Levänuoliainen (Gyrinocheilus aymonieri) on Aasiasta kotoisin oleva jokikala, jota on tavattu Intiasta, Thaimaasta ja lähiseuduilta.
Levänuoliaisesta on kehitetty akvaariokala, ja josta on luotu muutamia värimuunnoksia kuten esimerkiksi laikullinen ja kokokeltainen. Tämä kookas nuoliainen on melko suosittu levänsyöjä vaikkei sovellukaan useimpiin seura-akvaariohin luonteensa ja kokonsa vuoksi, levänuoliainen tarvitsee oman reviirin.
Levänuoliainen saattaa elää jopa 10-vuotiaaksi, ja pituutta sille voi kertyä 27 senttimetriä. Tälle suhteellisen lämpimän veden (24-28○C) kalalle on todettu hyväksi 6,0-8,0 pH-arvo ja altaan kokoa pitäisi olla vähintään 250 litraa. Altaassa tulisi olla juurakoita tai luolia piiloiksi. Aikuisena kalasta tulee usein erakko, eikä se siedä samanlajista seuraa.
Levänuoliainen on pääosin pohjaltasyöjä, mutta kala on lähes kaikkiruokainen. Nuorena laji on erittäinkin tehokas levien syöjä.
Lisääntyminen kotiakvaariossa on erittäin epätodennäköistä. Kutuhalut voi ehkä laukaista runsailla vedenvaihdoilla, lämpötilan muutoksilla ja monipuolisella ruokinnalla. Kudettamiseen tarvitaan kaikenlisäksi suuri akvaario voimakkaalla virtauksella. Joka tapauksessa suurin piirtein kaikki kaupoissa olevat levänuoliaiset ovat viljeltyjä.