Kalliopäästäinen (Sorex dispar) on Appalakkien vuoristossa elävä pienikokoinen päästäislaji. Vaikeapääsyisen elinympäristönsä vuoksi sen käyttäytymisestä ja kannan koosta tiedetään hyvin vähän. Nisäkäsnimistötoimikunta ehdotti lajin uudeksi suomenkieliseksi nimeksi ”pitkähäntäpäästäistä”.
Li
LihansyöjäLihansyöjä eli karnivori on eläin, joka saa suurimman osan ravinnostaan syömällä toisia eläimiä. On myös lihansyöjäkasveja, jotka hankki...
Hy
HyönteissyöjäHyönteissyöjä eli insektivori on eläin, jonka ravinto koostuu yksinomaan tai pääasiassa hyönteisistä.
Ma
MaanpäällinenYk
Yksinäiset eläimetL
alkaaKalliopäästäinen on 4,5–10 senttimetrin pituinen ja painaa 4–6 grammaa. Sillä on pitkä kuono, pienet silmät sekä pitkä ja paksu häntä, jonka pituus on 2,5–8 senttimetriä. Kalliopäästäisen turkki on tummanharmaa ja vatsapuolelta hivenen vaaleampi kuin selkäpuolelta. Hampaat ovat terävät ja usein tahraiset.
Kalliopäästäinen ja sen lähisukulainen nokipäästäinen (Sorex fumeus) sekoitetaan usein toisiinsa. Ne muistuttavat ulkomuodoltaan suuresti toisiaan ja elävät osittain samoilla alueilla. Kalliopäästäinen on kuitenkin ruumiinrakenteeltaan hoikempi, ja sillä on pitempi häntä.
Kalliopäästäistä tavataan Appalakkien vuoristossa Pohjois-Amerikan itäosissa. Sen levinneisyysalue ulottuu pohjoisessa Nova Scotiaan ja New Brunswickiin ja etelässä Tennesseen itäosiin ja Pohjois-Carolinaan.
Gaspén niemimaalla elävä gaspenpäästäinen (Sorex gaspensis) on läheistä sukua kalliopäästäiselle ja se luokitellaan toisinaan samaan lajiin kuuluvaksi.
Kalliopäästäinen on sopeutunut elämään hyvin erilaisissa korkeuksissa ja kasvillisuusvyöhykkeillä. Se viihtyy kuitenkin parhaiten vuoristojen vyörysorakerrostumissa ja louhikoissa, yleensä viileänkosteissa lehti- ja sekametsissä ja vuoristopurojen läheisyydessä. Se voi elää myös keinosorassa teiden ja avolouhosten liepeillä. Se viettää suuren osan elämästään maan alla kivenlohkareiden väliin jäävissä onkaloissa.
Kalliopäästäinen on aktiivinen kaikkina vuorokauden- ja vuodenaikoina. Se elää tavallisesti yksinään eikä päästä lajitovereita lähelleen. Suurin osa sen ajasta kuluu ravinnon keräämiseen. Sen elinpiiri on ilmeisesti 1 000–4 000 neliömetrin laajuinen.
Pienen kokonsa ja vilkkaan aineenvaihduntansa vuoksi kalliopäästäinen tarvitsee jatkuvasti ravintoa. Se saattaa syödä oman painonsa verran ravintoa vuorokaudessa ja voi kuolla nälkään jo muutamassa tunnissa. Se syö lähinnä pieniä selkärangattomia, muun muassa juoksujalkaisia, kovakuoriaisia, hämähäkkejä, kaksisiipisiä ja sirkkoja.
Kalliopäästäisten lisääntymiskäyttäytymisestä tiedetään hyvin vähän. Lisääntymisaika kestää huhtikuusta elokuuhun, ja naaraalla on yleensä useita poikueita vuoden aikana. Naaras synnyttää kerralla 4–7 karvatonta ja täysin avutonta poikasta. Pesä on vuorattu ruohonkorsilla ja lehdillä, ja sen halkaisija on 10–20 senttimetriä. Poikaset poistuvat pesästä ensimmäisen kerran vasta vieroituttuaan emostaan 4–5 viikon kuluttua syntymästä. Ne pysyttelevät kuitenkin emon läheisyydessä vielä muutaman viikon ajan ennen kuin lähtevät omille teilleen.
Kalliopäästäisestä tulee sukukypsä noin vuoden ikäisenä. Muiden päästäisten tapaan se on lyhytikäinen ja elää harvoin yli 18 kuukauden ikäiseksi. Yleensä se joutuu petoeläimen saaliiksi tai kuolee nälkään, äkkinäisiin lämpötilan muutoksiin, tulvan hukuttamana tai tapellessaan toisten päästäisten kanssa.
Kalliopäästäinen on elinvoimainen laji, vaikka sitä pidettiin pitkään harvinaisena vaikeapääsyisen elinympäristönsä vuoksi. Välttääkseen saalistajia se etsii ravintoa öisin ja pysyttelee metsän pohjakerroksen kätkössä. Myös sen paha haju pitää todennäköisesti osan petoeläimistä loitolla. Ihminen on toistaiseksi uhannut kalliopäästäisen olemassaoloa vain paikallisesti rakentamalla vuorten rinteille hiihtokeskuksia.
