Herkuleskuoriainen (Dynastes hercules) on eräs maapallon kookkaimmista tunnetuista kovakuoriaislajeista. Sitä tavataan sademetsissä aina Keski-Amerikasta Etelä-Amerikan Brasiliaan ja Pienille Antilleille saakka.
Ka
KasvinsyöjäKasvinsyöjä eli herbivori on eläin, jonka ravinto koostuu yksinomaan tai pääasiassa kasveista. Lihansyöjiin ja sekaravintoa käyttäviin elä...
Ks
KsylofagiFr
FrugivoreMa
MaanpäällinenOv
OvipaarinenOvipaarinen tarkoittaa eläintä, joka lisääntyy munimalla. Useimmat selkärangattomat, kalat ja matelijat, kaikki linnut ja sammakkoeläimet sek...
Po
PolygynadriaH
alkaaAikuisen herkuleskuoriaisen pituus voi vaihdella alalaji- ja yksilökohtaisesti 5–17 cm, kun sen sarven pituus lasketaan mukaan muuhun ruumiin pituuteen.
Koirailla on kaksi mustaa sarvea: alempi on kuoriaisen pään etureunassa ja kaartuu hieman ylöspäin, ylempi sarvi lähtee etuselästä ja kaareutuu loivasti alaspäin. Ylemmän sarven alapuoli on paksun karvapeitteen peitossa. Koiraiden sarvet onkin mielletty herkuleskuoriaisen tunnistettavimmaksi piirteeksi sen ulkonäössä, ja ne ovat monesti jopa pidemmät kuin sen muu ruumis. Sarvia koiraat käyttävät lähinnä kamppailuissa toisia lajin naaraista kilpailevia koiraita vastaan.
Herkuleskuoriaisen pää ja etuselkä ovat mustat ja sen peitinsiipien väritys vaihtelee oliivin vihreästä vaalean ruskeaan. Lajilla esiintyy sukupuolten välistä kaksimuotoisuutta. Koiraiden peitinsiipien pinnassa on havaittavissa pieniä mustia täpliä, jotka naarailla ovat paljon vaaleampia, eivätkä läheskään niin selkeitä. Naaraat ovat yleensä pienempiä kuin koiraat, eikä niillä ole sarvia. Naaraan ruumista peittää lyhyiden ja pehmeiden karvojen kerros.
Herkuleskuoriainen on aktiivinen öisin ja on voimakkaasti kiinnostunut erilaisista valonlähteistä, jotka poikkeavat sen tavallisen pimeistä olosuhteista.
Ympäristön kosteus vaikuttaa olennaisesti kuoriaisen väritykseen. Kuivemmissa oloissa etenkin sen peitinsiivet ovat vaaleammat kuin kosteudelle altistuneena. Kosteuden ollessa suurempi kuoriaisen väritys muuttuu tummemmaksi.
Aikuiset kuoriaiset saavat ravintonsa maatuvasta kasviaineksesta ja trooppisista hedelmistä, kun taas toukat syövät lähinnä maaperässä olevaa lahoavaa puumateriaa.
Hoidettaessa esimerkiksi lemmikkeinä toukkia ruokitaan usein myös koiranruokapelleteillä ja muilla proteiinipitoisilla ruoilla. Aikuisen kuoriaisen suuren koon kannalta pidetään tärkeänä, että se on saanut riittävästi syödä ravinteita toukkavaiheen aikana.
Herkuleskuoriaisten parittelu ajoittuu vuoden sateiselle kaudelle. Kiima-aikaan koiraat tulevat hyvin aggressiivisiksi. Koiraiden välisissä kaksintaisteluissa ne kääntelevät voimakkaasti päätään ja etuselkäänsä, mikä saa aikaan inisevää ääntä. Kamppailuissa ne pyrkivät tarttumaan vastustajaan sarvillaan nostaen sen irti maasta ja heittäen sitten maanpintaan. Joskus kuoriainen saattaa leikkautua kahtiakin näissä sarvilla käydyissä taisteluissa. Paremmin pärjännyt koiras saattaa hetken marssia hävinneen vastustajansa ympärilläylistääkseen sen menestystä taistelussa.
Kamppailun voittanut koiras saa naaraan huomion, jolloin naaras suostuu paritteluun, ja koiras kiipeää naaraan selän päälle.
Naaraat munivat munansa maaperän maatuvaan puumateriaan. Herkuleskuoriaisen toukka luo nahkansa kolme kertaa ennen koteloitumista. Kolmanteen vaiheeseen edennyt kookas toukka syö runsaasti maatuvaa puuainesta, minkä jälkeen se muodostaa ympärilleen kotelon ympäröivistä puunosasista ja kasvualustasta. Toukka kehittyy aikuisen herkuleskuoriaisen muotoon kotelon sisällä, minkä aikana se saa suojaa ympäröivästä kotelostaan. Kun kehittymisprosessi on loppunut, kuoriainen tulee esiin. Tällöin kuoriainen on hyvin haavoittuvainen, sillä sen kitiininen kuori ei ole vielä kovettunut. Saattaa kestää jopa kolme viikkoa ennen kuin kuori on täysin kovettunut ja saanut sen lopullisen värityksensä.
