Vyötiäiset
7 lajit
Vyötiäiset (Dasypodidae) on nisäkäsheimo, joka aiemmin luokiteltiin vajaahampaisten (Xenarthra) lahkoon, mutta joka on nyttemmin erotettu omaan Cingulata-lahkoonsa. Lahko Cingulata sisältää vyötiäisten heimon lisäksi sukupuuttoon kuolleet Glyptodontidae-, Pampatheriidae- ja Peltephilidae-heimot.
Vyötiäisten ihoa peittää lähes joka puolelta rustosta ja luusta muodostunut paksu kilpi. Ruumiinrakenteeltaan vyötiäiset muistuttavat paljolti siilejä, joskin ne ovat huomattavasti suurempia ja voivat painaa jopa 60 kiloa.
Vyötiäisiä elää Amerikan mantereella erilaisissa ympäristöissä kaikkiaan 21 lajia. IUCN on arvioinut niistä yhdeksän elinvoimaisiksi, neljä silmälläpidettäviksi, neljä vaarantuneiksi ja neljä puutteellisesti tunnetuiksi (vuoden 2011 tilanne). Yhdysvalloissa elää vain yksi laji, yhdeksänvyövyötiäinen, ja sekin vain maan eteläosissa. Muut lajit elävät Etelä- ja Keski-Amerikassa. Vielä 10 miljoonaa vuotta sitten vyötiäisiä esiintyi lähes joka puolella maailmaa. Suurimpana syynä niiden häviämiseen Amerikan ulkopuolisilta alueilta pidetään ilmaston muuttumista.
Useimmat vyötiäislajit elävät Etelä-Amerikan savanneilla, jossa niiden tyypillistä ravintoa ovat erilaiset heinät, pienet toukat, madot ja muut selkärangattomat sekä sammakot. Vaaran uhatessa vyötiäinen painaa päänsä rintaan ja vetää jalkansa kilven sisään, jolloin saalistajan ulottuville ei jää kuin häntä ja paksu, läpäisemätön rustokilpi. Vyötiäinen päätyy kuitenkin joskus saaliiksi, sillä sen vatsaosa on erittäin pehmeää, ja jotkin kissaeläimet osaavat kääntää vyötiäisen selälleen, jolloin sen vatsa on purtavissa. Vyötiäiset käyttävät vahvoja kynsiään ravinnon ja pesäkolojen kaivamiseen. Ne kaivavat pesänsä kosteaan maaperään purojen, virtojen, kuivuneiden jokien tai sadekaudella täyttyvien uomien läheisyyteen. Vyötiäisellä voi olla yli kymmenenkin tällaista pesäkoloa, jotka saattavat ulottua kahden metrin syvyyteen maan alle. Kolot muodostuvat yhdestä tai kahdesta heinällä pehmustetusta kammiosta.
Vyötiäiset (Dasypodidae) on nisäkäsheimo, joka aiemmin luokiteltiin vajaahampaisten (Xenarthra) lahkoon, mutta joka on nyttemmin erotettu omaan Cingulata-lahkoonsa. Lahko Cingulata sisältää vyötiäisten heimon lisäksi sukupuuttoon kuolleet Glyptodontidae-, Pampatheriidae- ja Peltephilidae-heimot.
Vyötiäisten ihoa peittää lähes joka puolelta rustosta ja luusta muodostunut paksu kilpi. Ruumiinrakenteeltaan vyötiäiset muistuttavat paljolti siilejä, joskin ne ovat huomattavasti suurempia ja voivat painaa jopa 60 kiloa.
Vyötiäisiä elää Amerikan mantereella erilaisissa ympäristöissä kaikkiaan 21 lajia. IUCN on arvioinut niistä yhdeksän elinvoimaisiksi, neljä silmälläpidettäviksi, neljä vaarantuneiksi ja neljä puutteellisesti tunnetuiksi (vuoden 2011 tilanne). Yhdysvalloissa elää vain yksi laji, yhdeksänvyövyötiäinen, ja sekin vain maan eteläosissa. Muut lajit elävät Etelä- ja Keski-Amerikassa. Vielä 10 miljoonaa vuotta sitten vyötiäisiä esiintyi lähes joka puolella maailmaa. Suurimpana syynä niiden häviämiseen Amerikan ulkopuolisilta alueilta pidetään ilmaston muuttumista.
Useimmat vyötiäislajit elävät Etelä-Amerikan savanneilla, jossa niiden tyypillistä ravintoa ovat erilaiset heinät, pienet toukat, madot ja muut selkärangattomat sekä sammakot. Vaaran uhatessa vyötiäinen painaa päänsä rintaan ja vetää jalkansa kilven sisään, jolloin saalistajan ulottuville ei jää kuin häntä ja paksu, läpäisemätön rustokilpi. Vyötiäinen päätyy kuitenkin joskus saaliiksi, sillä sen vatsaosa on erittäin pehmeää, ja jotkin kissaeläimet osaavat kääntää vyötiäisen selälleen, jolloin sen vatsa on purtavissa. Vyötiäiset käyttävät vahvoja kynsiään ravinnon ja pesäkolojen kaivamiseen. Ne kaivavat pesänsä kosteaan maaperään purojen, virtojen, kuivuneiden jokien tai sadekaudella täyttyvien uomien läheisyyteen. Vyötiäisellä voi olla yli kymmenenkin tällaista pesäkoloa, jotka saattavat ulottua kahden metrin syvyyteen maan alle. Kolot muodostuvat yhdestä tai kahdesta heinällä pehmustetusta kammiosta.
