä Yhdysvalloissa, mutta myös Etelä-Kanadassa ja Pohjois-Meksikossa. Yhdysvaltojen alueella se on huomattavasti yleisempi kaakossa sijaitsevissa osavaltioissa kuin länsirannikolla.
Punailves voi elää hyvin erilaisissa ympäristöissä, kunhan sille on tarjolla ravinnoksi runsaasti jyrsijöitä ja jäniksiä sekä suojaisia piilopaikkoja. Se välttelee ainoastaan laajoja viljelyalueita. Yhdysvaltojen pohjoisosissa se elää havu- ja sekametsissä, kaakkoisosissa alavissa lehtimetsissä ja rannikkosoilla ja lounaisosissa autiomaissa ja pensasmailla. Meksikossa sitä tavataan aroilla sekä kuivissa trooppisissa metsissä, joiden valtapuita ovat männyt, tammet ja pihdat.
Kuten monet muutkin kissaeläimet, punailves elää yksin ja liikkuu hämärän aikoihin. Se pysyttelee enimmäkseen maassa, vaikka onkin taitava kiipeämään. Sillä on erinomainen näkö-, kuulo- ja hajuaisti. Se ääntelee melko vähän, paitsi kiima-aikana, jolloin se ulvoo ja sähisee lajitovereilleen.
Punailveksen elinpiirin laajuus vaihtelee suuresti elinympäristön mukaan: esimerkiksi Etelä-Kaliforniassa elävillä naarailla se on vain kuusi neliökilometriä, kun taas New Yorkin pohjoisosissa elävillä uroksilla se voi olla jopa 325 neliökilometriä. Punailves merkitsee reviirinsä rajat jättämällä voimakkaita hajujälkiä. Uroksen reviiri ulottuu yleensä usean naaraan reviirille ja joskus myös toisen uroksen reviirille. Naaraan reviiri on pienempi kuin uroksella, eikä se ulotu toisen naaraan reviirille. Pesänsä punailves tekee suojaisaan kallionkoloon, onttoon puuhun tai tiheään pensaikkoon.
Punailves on lihansyöjä. Se syö enimmäkseen jyrsijöitä, jäniksiä, pieniä sorkkaeläimiä ja isoja maalintuja, mutta jossain määrin myös matelijoita. Joskus se voi pyydystää pieniä kotieläimiä ja siipikarjaa. Se hiipii saaliinsa lähistölle, syöksyy sen kimppuun ja tappaa puremalla niskanikamaan.
Punailveksen ja kesykissan parittelukäyttäytyminen on varsin samanlaista: urokset ja naaraat liittyvät toistensa seuraan vain parittelun ajaksi, ja molemmilla voi olla useita parittelukumppaneita. Yleensä parittelu tapahtuu alkukeväällä. Poikueita on vuoden aikana vain yksi.
Naaras synnyttää 50–70 vuorokauden kantoajan jälkeen 1–6 poikasta, jotka painavat syntyessään keskimäärin 265 grammaa. Ne avaavat silmänsä 10 päivän kuluttua syntymästä, ja emo imettää niitä kahden kuukauden ikäiseksi. Rintaruokinnan päätyttyä naaras alkaa ruokkia poikasia lihalla ja opettaa ne saalistamaan itsenäisesti. Uros ei huolehdi poikasista mitenkään. Nuoret punailvekset jättävät emonsa ensimmäisenä talvena, noin kahdeksan kuukauden ikäisinä.
Punailves elää luonnossa enintään 12 vuoden ikäiseksi, mutta voi eläintarhassa saavuttaa jopa 32 vuoden iän. Sekä naaraista että uroksista tulee sukukypsiä kahden vuoden ikäisinä.
Yhdysvalloissa arvioitiin 1980-luvun alussa elävän noin miljoona punailvestä, ja sen jälkeen kannan koon arvellaan vain kasvaneen. Punailves luokitellaankin elinvoimaiseksi lajiksi.
Aikaisemmin punailvestä metsästettiin ja ansastettiin paljon sen arvokkaan turkin vuoksi. Ihmisen lisäksi täysikasvuisella punailveksellä ei ole juuri luonnollisia vihollisia; poikaset voivat kuitenkin päätyä kojootin, kettujen tai suurten pöllöjen saaliiksi.
